Ihmiset tuijottivat taivasta ja sieltä ropisevaa raesadetta kuin vitsausta raamatullisessa elokuvassa.
Rakeet olivat tetraedreja. Niitä jäi tukkaan kiinni.
Katselin sydän pakahtuen fysiikan oppikirjoja kampuksen kirjakaupassa: Biomechanics, Semiconductor Physics and Applications... Kansissa käppyröitä!
Mutta linja-auto tulikin jo, ja juoksin siihen.
Ikkunasta näki, kuinka tuomet kukkivat ja niiden ympärillä maassa lemmikit. Tuoksua ei voinut tuntea pölyisen pleksin takaa. Tuomessa on aina ollut minun mielestä hyvin raskas ja hekumallinen tuoksu; se ei tyydy vienouteen, vaan leväyttää paksun parfyymin ympärilleen - tuo musta ja synkeä puu.
Tuoksu on kaukaa hento ja kesäinen, mutta kun kasvonsa upottaa kukkiviin oksiin, se on huumaava ja voimakas. Pian se on mennyt. Idässä kirsikat satavat kukkiaan eteerisinä - täällä pohjoisessa luonto herää kuin huutaen: valkoiset tuomenkukat ryöppyävät lumisateena puista ja makea tuoksu täyttää ilman.
Mennäpä metsään pölypilvien sijaan.
Olisi kostea ja kylmä maa, ja ikuinen hämärä.
talking about little things
4 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti