tiistai 1. huhtikuuta 2008

Pölytiistai

Kevät on hirmu ihana.

Tuntuu aivan friikiltä nauttia esimerkiksi ilman sävystä ja pyörteilevästä kaupunkipölystä, mutta niin vain on. Kaikki on niin ihanan väristä, vaikkei mikään ole vielä oikein minkään väristä (ja ajoin pyörällä niin paksuun saveen, että se upposi siihen ja se piti raahata kengät kurassa siitä irti).

Yhtä friikkiä on spontaanit itsemurha-ajatukset, joita tulee ehkä yksi, kaksi per viikko. Ai kappas, linja-autoissa on neljä takarengasta... minä tapan itseni. En todellakaan tiedä, mistä ne pulpahtavat. Kun en ole itsemurhainen tai edes epätoivoinen, ja olen ihan tyytyväinen elämääni. Ihan kuin päässä olisi joku neuroniluuppi, johon mikä tahansa impulssi saattaa hukkua ja tulostaa ulos "minä tapan itseni".

Onkohan kaikilla ohjelmoitu itsetuhonappi?

Noo, hieman sairaista aivoistani huolimatta olen käynyt nyt ahkerasti koulussa ja fysiologian välitentin tuloksetkin tulivat: läpi meni, vaikkei millään ihan huippupisteillä. En ihan ehtinyt lukea kahdessa päivässä koko koealuetta (300 sivua suhteellisen isosta kirjasta), mutta nyt kun selvisin kuitenkin, niin toiseen välitenttiin luen sentään kunnolla.

Täytyy varmaan soittaa äitille. Huolestuttaa koko ajan, että toimiikohan tämä minun pää ja onkohan minusta mihinkään enää ja läpimennyt tenttikään ei lohduta, kun en saanut kiitettävää... eli tartteis vähän kannustusta.

7 kommenttia:

  1. Mimosa4/01/2008

    Näin ulkopuolisen silmin sinulla näyttää menevän parhaiten pitkään aikaan! Selviät yksin kaikesta, vaikka tilanne on mikä on. Hienoo minusta :)

    VastaaPoista
  2. Kunhan huijaan, oikeasti olen tietysti ihan palasina ja vain sitkeän valehtelun ja todellisuuden vääristelyn tuloksena julkinen nettipersoonani näyttää pärjäävän..

    eiku

    Jotenkin minusta on nurinkurisen surullista, että pärjään ja kestän ja olen niin maan perkeleen järkevä. Ei ole yhtään hehkeää olla vain ja taasen yksi Myrskyluodon Maija.

    VastaaPoista
  3. Ne pisteet mitään merkkaa...

    Minulle tulee välillä sellaisia "mitäs jos"-fiiliksiä. Ei niinkään itsemurha-ajatuksia, mutta tuhoavia kuitenkin. Mietin vaikkapa saksia katsellessa, ettei paljoa tarvitsisi tehdä, että saisi hapsuisen kaljun päästäni.

    VastaaPoista
  4. Mä esimerkiksi tuossa pari päivää sitten kävelin rautatiesillan yli (tai siis siltaa joka meni rautatien yli, juu nou) ja ajattelin miten helppoa siitä olisikaan heilauttaa itsensä junan eteen (tai päälle tod.näk. koska en osaisi kuitenkaan ajoittaa hommaa). Onneksi siitä ei mennyt juuri junia, joten olisin läsähtänyt vain kiskoille, sitä paitsi en ole muutenkaan itsetuhoinen.

    Monesti myös ajattelen että kompastun portaissa ja vierin ne alas, tai että alan yhtäkkiä puhkoa paperiveitsellä silmiäni. Jälkimmäinen tapahtuu lähinnä töissä, jos olen tekemisissä paperiveitsen kanssa.

    Joten joo, eiköhän me olla ihan normaaleja. ;D

    VastaaPoista
  5. Lohduttavaa kuulla että muillakin on ihmeellisiä "mitäs jos"-ajatuksia :) Minulla tulee aina joskus autolla ajaessa mieleen että helposti voisi kääntää ratista väärään suuntaan ja ajaa vaikka jonkun rekan alle. Tai että kävelenpä mereen. Tai auton alle. Tai tökkäänpä neulalla silmään. Ei sillä että mitään tuollaista *oikeasti* ikinä tekisin (vai voiko sitäkään tietää?), jotenkin se vaan kiehtoo, että miten pienestä kaikki on kiinni. Ja kyllä, olen monasti miettinyt että voiko tämä olla normaalia, joten kiva etten ainakaan ole yksin.. :>

    VastaaPoista
  6. Autokoulussa oli aikoinaan vaikeata, koska alituiseen päähän pälkähti ajatus "Entä jos en jarruttaisikaan?". Ja ulkona kävellessä suojatien kohdalla tulee myös perinteinen "Mäpä jään tähän seisomaan kunnes auto törmää muhun". Silti koen olevani suhteellisen iloinen ja positiivinen ihminen :) We all have our dark sides, darling!

    VastaaPoista
  7. Minäkin lisään oman tuhoajatukseni. Tai siis epämiellyttävimmän niistä, niitä on tullut vuosien varrella aika paljon.

    Vielä vanhempieni luona asuessani heräsin keskellä yötä ja iski hirveä paniikki, että mitä jos nyt lähden tästä ja kävelen tuonne rautatielle. Kukaan ei ehtisi väliin. En meinannut uskaltaa nukkua, mutta niin se uni vaan tuli, ja aamulla totesin, että eihän siellä olisi siihen aikaan mitään junia mennyt moneen tuntiin.

    VastaaPoista