keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Lauttaseikkailu

kyykyssä nököttää pikku-Annikki


Harjoituskamojen seasta löysin laatikollisen vanhoja kuvia, jotka olin ilmeisesti sullonut "tärkeiden tavaroiden" mukaan. Selasin niitä aamusella ja hymyilin: siellä oli lastentarhan ensimmäinen poikakaveri, Annikki vauvana saavissa pullea maha tomerasti kuperana, pulkkamäkiä ja puurokattiloita.

Sitten löysin tuon ylläolevan ja muistin koko tarinan.

Komun mummolassa serkuille oli rakennettu vanhoista laudoista lautta ja minusta se oli hienoin peli kaikista. Serkut olivat kuitenkin jo mokomaan hökötykseen kyllästyneet, mutta minua se kiehtoi vastustamattomasti. Niinpä jossain välissä iltasella hiivin rantaan ja kiipesin lautalle. Töks töks vaan lyhyellä kepilla rantahiekkaan ja kohta olin jo matkalla kohti seikkailuja!

Seikkailu loppui kovin lyhyeen, kun yllättäen keppini ei yltänytkään enää pohjaan ja lautta alkoi lipua kohti järvenselkää. Enkä minä edes osannut uida vielä. Aloin huutaa apua, ja kohta isommat ryykäsivät rantaan pelastamaan. Komennus kävi, että "Mene lautan keskelle kyykkyyn ja pysy siinä!". Muistan, että kyykistely oli minusta aivan erinomaisen nöyryyttävää, koska enhän minä mikään vauva ollut, mutta tottelin silti. Sisko tuli polkuveneen kyydissä lautalle ja meloi minut takaisin rantaan. Äiti ja isä olivat aika vihaisia moisesta hölmöilystä.

Isä ei kuitenkaan ihan niin vihainen tainnut olla, ettei olisi ehtinyt napsaista kuvaa siitä, kun lauttakarkulainen saatetaan takaisin rantaan.

5 kommenttia:

  1. Ihana kuva ja tarina! :D

    VastaaPoista
  2. Tiina vei kirjaimet näppikseltäni. Voi tuota keskittynyttä ilmettä, nöyryytys minun mielestäni ilmeen pohjalta peittyy kuitenkin jännitykseen.

    VastaaPoista
  3. Taisihan pelko kouraista pientä syäntä :D ihan syystäkin tosin, koska olisin lautan kallistuessa uponnut kuin kivi pohjaan ja kukaan ei ollut katsomassa perään.

    Onneksi pikku-Annikilla oli sangen kantava ääni, kuten vielä nykyäänkin.

    VastaaPoista
  4. Ihan kuin tunnistaisin itsenikin kuvasta (voi olla kyllä joku vähän samannäköinen serkkukin kuvassa). En kyllä koko tarinaa muista, mutta en epäile yhtään, etteikö näin olisi voinut käydä :D

    VastaaPoista
  5. ehei, siinä on Kirppu ja Mika ja Pekka on tuo pieni pallopää.

    Eihän meillä nyt niin paljoa ikäeroa ole, ja Mika tuossa on jo iso poika. :)

    VastaaPoista