Puutarhaviljely ja vähemmän trooppinen ilmasto

Päivällä, kun jäin yksikseni kylmään mökkiin, huvittelin ajattelemalla: "mitä jos kukaan ei enää koskaan tulisi takaisin". Oletuksen vuoksi sähköt eivät loppuisi, muutoin mökistä joutuisi pian muuttamaan saunalle, joka pysyisi lämpimänä vähälläkin puulla. Paitsi, että juuri sitä en miettinyt, vaan sitä kuinka kauan mahtaisin ruopia leivänkannikalle kellarista voita ja miten nopeasti lähtisin kävellen ihmisten ilmoille täältä hyytävästä loukosta. En varmaan viihtyisi viikkoakaan, vaikka olisi nettikin. Minussa on niin vähän metsäläistä.

Kyllähän minä tiesin, että täällä olisi kylmä sää näin alkukesästä, mutta kun jalkaterät puutuvat kylmästä sisällä ja ulkona tarvitsisi talvitakin, ettei paleltaisi, niin ei minun pakkaamat kaksi pitkähihaista, yhdet pitkät housut ja kahdet sukat riitä mihinkään. Niitä kesävaatteita kyllä olisi, mutta ei niillä pärjää. Hämärästi muistan, että palelin ihan yhtä paljon viime kesänäkin, mutta mitään en oppinut tästä jääkautisesta ikiroudasta. On nimittäin melko venäläinen meininki. Elohopean värinen järvivesikin virtaa vauhdilla rannasta pois päin, tuulee tasaisesti pohjoisesta.

Luen Verkottunutta ihmiskuntaa, ja vaikka olen aina pitänyt historiasta (se oli jopa mieliaineeni ja kymppien suora), maanviljelyksen historia onnistui masentamaan minutkin. Voiko olla vähemmän jännittävää asiaa kuin trooppinen puutarhaviljely? Voisi kuvitella, että se olisi jotakin erikoista: mystisiä viidakkopuutarhoja ja eksoottisia lintuja, mutta vielä mitä: se "puutarhaviljely" on sitä, että alkuasukkaat kaivelevat juuria maasta sieltä täältä ja istuttaminen on vähäistä. Kirja saa luolamaalaukset ja toteemipaalutkin kuulostamaan ankeaakin ankeammalta. Verkostoteoriat ja -mallit ovat hyvin mielenkiintoisia (olipa kyse ravintoketjuista tai tietoverkoista), mutta en käsitä, miten historiasta ja verkostoteoriasta on saatu noin kuiva käntty aikaiseksi, kun aineet on juhlavaan kakkuun.