maanantai 11. elokuuta 2008

pieni maanantai

Unessa Kuolema istui lammen rannalla ja tarjoili pääkallokuvioisia omenoita mustasta puustaan virnistellen. Otin yhden, mutta kadotin sen hetkistä myöhemmin.

Heräsin yhdeltä, ja nukuin vielä parin tunnin päiväunetkin iltapäivästä niin, etten ehtinyt harjoituksiin kuudeksi. Mutta sain hyviä uutisia. Työtä vaativia uutisia, mutta hyviä yhtäkaikki.

Hallitsen jonkin verran paremmin satunnaisia yöahdistuksia. Hengittäminen auttaa, vaikka rauhoittuminen onkin vaikeaa.

Olen melkein innostunut ajattelemisesta. Tietämisestä ja tutkimisesta ja työnteosta. Olen ollut niin supussa niin hirveän pitkään, että on kummallista kiinnostua mistään. Noo, jospa se menee pian ohi - tuollaiset kummalliset kiinnostuksen puuskat. :P

Muutoksen huomaa esimerkiksi jo tavastani kirjoittaa: kappaleet alkavat teonsanoilla: heräsin, hallitsen, olen.

Taidan toteuttaa seuraavat teonsanat: tanssin, hypin, teen kuperkeikan, laulan, lasken, uurastan sekä paistan lettuja.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi8/12/2008

    Myös tänne saa tulla paistamaan lettuja.

    T:Teresia

    VastaaPoista
  2. Jos virtuaaliset letut kävisi.. sinne kun on kaaheen pitkä matka. :)

    VastaaPoista