tiistai 4. helmikuuta 2014

Pidän tavattomasti vastasyntyneistä. Tomerasti ne vain puskevat itsensä ulos, pieni harmaa naama rypyssä ja pää rinnassa. Kiertymisen ja ulosauton jälkeen menee hetki, kun väri vaihtuu punakaksi, silmät aukeavat ja vauva on niin läsnä ja tarkkaavainen, kuuntelee, katselee ja huutaa. Pitää pieniä nyrkkejään kiinni. Siinä on niin paljon asennetta ja elämää, että se herättää. Vastasyntynyt ei ole avuton, vaan täynnä tahtoa ja intensiivistä keskittymistä siihen hetkeen, että omat keuhkot täyttyvät, ja sydän napsahtaa ehjäksi. Tässä hän on, ja kovasti olemassa.

5 kommenttia:

  1. Anonyymi2/04/2014

    kuinka vastasyntynyt voi olla niin valmis ja me niin osaamattomia, ihmeissämme ja jopa poissa tolaltamme?

    t. meri

    VastaaPoista
  2. Perin eloisa kuvaus. Tulin toista kautta. Pieni äitini oli vanha ensisynnyttäjäksi. Vauvan nyrkeissä ja käsivarsissa on uskomaton voima. Käsittelin aluksi omaa pienokaistani kuin se olisi ollut herkästi rikkoutuvaa lasia. Saatuani sen taksikyydillä kotiin olin aivan näännyksissä.

    VastaaPoista
  3. Luultavasti huomenna (ke) käyn katsomassa kolmen päivän pituista vauvaa. Kiinnitänpä huomiota sen kämmeniin, vieläkö ne ovat nyrkissä

    VastaaPoista
  4. Viimeisin lapsistani iski äitinsä tissiin kiinni ennen kuin napanuora oli leikattu: kätilö nosti sen siihen mahan päälle niin silleen se vain tapahtui. Kai niillä oli (tissillä ja vauvalla) jokin etukäteissopimus koska maito alkoi suihkuta paineella kuin öljylähde. Iäkkään puoleinen kätilökin tuumasi, etteipä ennen ole moista nähänyt.

    G on sitten myöhemminkin kaikissa käytännön tekemisissään ollut toimelias.

    VastaaPoista
  5. Kyllä ihminen säikähtää pienestä, voi Hyvänen Aika, vaikka ei vauva enää olisikaan! Antakaakas kun selitän.

    Luin nimittäin tuon Liisun kommentin hätäisesti ensin että "Luultavasti huomenna (ke) käyn katsomassa kolmen metrin pituista vauvaa..." Mitä?!!?

    No, luin uudestaan, ja hitaammin. Asia ok!

    VastaaPoista