lauantai 18. kesäkuuta 2011

Käännän kylkeä, ja kukat pensaissa ovat kuihtuneet. Oksat työntävät ruskeita ruotia, kuivaa norkkoa. Lehmukset roikottavat kämmenen kokoisia täysiä lehtiä, ne huojuvat rennosti sateessa.

Vanhat, vanhat asiat muotoutuvat oudoiksi jättiläisiksi unissa. Kauan sitten näin unta puutarhassa multaa möyrivistä lähes Dyynin Shai-Huludin kokoisista kastemadoista; ne muokkasivat muistoja. Juuri nyt muistot kuoriutuvat uudestaan, poksahtelevat ja repeilevät, painuvat multiin uudestaan.

Rastaan silmä on mustaa elohopeaa, eläväinen ja nopea. Se nielee kaikki värit, pieni kupolikattoinen pimeän pimeä kamari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti