torstai 27. maaliskuuta 2014

Hätä hännästä

Inhokkini koululiikunnan peleistä oli peli hännistä, jossa jokainen sai keltaisen joukkuenauhan hännäksi housuun ja sitten tehtävänä oli ryöstää toisilta häntiä ja suojella omaa häntää. Olin pieni ja vikkelä, enkä tainnut juuri koskaan menettää häntääni, mutta peli oli niin stressaava, että muistelen sitä vieläkin ahdistuksella. Jatkuva hätä hännästä kaoottisessa maailmassa, jossa syödään ja tullaan syödyksi, viedään häntiä ja jäädään hännättömiksi. Pelin liikunnallinen anti on reaktionopeus, nopeat suunnanvaihdokset ja kaikki hieno, mitä motorisesti kehittyvä lapsi vain voi tarvita. Pelin henkinen anti oli kuristava paniikki ja valtava turvattomuus.

3 kommenttia:

  1. Tiedetään, että ihminen on kehittynyt muista hännällisistä.

    VastaaPoista
  2. Käsitän monta asiaa mutta vielä monempaa en käsitä. En esimerkiksi sitä että naiset (niin, epätasa-arvoisesti näin on) ... pelkäävät hämähäkkejä!?

    Mikä ihme heissä niin ihmeellistä niissä on? (H-häkit elävät omaa elämäänsä eivätkä taatusti halua olla tekemisissä ihmisten kanssa sen enempää kuin on pakko, paitsi vahingossa.) (Ja mä luulen, tai oon melkein varma, ettei hämähäkit ajattele asioita yhtä sukupuoliroolisidonnaisesti, kuin ihmiset.)

    VastaaPoista
  3. No, nyt ensinnäkin tuo tekstinkäsittely katkoo lauseet kummalliseksi. Mutta tietysti kummallisempaa on se että mitä tekemistä hämähäkeillä ja koululiikunnalla toistensa kanssa on tekemistä?
    (Ajattelin toisia asioita.)

    Liiikuntatunneilla tosiaan piti olla jotenkin röyhkeä. Ja jollei ollut, siitä kärsi. (mutta samalla tavalla sitä kärsi matematiikankokeissakin, jollei pärjännyt)

    VastaaPoista