sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Sunnuntaituumia

Kahden päivän täysin aivottoman boretuksen jälkeen... olen tullut kääntymykseen.

Nousin jo puoli yhdeksältä, lähdin juoksulenkille kymmeneltä ja keitin lohikeittoa sen jälkeen. Kaikki hyvässä järjestyksessä.

Polvea alkoi tietenkin särkeä. Siinä vain ei ole mitään vikaa: ei rakennevirheitä, ei kulumia, ei mitään. Onneksi ensi kuussa on kuitenkin fysioterapia ja polveni saa toivon mukaan ymmärtäjän.

Tenttiviikko on ohi, ja seuraavat luennot ovat vasta 1.4.

Lähinnä odottelen vain, että aika kuluu (ja samalla elän elämääni eteenpäin ikään kuin rutiininomaisesti - niin kuin latoisin tiiliä perustukseen). Ajatuksia tulee ja menee kuin pilviä taivaalla. En riivi itseäni millään tai mistään, onhan nyt aika minun olla rauhassa. Kaikki on jotenkin laimeaa, mutta hyvällä tavalla.

Minulla on suunnitelmia ja tulevaisuus, joka ei edes ole kovin kaukana.

Sanoin, että sydämeni palaa luokseni, jos sitä kohdellaan kaltoin, ja niin se tekikin. Kyllä sitä oli pisteltykin kuin fileerausveitsellä, mutta ei se kuollut ole, ja minä pidän siitä aina hyvää huolta. Sanoin, että minulla on niin paljon rakkautta, että tahdon antaa sitä jollekin toiselle, mutta unohdin sangen tärkeän seikan.

Jos ensimmäisellä kerralla opin, että ylipäätään pitää olla rakkautta, niin nyt opin, että pitää olla myös vastarakkautta. Tyhmät eivät opi koskaan.

Mutta se nyt on tässä pienintä. Varsinkin kun tämä masennus, tämä todellinen depressio on alkanut hellittää.

Ja ne suunnitelmat... kutsutaan niitä nyt vaikka Projekti Salaiseksi (PS).

6 kommenttia:

  1. Ollaanpas sitä nyt salaperäisiä.

    VastaaPoista
  2. jep jep

    Täällä käy epämieluisiakin lukijoita, ja niille en muruja heittele.

    Nakkaa ison järkäleen. niskaan. :P

    VastaaPoista
  3. Heii tuli mieleeni että etkös sinä nyt voisi hankkia sellaisen pienen kisun rakstettavaksi kun ei tarvitse miettiä kenenkään allergioita? :) Kissit on kivoja <3

    VastaaPoista
  4. Tuleva mahdollinen vuokranantaja ei arvosta lemmikkieläimiä..

    pläh, mutta jos tilanne tässä sallii, niin voisin pienen kissin ottaakin. :)

    Ainakin tuo minun sisko on aina kauppaamassa maatilan kissanpentuja kaikille mahdollisille. Ne ovat sellaisia hopeisia, raidallisia.

    VastaaPoista
  5. Tyhmä ilmottautuu. Ei voi sanoa että olisin oppinut, sen totesin tuossa taas. Eipä siinä. Minä haen keppiä niin pitkään että heittäjän käsi väsyy.

    VastaaPoista
  6. Mitähän sen jälkeen mahtaa tapahtua (kun heittäjän käsi väsyy)?

    Siinä olet kyllä ollut aina oikeassa, että teot ne puhuu, eivätkä sanat.

    VastaaPoista