syyskuu. luisu kohti pimeää on alkanut.
jonkin aikaa olen pyöritellyt päässäni ajatusta lähteä kulkemaan kevään mukana, matkustaisi aina vain paikkaan, missä on suosikkini toukokuu. kuinka kauan ikuisessa keväässä viihtyisi. päivästä toiseen hentoa vaaleanvihreää harsoa puissa ja pesimistä aloittavien lintujen laulua ja vihellystä, aina lämmintä aurinkoa ja lempeää kevätsadetta.
ei kai siihen voi kyllästyä. syksyn vihlova tuuli oli tänäänkin kuin läimäys kasvoille.
Interrail osa 4
11 tuntia sitten
Annikki, tuulet vaihtelevat. Et jaksaisi, mahdollisesti, olla aina hyvällä tuulella sinäkään. Olet väsynyt, pettynyt maailman menoon, ehkä myös itseesi, niin kuin minä. Mitä tehdä? Kaikki on niin ristiriitaista. Tuolla aurinko alkaa laskeutua, vaaleanpunainen harso sen ympärillä repeytyy, kaikki muuttuu harmaaksi, koko maailma mustenee silmissäsi, et voi sille mitään. Sinua suututtaa. "Voi, miten ihana auringonlasku!" joku huudahtaa. "Olisipa aina kesä! Laskisipa aina aurinko pehmeään hämärään!" Miten epistä! sinä huudahdat. Miksi aurinko laskeutuu toisille niin kauniisti. Miksi se antaa tuulen läiskähtää kasvoilleni, ei puolusta minua, vaan putoaa kuin märkä rätti näkymättömiin. Nielet kyyneliä.
VastaaPoistaHm. ole aina iloisella päällä niin kuin kissa liukkaalla jäällä.
Liisu,
VastaaPoistajoskus pidin marraskuusta, sen hämärästä ja maan sävyistä, lukemattomista eri harmaista ja katulamppujen halosta tihkusateessa. mutta sen jälkeen kun pääsin omasta marraskuustani eroon, olen karsastanut sitä ja pimeyttä, en jaksaisi niitä enää yhtään. mieleni on toukokuussa, eikä halua sieltä minnekään.