sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Veljekset kuin kyyläri-ilvekset


Siinä ne nyt möllöttää, vierekkäin kuin herneet palossa. Match made in Heaven.

Mato-postaus houkutteli piilostaan yllättäen myös toisen kyylääjä-eksän menneisyydestä. Mikäli sillä toisella tapauksella olisi yhtään järkeä katkeruuden sumentamassa päässään, se olisi ehkä tajunnut, että en varmaan olisi huomannut koskaan ketään tiettyä lappeenrantalaista tai osannut yhdistää ip-osoitteita ko. henkilöön. Ei olisi tullut mieleenkään, että se ensimmäinen huutaja ja sängynkaatajakin täällä pyörii ja vetää hernettä nenään ihan ylhäisessä yksinäisyydessään. Saati sitten, kun mato-nimellä on varma historiallinen ja sarjakuvallinen pohja, eikä se siis ole mikään yleisnimi kaikille vuosien takaisille tyypeille, jotka sydämessään tuntevat kyyläävänsä.

Oikean madon ip:ssähän näkyy vuokranantajan toimesta sekä asuntokohde että asunnon numero suoraan, eikä minun tarvitse edes arvailla, kenen se on. Tietysti ip olisi helppo kiertää monenlaisilla ohjelmilla, mutta mato nauttii saamastaan huomiosta ja siitä tiedosta, että minä tiedän tarkalleen, kuka käy lukemassa ja milloin. Kontrolli se olla pitää.

Voihan madolla tietysti olla ikäväkin, mutta enpä usko. Mato on pitkävihainen ja pikkumainen ihminen, ja kun olen häpeämättömästi ja tosi törkeesti kertonut elämäni tosiasiat blogissa, anteeksiantoa ei heru ennen maailmanloppua. Ei sillä, että ketään madon anteeksianto kiinnostaisikaan. Pettämättömällä mato-logiikalla kosto on taattu:

"oon niin vihainen, että luen sun blogia maailman tappiin asti, hohoo... ties mitä pahaa siellä minusta vielä puhutaan aikojen saatossa ja kun sen virheen teet, että ylität kunnianloukkauksen rajan, niin jopa oikeusjuttu kolahtaa hohhohoo"

Niinpä niin. Hyvähän se on tuollaiseen elämäänsä tuhlata. Mielipuoliseen orjuuteen - sillä sitähän se kyttääminen on.

Nyt kun toinen yhtä sekopäinen tapaus paljastui, niin ette ainakaan ole maailmassa yksin. Voitte kysyä minulta toistenne puhelinnumerot, niin voitte soitella ja jakaa tietoja Annikin karmeudesta ja vittumaisuudesta ja vaikka mistä ja perustaa hulluille eksille perinteisen "Tapetaan Annikki Ja Sen Uus Kirveellä" -kerhon.

muita hyviä ideoita:

"Kuristetaan Annikki Pimeellä Kujalla Mustaks"
"Aletaan Möyriä Myös Pusikoissa Kyttäämässä"
"Lähetetään Ripulikakkaa Postipaketissa"

tai

"Kytätään Blogia Vielä Vähän Lisää".

Ei kannata jättää puolitiehen hyvää ja sairasta harrastusta.


---

(Juu - Lisää löylyä kiukaalle, tiedän, mutta aihe oli aivan liian herkullinen jätettäväksi pimentoon. Annikki ei aio kuitenkaan kakkiaisista välittää, vaan porskuttaa uusille vesille edelleen ja iloisesti.)

15 kommenttia:

  1. Kaikkihan johtuu tietenkin nuorten naisten fasistisesta pahuudesta 8)

    Postauksesi madot käyttäytyvät tismalleen samalla tavalla kuin eräs älyttömistä teorioistaan tunnettu miekkonen aikoinaan, ennen kuin hänelle ruvettiin maksamaan siitä että hän rupesi öyhöttämään netissä öyhöttämistä vastaan. No, sinä tiedät, ystävä hyvä.

    Madot vain paljastavat tällä tavalla olevansa omien vainoharhojensa ja pakkomielteidensä sokeita orjia, ja tuovat oman halveksittavan alennustilansa entistä enemmän esiin.

    VastaaPoista
  2. Madot olisi hyvä laittaa koukkuun siimanjatkoksi. Jospa vaikka löytäisivät uuden elämän sillä lailla ;)

    Joo, en nyt ihan koko kuviota tietenkään tiedä, mutta sen verran on herneitä päässä, että osaan aavistella mistä tässä on kyse. Julia jätti Romeon eikö Romeo pidä jätetyksi tulemisesta ja sitä rataa. Koitas kestää!

    Oma entinen romeoni rampasi oveni takana ja pihalla kyttäämässä, mutta onneksi talossa oli takaovi, joka on lukossa. Sieltä pääsi kivasti omille teille tarvittaessa ;)

    VastaaPoista
  3. Elegia, Romeo oli se joka jätti Julian, mutta siltikään Romeo ei jätä Juliaa rauhaan. Friikkiä, eikös?

    VastaaPoista
  4. Joo, Romeolle ei nyt passannut mikään ratkaisu, ei edes hänen omansa. :P

    pimpelipom

    VastaaPoista
  5. Oho, kiitos oikaisusta! Todella pimpelipomia kyllä ;)

    VastaaPoista
  6. Ei näy minua tuossa listassa, vaikka olen mustan madon suosikkilapsi!

    VastaaPoista
  7. no jos olisit niitä minun sekopäisiä eksiä, niin ehkä sitten...

    eihän kirjolohikaan ole lohi, vaan rautu. Joten mato ja musta mato on varmaan myös eri lajia :)

    VastaaPoista
  8. Niin, hauskinta on että legendan mukaan kirjoloheksi sitä alkoi kutsumaan Kekkonen. Ne oli aikoja ne.

    VastaaPoista
  9. Niin joo, sehän on trout eikä salmon englanniksikin. Mutta lohi kuulostaa niin paljon hienommalta kuin rautu, että pitäähän kala nimetä sen mukaan, jos se vain on mahdollista. Siitähän saa silloin isomman rahan. :)

    Meikälläkin ilmeni muuten salainen, entuudesta tuttu lukija äskettäin. Tosin onneksi vain äiti, joka saakin lukea ihan kaiken, myös nillitykset. Vähän madon tapaista tunnelmaa syntyisi, jos isänikin rupeaisi tarkistelemaan blogiani, ettei se lapsi vaan nyt kirjoita mitään hänestä. *pyörittelee silmiään* Onneksi hän ei harrasta tietokoneen käyttöä, ainakaan vielä.

    VastaaPoista
  10. Rautuhan on ihastuttava sana!
    Alankin tästä eteenpäin kutsua kirjolohea (taivutus) rautuksi! :)

    VastaaPoista
  11. Loppuu se roskakaloista löpinä justiinsa!

    VastaaPoista
  12. Josko minä jätän nämä varivesikattilat tähän Annikkilan porstuaan, niin saattaa pimeässä rämpijä proiskia itse itsensä muita sen enempiä vaivaamatta? Alkaa nääs haba jo puutua kannatellessa.

    VastaaPoista
  13. Eikun Tiina ajattelin niitä vähän nyrpeitä keskiluokkaisia, joiden mielestä lohi on arvokasta.

    Rautu kyllä kuulostaa tosi sympaattiselta. :)

    VastaaPoista
  14. Onpas se hiljanen.

    VastaaPoista
  15. noku se on reissussa.

    ja tää 2G-verkko on niin pirun nopee nettikäytössä, että ihan naurattaa/itkettää/...

    VastaaPoista