lauantai 28. kesäkuuta 2008

Matovapaan maailman puolesta

Noni, jopas on mato käynyt terveisensä lukemassa. Keskellä yötä, kuinkas muutenkaan. Blogia käydään kyttäämässä ennen baariin lähtöä ja baarista tulon jälkeen, ja päivällä, ja aamulla, viikko ja kuukausi toisensa perään. Yöllä varsinkin pällistellään pitkään ja hartaasti. Muuten kyllä se elää kuin kusi sukassa, ja kiertää minun tututkin kaukaa punaisena kuin paviaani häpeästä. Blogia voi kuitenkin muka hämärässä ja salaa lukea ja riippua kiinni rippeissä.

Hankkis elämän.

ja varsinkin terapian.

Ihan kuin minä tänne mitään tosi tärkeää ja tähdellistä kirjoittaisin.

Salasanasuojaaminen on kyllä käynyt mielessä - tuollainen sairas kyttääminen on etovaa - mutta olen aina pitänyt siitä, että blogini on avoin monenlaisille lukijoille. Harmi, ettei bloggerissa ole tarjolla IP-osoitteen blokkaamista.

Voe voe.

Aurinko alkoi sentään paistaa aamun jälkeen, ja alan tehdä caesar-salaattia iltapäivän puistopiknikkiä varten. Vilpertti tuo mansikkakaakkua, Tiina en tiedä mitä (taisi luistaa ruokajaosta :D ) ja Mimmu toivottavasti tuo itsensä. Ennustan erinomaista mölkkyturnausta ja pieniä hohotuskuuroja.

11 kommenttia:

  1. Mimmu valitettavasti ei tuo itseäänkään tällä kertaa, kun tuli kotiin vasta puoli tuntia sitten. Eli tarvii tehdä toiset treffit, ja vieläpä sillä tavalla että tiedän aikataulua vähän aiemmin. :)

    VastaaPoista
  2. Eiköhän se onnistu :)

    VastaaPoista
  3. Hyvähyvähyvähyvä :)

    VastaaPoista
  4. Ville ei muuten jakanut meillekään ruusuja :O

    aika kranttu poikamieheksi. :P

    VastaaPoista
  5. Ei se osannu päättää, kun oltiin niin hurmaavia!

    Enpäs muuten luistanut ruokajaosta, olin vaan ihan hipihiljaa tuomisistani. ;)

    VastaaPoista
  6. Sillä taitaa olla nyt niin paljon tarjontaa, että se vaatii hetken miettimisaikaa ;)

    VastaaPoista
  7. Ei ole minullakaan helppoa.

    VastaaPoista
  8. No mut vois sitä olla huonomminkin asiat ;)

    VastaaPoista
  9. Annikki, en ole kokeillut tuota, mutta kuuleman mukaan ilmainenkin versio toimii jopa bloggerissa:

    IP Address Blocker

    On mahdollista väsätä vastaava itsekin, mutta miksi keksiä pyörää uudestaan?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi6/29/2008

    Niin tai yksi vaihtoehto on, että itse lakkaat kyttäämästä ketä blogia käy lukemassa ja jatkat elämääsi välittämättä tippaakaan siitä paskakasasta. Omapahan on ongelmansa, jos tuskissaan käy lukemassa tekemisiäsi ja ei osaa jatkaa omaa elämäänsä.

    Sitä paitsi tännehän kuitenkin pääsee työpaikan/koulun koneilta vaikka kotikoneen blokkaisikin, eli ei taida maksaa vaivaa.

    VastaaPoista
  11. Ei maksakaan niin.

    Tuo on erimomainen neuvo ja siksi osasinkin noudattaa sitä koko loppukevään ja alkukesän, mutta sitten juhannuksen jälkeen erehdyin tilastoja vilkaisemaan (kun päivitystahti harveni, niin halusin tietää, että ovatko lukijat kaikonneet - juu pientä itserakkautta) ja siellä se möllötti perkele vieläkin. Silloin otti aivoon.

    No ei voi auttaa. Joten paras olla välittämättä, enkä aiokaan sen enempää tilastoja kytätä, oma elämähän siinä menee hukkaan. :)

    VastaaPoista