tiistai 26. helmikuuta 2008

Paikkani kaikkeudessa



Luennolla menin vähän alemmas istumaan kuin tavallisesti (luulen, että näköni on hieman huonontunut), ja kauhukseni huomasin, kuinka kaikki ympärillä olleet olivatkin lapsenkasvoisia ja hädin tuskin aikuisen mittaisia. Niinkö paljon aikaa on kulunut?

Tottakai olen ollut ainakin jollain tasolla tietoinen, että abiturienttiajastani on jo aikaa, vuosia ja vähän lisää, mutta en jotenkin ottanut huomioon, että joka vuosi yliopiston ovista sisään pursuilee aina vain nuorempaa polvea. No, tänään se nuorempi polvi hihitteli pakkelinaamaisen olemuksensa tietoisuuteeni, ja vanhenin hetkessä niin kuin Dorian Gray kuvansa nähdessään.

Olen kellunut jo vuosia jonkinlaisessa välitilassa, ja ajan kulumisen näkee vain poskien kaventumisesta peilissä. En ole maailmassa kiinni.

Olen kuitenkin palaamassa, vaikka inhoan hälyä kuplani ulkopuolella. Olen tehnyt hiljattain siihen pienen reiän ja havainnut ilman elinkelpoiseksi.

Nuorempien on kai vain väistyttävä.

1 kommentti:

  1. Minusta tuntuu niin samalta: mistä ne lapset oikein putkahtavat sinne yliopiston penkeille? Ja miksi minä olin niin vanha kuin 21 kun pääsin sisään kun toiset tulevat 19-vuotiaina? MUTTA kaikista kammottavinta on tavata 19-vuotias joka on kypsempi kuin minä 23-vuotiaana... millä tarkoitan että kyseinen henkilö käy esim. töissä ja elättää itsensä viimeistä piirtoa myöten siinä opintojen ohessa... kun taas itse elelen almuilla ja sairauspäivärahalla...

    Mitä alaa opiskelet? Kurssisi kuulostivat vähän siltä että saatettaisi olla suurpiirteisesti ajatellen kollegoja :)

    VastaaPoista