keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Takertuvat apinat -vertaus

Kuulin hyvän vertauksen: "Toisten ihmisten ongelmat ja huolet ovat kuin pieniä apinoita, jotka tarttuvat sinuun kiinni pikku käpälillään ja kippurahännillään ja jäävät roikkumaan ja mekastamaan: kiskovat sinua korvista, tökkivät ja raapivat ja riippuvat käsissä ja jaloissa niin ettei voi liikkua. Et voi kerätä kaikkien muiden apinoita itseesi kiinni tai et voi elää, kymmenet kirkuvat apinat estävät sinua toimimasta ja ajattelemasta.

Näin ei voi tehdä. Toinen voi antaa sinulle apinansa, kun keskustelette tai tapaatte, mutta sinun pitää oppia tulemaan apinoiden kanssa toimeen: kuinka niitä voi ottaa syliin ja päästää toisen taakastaan hetkeksi, pallotella apinaa käsissäsi ja toisen lähtiessä antaa apina takaisin omistajalleen. Niin ne eivät jää sinuun riippumaan, mutta voit edelleen toimia ihmisten kanssa ilman että kaikki energiasi tuhlaantuu kirkuviin apinoihin.

14 kommenttia:

  1. Olen kuullut vertauksen ennenkin, ja minustakin se on varsin osuva.

    Pitäisi olla jokin apinatarha, mihin niitä apinoita voisi käydä dumppaamassa, ettei kenenkään tarvitsisi niitä roikottaa.

    sanavahvistus: hirogma! kuulostaa ihan joltain taisteluhuudolta.

    VastaaPoista
  2. Siinäpä se.
    Sen toisen ihmisen apinan roikottaminen ei ole ollenkaan raskasta, kun vaan muistaa ettei ota sitä omaksi apinaksi.

    Ja miten sopivasti sattuvaa, että juuri Annikin blogista löytyy ehkä paras apinavertaus ikinä. :)

    VastaaPoista
  3. Ehei, kyllähän jokaisen pitää omat apinansa hoitaa ja käsitellä, kunnes ne päästävät irti ja poistuvat vapaaehtoisesti. Ei niitä voi minnekään vain heittää. Varsinkaan toisten niskaan.

    En ole varma toimiiko tuo vertaus sen pidemmälle kuin siihen tosiasiaan, ettei toisten apinoiden kantaminen ole mielekästä, eikä edes avuliasta, koska se johtaa omaan jumiutumiseen - ja se on liian suuri hinta kenenkään huolista.

    VastaaPoista
  4. Ai tiina ehti väliin :)

    Juu, Annikki ja apinat - ne on jokin elämää suurempi yhtälö :D

    VastaaPoista
  5. Vertaus on yksinkertaisesti nerokkaan täydellinen. Juuri tuolta se tuntuu. Joku kaataa päällesi säkillisen puoliäkäisiä ylivikkeliä apinoita ja luulet, että kuuluu olla kuin ne eivät haittaisi.

    Been there, never back.

    VastaaPoista
  6. Erinomainen vertaus. Minulla on taipumusta ruveta hyysäämään apinoita (niin omia kuin vieraita), ja pitäisi oppia häätämään ne välillä jonnekin pois. Pistää häkkiin.

    VastaaPoista
  7. Ollaanpas täällä kielteisiä, heti ollaan laittamassa apinat pois ja häkkiin eli lakaisemassa ongelmat näkyvistä.. :P

    Apinoiden kanssa pitää tulla toimeen, ei niistä pääse eroon. Pitää huomata, kenen apinoita mitkäkin ovat ja olla omimatta toisten apinoita. Epäkypsää on myös paeta muita ihmisiä, koska heillä on apinoita ja koska ei osaa tulla niiden kanssa toimeen.

    --

    Pitäisi varmaan kirjoittaa myös tupakantumppi-vertaus, jossa mielensä roskat ja tupakantumpit voi lakaista siisteihin kasoihin ja nostaa ne roskaämpäriin ja luukun kiinni, mutta itse ämpäristä ei pääse eroon. Siellä ne roskat ja tumpit edelleen ovat, vaikkeivat ne olekaan näkyvissä häiritsemässä.

    --

    ugh

    VastaaPoista
  8. Minusta toisten ihmisten huolet ja ongelmat ovat kuin harmaahylkeitä.

    VastaaPoista
  9. Jääkö ne kalaverkkoihin kiinni ja hukkuu?

    VastaaPoista
  10. Minä olenkin epäkypsä ja apinakammoinen.

    VastaaPoista
  11. Pikkainen repsahdus kävi täällä, Kami ja Annikki... =D

    VastaaPoista
  12. Nyt kaikki epäkypsät Annikin terveen suhtautumistavan apinakouluun!

    Alkajaisiksi opetellaan hellimään ja paijaamaan kirkuvia pikku apinoita, yksi kerrallaan..

    VastaaPoista
  13. Annikki,

    mun pointti oli, että apinoiden olemassaolo pitää tiedostaa ja pitää itse miettiä paljonko tahtoo muiden apinoita hoitaa. Olen osani edestä ja yli leikkinyt, että toisen apinat kuuluvat asiaan eikä mies valita, ja siihen en ryhdy enää ikinä.

    VastaaPoista
  14. Minusta nyt tuntuu, että pelkät apinat eivät riitä kuvaamaan kaikkia ihmissuhteiden sisäisiä ongelmia.

    Ei ongelmaisen ihmisen kanssa ole helppo elää. Joskus vaikeudet kuuluvat asiaan, joskus eivät. Joskus niitä on liikaa, joskus toisen kypsyys ei vain riitä.

    Noo, mut vertauskuvat ovatkin vain ajattelun työkaluja, eivät mitään suuria totuuksia. Joten jospa ehkä siedän ihmisten omat tulkinnat apinoistakin :)

    VastaaPoista