Minä pidän marraskuusta. Ihan ilman kynttilöitä ja tätä iänkaikkista "käpertymistä". En minä käperry, enkä polta kynttilöitä, en en. Marraskuu itsessään on kaunis ja hiljainen. Tunnelmansa tekijä.
Loska ei pahemmin häiritse ja lumisade on yhdentekevää, sitä tulee tai ei tule ja enimmäkseen se sulaa pois, ja marraskuuta voi vielä katsella. Maa on vielä ruskea ja harmaa, siinä on kylmät sävyt. Se makaa puiden alla kaikessa rauhassa, kasvusta ja odottamisestakin vapaana. Mikään ei pyri mihinkään, maa vain on. Harvoin maata voi katsoa: enimmän osan vuotta se on joko kasvuston tai lumen alla, paljaana vain hetken. Nyt se levittää massansa pitkin kamaraa ja kaikki siihen koskeva toistaa sen värejä.
Keväällä kasvit pitävät meteliä: ne pukkaavat silmuja ja suhinasta kuulee jatkuvan nyt, nyt, nyt, nyt kohta, kohta, kohta, kohta. Marraskuussa puut ovat vihdoinkin hiljaa, kasvit juuriinsa piiloutuneina, ja maa puhuu. Ei se pälätä, ei kohkaa, ei visertele. Verkalleen se sanoo, jos sanoo, enimmäkseen painuu litteäksi ja leveäksi, on tyyni ja vaiti.
Vesikin painuu tiiviimmäksi ja kohmettuu. Sen huomaa järven pinta-aalloista, joista tulee lumoavia ja paksuja viipaleita, jotka kohoilevat hiljalleen. Vesi tekee liittoa maan kanssa; peilaa sen jähmeyttä, hiljenee ja tarttuu rantoihin. Huurtuu kiinni, kide kidettä vasten.
Marraskuun valo on hento valkoinen tai harmaa, joka ei niinkään valaise kuin tekee tilaa pimeälle. Hämärään taas eivät edes kaupungin valot pysty: uhkeat katulamput menettävät tehonsa ja tiiviit pilvet, musta maa ja tummaksi laventeliksi taittuva ilma syövät sähkövalot herkutellen pimeässä. Nyt on tilaa kaiken tumman ja liejuisen tulla. Oksankarahkat pitävät tuulissa rivakoita riehumisia, putoilevat maahan ja kuivuneiden korsien kanssa painuvat ruskeisiin lehtiin. Toisinaan ei tuule, vaan sataa hiljaista sumuista sadetta, joka sekoittuu sellaisenaan pimeyteen. Marraskuun yö on kauniimpi kuin yksikään talvipostikortti. Se on kylmä ja pehmeä.
annikki,
VastaaPoistaei käperrytä täälläkään.
hiljainen marraskuu ravisuttaa olemassaolon perustuntoja. ylhäällä tyhjä, loputon avaruus, alhaalla meren syvä syli, musta ja kylmä. hiljaisuus on niin armoton, että kun puuskainen tuuli hetkeksi seisahtuu, korvat eivät tahdo uskoa kuulemattomuuttaan.
naapurin cajus pysähtyy keskelle ei mitään, kääntelee hetken merikarttaa käsissään, vilkaisee läheisen saaren rantaa ja käynnistää veneen. silmissä loistaa suuri, sammumaton kalavisio.
Minä kyllä käperryn. En siksi, että on marraskuu, vaan lisääntyvän pimeyden vuoksi. Silti marraskuun valo ja värit ovat olleet ihastukseni kohteita pitkään. Harmaan, musta ja valkoisen eri sävyt, punainen ja keltainen auringonlaskun aikaan, ovat sellaisia, joissa silmä ja mieli lepää.
VastaaPoistaMarraskuu ei ole ikävistä ikävin, kuten Miljoonasade väittää.
Kuvaat marraskuuta varsin romanttisesti ;)
VastaaPoistaMinä olen kyllä enempi sen keväisen kohelluksen ystävä. Kesällä taas on kaikkea vähän liian kanssa.
meri,
VastaaPoistaei taida saariston marraskuu olla niin pehmeä kuin sisämaan, vaikka täälläkin puistellaan marraskuun julmuudelle, kun se näyttää kaiken ilman koristeita. Niinhän se on hyvä: riisuttua maisemaa, ja vain perusasioita. Kyllä sille pitää hetki vuodesta suoda, ja kun sen antaa olla, se paljastaakin enemmän kuin mikään muu kuukausi.
päivi,
niin, minun löhöäminen ja sohvannurkkaan liimautuminen on niin ympärivuotista, ettei sitä voi marraskuun aiheuttamaksi laskea. Jätin sen taiteellisista syistä sanomatta. ;)
arvasin, että meitä marraskuun ystäviä on olemassa, se lämmittää kovasti.
mymskä
juu, romantiikkahan on kokonainen tyylisuunta kirjallisuudessa, taiteessa ja ajattelussa, eikä se ole niin suppea kuin harlekiinikirjat ja tietynlainen lässyttävä ihmistyyppi antaa ymmärtää. Kysyit silloin taannoin, että miksi romantiikkaan liitetään tyhmyys, niin se johtuu juuri noista ilmiöistä: naisten hömppä ja lirkutilärkyti-ihmissuhde-siirappi.
Jos sanoisin olevani romanttinen, joku voisi luulla, että pidän käsi kädessä kävelystä ja kuutamoilloista kera rakkaan, mikä ei pitäisi paikkaansa ja olisi väärää mainontaa. Olen kyllä romanttinen, mutta toisella tavalla, ja sen tavan ymmärtävä toinen ihminen ei tarvitse siihen päälle sitä sydänleimaa: "romantikko" tunnistaakseen asian ytimen. Se on sellaisten ihmisten välinen salaisuus. :)
Minun on vaikea valita suosikkia, pidän kaikista vuodenajoista, mutta marraskuuta pitää erikseen ja ehdottomasti rakastaa. Se ei antaudu muutoin.
Marraskuu on oikein ihana. Kauneuden lisäksi silloin voi jättää allergialääkkeet pois ilman, että iskee väsymys. Kevään huonoimpia puolia on juuri allergeenien kyllästämä ilma, joka puristaa rintaa ja aiheuttaa joissakin ihmisissä ylitsepursuavaa innokkuutta, jonka pitäisi heistä vallata kaikki muutkin, jopa elämäntilanteesta riippumatta.
VastaaPoistaTosin marraskuuta vastaavan kevään ajan yöt ovat myös jumalaisen kauniita. Ilma on kirpeä ja pimeys laskeutuu pastellinvärisen iltaruskon jälkeen.
Kiteytit hyvin tuon romantiikka-asian. Minä tulin siihen tulokseen, että sitä taitaa olla turha selittää, kun yritin jotenkin sitä määritellä. Mutta se onkin vähän sellainen salaliitto :)
VastaaPoistaSe yleinen käsitys romantiikasta on sitä, mitä minä pidän lähinnä kornina. Ja juuri siksi on vähän arveluttavaa tunnustautua romantikoksi. Onneksi meitä on muitakin, jotka ymmärtävät selittelemättä.
Eevalla on proosallinen näkemys marraskuusta, mutta akvarellimaalarin silmät. :)
VastaaPoistamymskä,
Tuli tuosta turhasta selittämisestä mieleen se Spede Pasasen "this is humor.". Romantiikasta voisi tehdä vastaavan: "This is romance.".
En minä oikeastaan tiedä, onko se mikään salaliitto, kunhan en vain itse kerro sitä kenellekään siltä seisomalta. Se liittyy enemmän minun varautuneisuuteen kuin romantiikan määritelmään. Kirjojen ja blogien lukeminen on saanut minut luottamaan siihen, että kyllä oikeanlaiset ihmiset ymmärtävät kuitenkin.
Sanan välttäminen kertoo vain halusta suojautua niiltä tunteisiin heittäytyjiltä, joihin en tunne kummoistakaan yhteyttä. Ei siis siitä, etteikö romantiikkaa voisi määritellä, tutkia ja ottaa omakseen. Kyllä voi. :)
Ei minuakaan pysähtynyt maa masenna, ei. Mutta pimeyden valta vie mielen mukanaan, ja siihen tarvitsen valoa, kynttilän pehmeää ja lepattavaa turvaa.
VastaaPoistaYritin juuri kuvitella pysähtynyttä maata ilman pimeyttä, ja kyllä sellainen voisi olla olemassa. En minäkään pimeässä kotona istu, vaan täysissä valoissa kesät talvet, pidän siitä (joskus voisin tosin opetella vähän nauttimaan pimeydestä sisälläkin).
VastaaPoistaMuutoin minusta pimeys on hurmaavaa, eikä yhtään masentavaa. Valon vähyys luo juuri ne värit ja sävyt, jotka ovat marraskuulle ominaisia. Katulampuista jää valokeilat ja niiden ulkopuolelle heti sankka pimeä. Minun mieli lepää tämän pimeän keskellä. Kokemukseni ei siis ole "vie mennessään", vaan "tulla yhdeksi".