Minä en tunne enää joulua.
En enää odota sitä, ja se kuoriutuu minusta vähä vähältä irti. En ole huomannut sitä, mutta kun tarpeeksi paljon kadonnut, alkaa ihmetellä tyhjyyttä ja reikää perinteissä. Muutamia vuosia sitten lakkasi mielenkiinto kuusen koristeluun ja viime vuonna jouduin pakottamaan itseni siihen. Tänä vuonna en koskenut koko kuuseen ja sen tuoksu haihtui nopeasti. Koko kuvaelma haalistuu ja taittuu harmaaseen, rispaantuu reunoista. Kuusi on mennyt, laulut ovat menneet, joululintua ei tullut, ja nyt on tullut aavistus siitä, että kinkku ei maistu miltään. Olen väsynyt noihin kultalautasiin ja kattaukseen.
Olin kipeänä juuri ennen joulua monta päivää, ja niin kovassa kuumeessa, etten tärinältä saanut noustua edes ottamaan tulehduskipulääkettä yöllä. Ja kun nousin silti, hampaat löivät loukkua puoli tuntia sen jälkeen, kun kaivauduin takaisin peiton alle. Ibuprofeiini ei laskenut kuumetta, ja roskat alkoivat haista. En saanut niitä vietyä. Unessa ruusupuinen miekkani lohkesi; siellä oli sisällä kurjaa rautaa.
Tämä on talven portti. Kaarisilta kevääseen. Pian voi kumartua uuden vuoden ali ja päästää vanhat lehdet levähtämään taakse. Aurinko nousee korkeammalle, mutta tähtien väistymiseen on vielä aikaa. Tästä vuodesta luopuminen on jotenkin vaikeampaa kuin aikaisemmista. Viikko on pitkä pimeä tunneli, mieltä painaa jokin musta ja terävät hampaat avautuvat ääneti ympärillä. Luen Ted Hughesin Syntymäpäiväkirjeitä, ja ehkä niiden lähestyessä kuolemaa vuodenvaihdekin tuntuu kuilun reunalta, eikä pehmeältä rajalta. Kirjeet ovat kauniita, ja pidän Hughesin runoista enemmän kuin niiden kohteen, Sylvia Plathin, runoista. Pidän ylipäätään siitä, että ne ovat kirjoitettu jollekulle, eikä kelle tahansa - ei kenellekään.
Toinen portti seisoo takapihalla. Loppusyksyn sateessa sen lukko vielä kitisi, mutta pakkasen tullessa se hiljeni yhtäkkiä. Moitteettomasti ja kevyesti se kääntyy saranoillaan, ääneti kääntyy kahva. Sen hiljaisuus antaa anteeksi senkin, että se on rumin kauhea lautaovi, jonka olen nähnyt. Ja senkin, miten se aukeaa turhimman pikku puistikon viereen, mitä on kuunaan nähty. Puisto on pienempi kuin pienin tontti, kasvaa harvaan kituvia puita ja ympärillä on aita. Siinä kaikki.
suburbian
6 tuntia sitten
Minäkin pidin TH:n runoista enemmän kuin vaimonsa. Muistan lukeneeni Syntymäpäiväkirjeet jossakin sellaisessa vaiheessa elämääni, kun sieltä nousi esiin musta Schaeffer, mustekynä, mutta varmaan samalla musta koira, tuo kummituksena seuraava masennuksen kuva.
VastaaPoistaHyvää tulevaa sinulle, Annikki, vuotta ja muuta.
Joulu on odotuksessa ja valmisteluissa. Ei vappukaan synny siitä että on kuin arkena sama juhannuksena. Juuri mikään ei tunnu miltään ellei siihen pyri osallistumaan - edes avaamalla itsensä sille.
VastaaPoistaAnnikkinen, pidän sinusta enemmän jokaisen kirjoituksesi myötä. Olkoon uuden vuoden raja lopultakin pehmeä ja valoisa, kun sen ylittämisen aika tulee.
VastaaPoistaMummo,
VastaaPoistaPääsin mustaan täytekynään eilen, ja istukastakin oli kauniisti kirjoitettu: siinä oli aamunpunaisia ja illanvioletteja. Pitää ollakin hyvin kaunis sielu, että saa istukasta runollisen.
Hughes on sellaista miellyttävää, rajukin on siloista kuin meren aalto. Plath on niin kammottavan vaikeaa, väkevää ja rumaa. En ymmärrä sitä sanankäyttöä ollenkaan. Tahtoisin tietää, onko jossain joku, joka kokisi sen omakseen. Ja onko tällä henkilöllä huumorintajua lainkaan?
Ehkä se avautuu vielä joku kaunis päivä, niin kuin joulu, jos sille vain sydämensä avaa. Pelkään tosin, että Plathin sanoista tarttuu sieluun jokin vanha paha, jos niille oikein oven avaisi, enkä olisi itseni enää koskaan.
Kiitos toivotuksista. Hyvä voi tullakin, tai muu.
anonyymi,
VastaaPoistaniinhän ne sanoo jeesuksenkin tulevan, ja vampyyrin, - kutsumalla.
Minusta on vähän epähienoa tarjoilla patenttiratkaisu, jolla jeesus tulee, kun toinen on herkästi ja avautuen kirjoittanut joulun katoamisesta.
Mieluummin katselen sen katoamista rauhassa kuin aloitan hurjat toimenpiteet joulun pysyttämiseen. Menkööt, ehkä jotain muuta tulee jonnekin muualle tilalle, tai jotain muuta paljastuu sieltä alta. Tai ehkä ei tapahdu mitään.
Hilla,
VastaaPoistaminä olenkin tällainen mussukka. ;)
ennusmerkit näyttävät siltä, että uudesta vuodesta tulee tavanomainen ja perinteen vuoksi tyrkkään siskon hankeen sekä teeskentelen pitäväni raketeista muistellen sitä aikaa, kun oikeasti pidin niistä. Tinoissa näen taikoja.
Unelmien uusi vuosi olisi sellainen muumilaakson pimeän eläinten kokkojuhla, tai hämärässä istuminen ja lukeminen, sinisenä hetkenä lumikenkäretki metsässä (siinä on sekin hyvä puoli, että hetki on niin lyhyt, ettei tarvitse liikaa palella ja urheilla...).
Jeesusta en lupaa, mutta joulumieli saattaa ehkä tulla.
VastaaPoistaJa epähienoja ja tökeröitähän tässä muutenkin ollaan, että sori.
Muotoilenpa uudelleen, kun vähemmänkin sappea riittäisi.
VastaaPoistaMistäs se anonyymi raukka olisi tiennyt, että olen allergisoitunut hyvää tarkoittaville anonyymeille neuvoille niin täydellisesti, että pilli turpoaa umpeen ja kasvaa välitön hirviöihottuma, jos kohtaan jotakin edes sinne päin. Minulla on pitkä historia anonyymien kanssa, ja rehellisesti sanottuna en ole vielä yhteenkään oikeasti hyvään, nimettömään neuvoon vielä törmännyt. Jos nyt jotain tahtoo sydämestään sanoa, niin sydämen sijaintia voi osoittaa jollakin nimellä.
No mutta kiitos nyt kuitenkin näistä joulun ajatuksista. Tarkoitus oli varmaan ihan hyvä.
Olipas jotenkin kauniisti kirjoitettu ja kuvailtu.
VastaaPoistaItse olen menettänyt jouluntunnun jo vuosia sitten enkä enää edes yritä sitä herätellä. Tulkoon ja menköön, joululaatikoita sentään sain, sillä niistä pidän!
Niin siis ajattelen itsekin niin, että turha sitä on alkaa joulua hössöttää, jos ei tunnu siltä. Ehkä minullekin vielä joskus palaa jouluntuntu, mutta mutta... Minäkin jään laillasi odottelemaan - en siis hössöttämään.
VastaaPoistaJoskus mietin myös, miksi edes (minun) pitäisi juhlia joulua. Eipä ole monena jouluna tullut luotua ajatustakaan sen perimmäiselle sanomalle. Kuinkahan moni tapajouluilijakaan niin tekee...
elegia,
VastaaPoistaminua on aina vähän ärsyttänyt ne ihmiset, joista kirjoitetaan juttu lehteen, että "me vietämme joulun omalla (lue: erikoisella) tavallamme, ja meillä on joulupöydässä antilooppipaistia/ruijanpallasta/karitsan sisälmyksiä ja joulupäivänä lähdemme Australiaan/Kaukoitään/Pietariin ja siellä me laulamme joululaulut havaijipaidoissa". Erikoisjoulussa on ihana individualistinen säväys kuivettuneiden perinteiden tilalle - ja samalla koko juhlasta katoaa pohja.
Nyt kun luisuu ensin jouluttomien joukkoon, niin siitä ei ole enää pitkä matka erikoisjouluihin, "juuri meille sopiviin". Minulla on tässä sellainen muodikas porttiteoria.
Voisin ihan tosissaan olla mieluummin ilman joulua. (olen ihan varmasti 10 vuoden sisään taipuvainen juuri tuollaisiin erikoisjouluihin, mutta toivoahan aina voi)
--
Sitäpaitsi, sehän on niin postapokalyptisesti romanttistakin, kun joulu on rikki ja reikäinen. Tuhkajoulu! Ihan tulee taiteelliset ja jälkiteolliset vibat (pahoittelen sanankäyttöä, mutta ei tuohon nyt voi muuta laittaa) tällaisesta. :)