Tämä on ensimmäinen syksy moneen vuoteen, kun en ole marraskuun tasalla. Pitkä pimeys tuli niin yllättäen, päivänvalo on hataraa ja harmaata ja taivas näyttää matalalta. Pohjoinen on painunut kyyryyn talvea vasten. Vanha kalanruotokuvioinen villakangastakkini roikkuu väljänä ympärillä ja kauluksesta tuulee sisään, hansikkaat ovat punaiset ja lapaset niiden päällä vihreät, kaikki on vähän eriparista ja kulunutta.
Isä on alkanut hiipua. Enää ei pysy vasara kädessä, keittiön lattia jäi kaksi vuotta sitten kesken ja lattialuukun reunat viimeistelemättä. Muistiin ripsahtelee reikiä hiljalleen kuin vanhaan hiutuneeseen kankaaseen, Ennen niin sosiaalisen kuoren rapistessa pois jäljelle jää vain isän vuosikymmenien yksinäisyys.
Interrail osa 4
8 tuntia sitten
Surullinen sävy tekstissäsi. Enkä ihmettele.
VastaaPoistamutta elämä jatkuu aina jossain muodossa.
Niin. Toisin kuin isällä, minulla on mahdollisuuksia valita vähän toisin, elää ja elää.
VastaaPoista