Yönaisten kirjassa oli vuosisatojen maailmanmatkaajia, mikä oli toki kiinnostavaa, mutta yllätyin, miten innostuin eniten renessanssin unohdetuista naisista - taidemaalareista, Sofonisbasta, Laviniasta ja Artemisiasta. Jokaisen takana oli reipas iskä, eikä paljon muuta. Minusta miesten, erityisesti isien rakkaus on vapauttanut naiset, ei varsinaisesti oikeudenmukaisuus. Minun isäni mielestä minä olen ollut osaava ja mainio pieni ihminen, ja niinpä minun isohko egoni ei ole tullut tallotuksi. Minulle luettiin pitkiä satuja ja sain kömpiä viereen niin pitkään kuin minua pelotti. Isä oli oman isänsä lellikki ja niin hyvä siirtyy.
No joka tapauksessa nyt haluaisin käydä Firenzessä ja nähdä, miten reippaasti Judit teurastaa Holoferneen. Mikään kirja ei ole vielä innostanut lähtemään jonnekin vain jotakin taulua katsomaan.
Interrail osa 14 (Hampuri)
2 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti