ilman lepoa

Puin siskontytön eilen kummitukseksi: lakanaan reiät silmiä varten ja muotolaskoksia paksulla neulalla ja villalangalla. Lyhty käteen ja rosvon kanssa pimeään iltaan. Takaisin toivat karkkia ja kolikoita sekä lyhdyn lasi rikki. Kummitus oli kompastunut kiveen ja haamukäteen oli tullut haava.

On katsottu elokuvia, paistettu lihapullia, käyty kuumassa saunassa, ja olen niin väsynyt siitä, etten ole voinut olla yksin pitkään aikaan, ja luennot vain jatkuvat huomenna siellä toisessa kaupungissa ja asunto odottaa kolmannessa. Pääsen käymään siellä ensi viikonloppuna, ja minun pitää varmaan ottaa jo vedokseni seinältä, ettei vuokranantaja näe niitä kymmeniä nuppineuloja tapetissa. Ne lohduttivat minua kovasti keväällä, kun ladoin omia kädenjälkiä seinän täyteen, että olisin läsnä edes jotenkin.

Tänään toteutin taiteellista luonnettani heittämällä porkkanat pitkin lattiaa. Näytin kuulemma isältä, kun silmäkulmat kiristyivät ärsytyksestä pilkkoessani perunoita. Uhreiksi ovat valikoituneet ruokatarvikkeet.

--

Minun pitäisi olla itsekseni, ja levätä.

Lokakuu katosi vähin äänin, en ehtinyt siihen tarttua. Keskittyminen ja sen kautta koko elämä on kiinnittynyt muutaman paksun kirjan sivuille, eikä muualle ollenkaan. Luovuin grafiikan tekemisestäkin koko syksyksi, ja japanin lukeminen on jäänyt. Palaan niihin myöhemmin, mutta surkeaa se on silti. Valo vain aamu toisensa jälkeen laahustaa ikkunasta sisään ja työntää minut ovesta ulos. Illalla palaan ovesta, ja valo vetäytyy huoneesta samaa tahtia vain palatakseen aamulla jälleen. Illan viimeiset pimeät tunnit vain odottavat luovuttamista, sitä etten mieleltäni mykkänä saa kirjoitettua taaskaan mitään, suljen koneen, ja menen yöhön.