Laitoksella on meneillään nyt näyttely tutkimusryhmien ottamista pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvista. Kuvissa on sulaa kuparia: sen pinnan aaltoja ja muotoja, kaksihaaraisia torneja ja lakeutta, ja luukudoksen kiteitä ja sokeritoukan valuvan hunajan näköisiä sukasia. Oksaalihappo oli komeaa kidelevyä, kuin terävä lehti geometrisessa viidakossa. On kuroutuneita kuoppia ja avaruuksia, ikuisia särmiä, kuiluja ja kumpareita. Kaikille maisemille ei ole edes sanoja. Metsät, salit, pilarit jäävät kauas muodosta, kauas tilasta.
Jos laitan väärät kengät jalkaan aamulla, minua ahdistaa. Mutta tahdon monesti laittaa ne, koska ne ovat kauniit. Ja koska ei minua ahdista niissä missään muualla kuin luennolla. En ymmärrä yhteyttä.
Kokeilen huvikseni aivastuksen estämistä akupisteillä: aivastusakupisteet ovat pikkurillien päissä, siitä sormenpäästä, kynnen alta painetaan peukaloilla, ja kutitus nenässä lakkaa. Tähän asti on toiminut joka kerta, kun olen kokeillut. Aikido-opettaja selitti sitä illanvietossa. Kuulosti niin oudolta, että tietysti kokeilin ja teen siitä tutkimustyötä, kunnes siitä joko tulee tapa tai unohdan koko asian, mikä ei todista ihan heti yhtään mitään.
Syksyn sade on vaihtunut lokakuun terävään tuuleen, enkä tiedä millä asenteella se mahtaisi lakata raastamasta kasvoja, kun jälleen kerran ja toistuvasti poljen ja poljen sillä pikkuhiljaa ruostuvalla pyörälläni, joka joskus oli pirteä ja punainen ja uusi. Kaukaisten rinteiden lehtipuut ovat juuri nyt ihastuttavia kultaisia tupsuja havupuusametin keskellä, mutta pirunmoinen purevuus ilmassa ei totisesti kannusta katselemaan, saati sitten pysähtymään.
"lusikka kauniiseen käteen, takaisin satulaan
vannon kiven ja kannon kautta,
vannon kiven ja kannon kautta
teen kaiken uudestaan"
soi päässä, ja poljen vaahteranlehdet sekaisin.
Kirje Mikaelille (joka rakastaa amfetamiinia)
44 minuuttia sitten
"Kokeilen huvikseni aivastuksen estämistä akupisteillä: aivastusakupisteet ovat pikkurillien päissä, siitä sormenpäästä, kynnen alta painetaan peukaloilla, ja kutitus nenässä lakkaa."
VastaaPoistaPitääpä kokeilla.
Tikkuja kynsien alle?
VastaaPoistaTätä on perinteisesti pidetty kidutuksena. Ettei vain hoito olisi pahempaa kuin vaiva?
silmäleikkaus,
VastaaPoistaole hyvä vain.
anonymm,
Jaa, missä tuossa oli tikku mainittu?
Mutta jos saat peukolan kynnen alle niin kuin tikun, niin siitä anatomisesta ihmeestä kannattaa jo vähän kärsiäkin. Tikku kynnen alla -vitsi on kyllä pahempi kuin mikään vaiva tai hoito.
Pitäähän sitä johonkin erikoistua. Esim. huonoihin vitseihin..
VastaaPoistaÄlähän nyt, se sama, monilta meistä pääsee joskus vanha kunnoton "tikku kynnen alla", se on ihan inhimillistä, että lipsahtaa. Muistan hämärästi, että kerran itsekin luikautin kertoa sen tuolla elävässä elämässä, mutta kompensoin sitä vinhalla käsien pyörityksellä, koomisella ilmeellä ja toisen jalan rennolla potkuliikkeellä. Se hämäsi kuulijaa.
VastaaPoistaTämä juttusi, kuvauksesi, itsestäsi työstäsi ja ajatuksistasi herättää ajatuksia lukijassakin.
VastaaPoistaSe saa miettimään, ymmärtävätköhän kaikki he, jotka elävät opiskeluvaihetta, sen vaiheen arvon. Sen, miten hieno asia se on, kun ikään kuin tarjottimella tuodaan nautittavaksi ja tiedostettavaksi aina vain uusia asioita, mielenkiintoisia ja mahtavia.
Mikään ulkomaanmatka ei voi korvata yhtä ainoaa oppituntia, jos osaa ottaa sen niin kuin pitäisi. Ei vastenmielisenä pakkosyöttönä, vaan harvinaisena tilaisuutena oppia jotain uutta!
Tuntuu, että sinä, Annikki tajuat tämän. Itselläni meni varmaan opiskelu tässä mielessä aivan hukkaan. Jopa taidehistoria, joka piti tenttiä, oli minulle pelkästään näytön paikka. Luin sitä kuin hullu ja ainoa tarkoitus oli saada siitä hyvä arvosana. Kuinka kaduinkaan sitä myöhemmin, kun kävelimme Louvressa, ja kaikki päähän ahtamani suuret mestarit olivat siellä alkuperäisinä seinillä. En muistanut mitään. Olin osannut ne viimeistä piirtoa myöten ja olin puskenut tietoni paperille. Se riitti. Uudet asiat olivat kertyneet niiden päälle.
Sitten tuo nenänkutitus ja aivastus. Muistan, kun saksanopettaja koulussa, vähän hienosteleva nainen, inhosi yskiviä ja varsinkin pärskiviä oppilaitaan. Hän näytti meille omalla hienolla nenällään havaintoesityksenä, miten esiin pyrkivän aivastuksen voi välttää: kun puristaan kahdella sormella sieraimet yhteen juuri sen kohdan alapuolelta, johon nenärusto päättyy. Aivastus tukehtuu.
Olen tätä neuvoa käyttänyt ja ihme kyllä, useimmiten se kyllä toimii!
Olen muutaman päivän ajan kokeillut tuota akupistejuttua aivastuksenestoon. Jännä miten se toimii, tänks.-)
VastaaPoistaavatar,
VastaaPoistaKyllä varmaan monet ymmärtävät, mutta elämä on sellaisella täyteenahdetulla stressillä silattu, ettei tilaa jää oikein muulle kuin suorittamiselle. Toisen asteen koulusta yliopistoon tultaessa vaatimustaso ja opiskelutyyli vaihtuu niin paljon, että siihen tottuessa jo menee vuosi, pari. Saman verran menee, että omat opinnot edes hahmottuvat minkäänlaiseksi kokonaisuudeksi, ja sitten pitääkin jo rukata tutkinto kasaan ja hilata luunsa pihalle ja tuottavaan työhön.
Nuorille on aika hyvin taottu päähän valmistumisajat ja paineet päästä putkesta läpi, joten vaatii aika vastahankaisen asenteen, jos opinnoistaan aikoo ottaa itselleen irti mitään. Siinä puun ja kuoren välissä on vaikea ajatella tuota putkea minään mukavana ja vapaana asiana. Se on niin ladattu odotuksilla (Pyssyn piippupa hyvinkin.).
Minä taas olen jo putkesta tippunut, joten voin tehdä (ja joudun tekemään) asiat eri tavalla ja minulla on mahdollisuus miettiä, mitä minä itse tahdon tehdä ja opiskella. Kuuluu terapiaan jo suhtautua asioihin eri tavalla: kiinnostua aidosti omasta elämästään ja siitä, millaisia asioita siinä kulkee mukana. Olen aina pitänyt opiskelusta, se on vain vahvistunut, mitä pidemmälle olen ehtinyt. Ja nyt olen jo niin vanha opiskelija, ettei minua ne alkupään suoritusongelmat enää paina.
Minun äitini opiskelee (ja on opiskellut) nyt vanhemmalla iällä, ja osaa hänkin nauttia opinnoistaan. Joten ei kai se ole menetetty asia myöhemminkään, vaikkei kaikkeen pystyisi keskittymään nuorempana. Mutta rahalla siitä joutuu sitten maksamaan.
En usko, että mikään kerran opittu menee hukkaan. Se vain vaatii jonkin verran kertausta ajoittain, että sen voi palauttaa mieleen. Kaikki, mitä olet oppinut, on vieläkin siellä, ja vaikuttaa ajatteluusi.
jauntti,
VastaaPoistakiitos vain vastavierailusta. :)
Nää idän ihmeet on sitten outoja ja ihmeellisiä, mutta hauskoja (kun niitä ei millään muka voi uskoa ja silti pitää kokeilla, eikä koskaan voi olla varma, onko se sittenkin suggestiota).
Miksi puristaa nenästä suoraviivaisesti yhdellä kädellä, kun voi käyttää siihen molemmat kädet ja mystisiä kehonsisäisiä voimia. :D (vertailun vuoksi olen tietysti kokeillut molempia, ja niissä on erilainen fiilis, sormijuttu on parempi)