Parantavia unia

En olisi tahtonut nousta ollenkaan, seikkailu jäi niin kesken.

Olin valkoinen lohikäärme. Mahtava ja velhojen sukua, ja kaunis kuin lilja. Kun en ollut lohikäärmemuodossa, olin ihmeellinen mustatukkainen prinsessa.

Jouduin tekemään uhrauksen ja jättämään nuoruuden rakastettuni (joka tietysti oli sini-kultainen lohikäärme) ja ystäväni kahdeksi vuodeksi, ja annoin katkaista jalkani kolmesta kohtaa kasvaakseni pituutta. Podin muistinmenetystä, mutta oveluuttani onnistuin pitämään yhden taikakirjoistani, jossa olivat Hyvyyden tärkeimmät loitsut. Vaikka olin kahden vuoden jälkeen muistamaton ja heikko, pystyin matkustamaan kirjani sivuilla ajassa ja paikassa. Paha Noita tahtoi saada käsiinsä sekä kirjan että minut ja pakenin menneessä ajassa piiloutuen tapahtumiin kirjani sivuille.

Sinikultainen lohikäärme oli unohtanut taiat ja minut ja oli noidan vallassa. En voinut puhua, mutta suukotin loitsuja sen kaulalle. Tein matkalipusta viimeisen taian matkustaakseni junalla ystäväni taloon turvaan ennen tulevaa sotaa, mutta perillä odotti vihollislohikäärme syöksien ilmasta tulta ja talo oli hylätty, seittien peitossa ja tyhjä. Katselin muutamia kalusteita, jotka olivat levällään lattioilla

ja heräsin.