Marraskuun tuoksu tekee tuloaan. Kaupunkia ja sen mäkiä on uutettu viikkoja sateessa, ja kesän hajut ovat peseytyneet pois ja paljaat maatuvat tuoksut höyryävät kylmään ilmaan.
Pimenevinä iltapäivinä tunnustelen luunkappaleita ja opettelen niiden pinnan karttoja, uurteita, lovia, harjanteita ja karheita kohoumia. Monilla on kauniit vanhat nimet.
Näen unia, joissa huudan, raivoan ja itken. Olen kuin nurinpäin: sisukset ulkona ja tyyni sileä nahka sisällä. Koko tuntematon kaaos purskuaa pidäkkeettä uni-ihmisten nähtäväksi. Raahailen suoliani sylissä. Sitten herään rauhalliseen päivään. Ikkunasta näen joko harmaata ja kosteaa tai harmaata ja sihisevän märkää. Olen huomannut, mitä eroa on akryylineuleella ja villalla, kun altistaa itsensä valuvalle sateelle. Mikään ei ole niin nihkeää ja surkeaa kuin keinokuitu. Satulatuolilla ratsastan auringonlaskuun, ja päässäni soi Bonanza.
he’s right
9 tuntia sitten
Tätä jaksan yhä hämmästellä: aistillisuus, konkreettinen minä, raadollisuus/kauhukuvat, vilpitön ihmettely ja filosofiset pilkahdukset, ilkikurisuus, jopa romantiikka. kaikki sulassa sovussa keskenään luontevin siirtymin.
VastaaPoistaOkei. Lupaan etten enää toista itseäni :)
Luontevia siirtymiä minäkin ihmettelen, koska on olemassa vain muutama lause, enkä millään saa niiden välille mitään aasinsiltaa, joten laitan ne vain yhteen. Ja sitten olen aina vahvasti sitä mieltä, että yhdessä lauseessa pitää olla imperfekti ja toisessa passiivinen preesens, ja yleensähän olisi kai tyylikästä pitää kappaleessa aikamuoto samana, mutta kun niitä ei voi vaihtaa. Ne ovat ihan erit heti.
VastaaPoistaEn minä pahakseni pane, jos täällä käy joku silloin tällöin sanomassa, että lukeminen kiinnostaa syystä x=jotain ihanaa. Kerran kahdessa viikossa, Kristian. Kiitos.