Vuosia sitten Bo Carpelanin Kesän varjoja lukiessani ajattelin kyllä, miten kauniisti siinä on lapsuusmuistoja kirjoitettu. Nyt vasta olen kuitenkin huomannut, ettei yhtä kirkkaita muistoja synny enää vanhempana. Lähivuosien kesät ovat tarttumatonta ohivirtaa, jota ei voi enää painaa mieleen, vaikka katsoisi kuinka tarkasti valon välkkymistä vedessä, silkkiuikkuja järvellä, vaaleanpunaisia silmuja ja aamusumua. Karibian rannoista pari vuotta sitten en muista juuri mitään, en edes meren tuoksua. Komujärven mudantuoksun sen sijaan muistan aina, ja sen, miltä rantakivet tuntuivat terävänä pienten paljaiden jalkojen alla ja miten mato-ongen koho huojuu aalloissa. Kohon alla oli pieni sylinterimäinen lyijypaino ja vanha haiseva koukku, johon matoa ujutettiin. Kohon upotessa siellä oli aina särki kiinni, eikä koskaan komeaa ahventa.
Interrail osa 7 (Lucca)
28 minuuttia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti