sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Puolivälissä matkaa vaihdan saappaat tasapohjaisiin kenkiin ja alkavat rakot lakkaavat kuumottamasta. Juhlissakin voi olla hauskaa, mutta parasta on sittenkin kävellä kuutamossa kotiin, kun aurinko on vasta nousemassa ja yölinnut viheltelevät puissa. Ilma on raikas ja kassissa heiluu hampurilainen. Haaleahan se on kotiin päästessä, mutta ei sen väliä. Puut ovat täydessä kukassa, eikä keskustan ulkopuolella kukaan huutele enää perään. Hyväntahtoinen, valtava täysikuu kulkee edellä ja kurkkii talojen välistä.

6 kommenttia:

  1. Mustarastaan huiluilu, laulurastaan rupatus ja punakylkirastaan hupatus hautausmaan ja rinnemetsän kuusten suunnalla.

    VastaaPoista
  2. Eilen. Ohhoh! Silliä, hiukan lohta, puolikas kananmunaa, Bokmaa ja salaattia. Ja sitten . . , tämä vastaa täysikuuta, ensimmäinen raparperikiisseli, sitä kaksi annosta ja kermavaahto. Huutomerkkejä. Saunassa kevään eka vihta. Mitä muuta voisi toivoa? No ... , niin, ensi vuonna sama?

    Ymmärrän, tämä kuuluisi toiseen blogiisi mutta noin hampurilaisen seuraksi, jooko?

    VastaaPoista
  3. kalevi,

    juuri niin!

    hannuhoo,

    ai niin, se hylätty ruokablogiparka. on tämä oikea paikka lohelle ja raparperikiisselille. ensi viikolla aion tehdä kauhaa ja rakkautta -blogin pyttipannua uusista perunoista ja parsasta. kauppahalli on uudistettu, joten ehkä sieltä löytyisi jotain hyvää makkaraa lisäksi siihen.

    VastaaPoista
  4. hh

    Kuulostaa hyvältä. Ensin kylvetään ja sitten vasta syödään. Vaihtoehtoisesti voi nauttia raparperikiisseliä. Raparperi, lipstikka ja ylivuotinen persilja rehottavat kasvimaassa. Kellarissa on viime vuotisia sipuleita ja pakkasessa esikypsennettyjä porkkanoita. Ehkä kylvän tänä vuonna vain kukkia, tai ehkä myös kesäkurpitsaa ja tilliä. Satakielen laulu kasvimaan viereisessä pensastossa olisi mieluisa korvamato, mutta taitaa jäädä tältä kesältä kuulematta, täällä.

    VastaaPoista
  5. Hyväksyn tämän yo-novellin. (Lyö leiman: STÄMPS) Mutta arvosanaksi annan vain 10-. Koska tässä ei määritellä tarkemmin missä positiossa päähenkilö, eli subjekti, kävelee "nousevaa aurinkoa vasten hampurilaispussiaan heilutellen". Höh, aurinkohan nousee eri puolella maailmaa eri aikaan. Ja toinen miinus - jota en kumminkaan arvosanasta viitsi vähentää - tulee siitä että kirjoittaja mainitsee vain sen että "yölinnut viheltelevät". Höh. Minä itse, joka mielestäni olen tutkinut lintuja paljon, en tunne yhtäkään yölintua joka "viheltelee"? (Paitsi voihan niitä tietysti silti olla.)

    VastaaPoista
  6. sehän mukavaa, koska kymppimiinuksellahan saa jo laudaturin.

    kävelin kylläkin länteen päin, tai ehkä hieman lounaaseen. Lounaaseen se hampurilainen sopiikin.

    viimeksi taisin kirjoittaa, että linnut ääntelevät tai jotakin vastaavaa, joten en voinut kirjoittaa niin uudelleen. yöllä ne eivät kuitenkaan visertele, vaan pitävät hiljaisempaa ääntä.

    VastaaPoista