On kuin olisi elämäni ensimmäinen kevät.
Innostuin tänään autossa kovasti näkyvistä lehdistä ja sekametsän varhaisista väreistä. Näin valkovuokkojakin - en ole tainnut koskaan nähdä valkovuokkoja; niitä ei kasvanut kotiseudullani.
Järvet läikkyvät tummina ja sielu tuntuu lentävän hämyisessä vaaleanvihreässä ilmassa.
En kaipaa edes tähtiin.
Elämä juuri tässä ohuessa ilmakruunussa, tämän kivikilven päällä, tuntuu suloiselta. Se kiertyy kuin pehmeät versot ympärille - ei enää piikkilankana repien ja kuristaen.
Niin kuin lukemassani kirjassa nainen sanoi: "Luuletteko, että maailma on todella vanha? En milloinkaan usko sellaista kesäkuussa."
Tänä vuonna kesä ja nuoruus tulivat jo varhain.
the cruelest month
15 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti