näkymättömät

Taloon on muuttanut viulunsoittaja. Miltei joka päivä kello viiden aikoihin seinien läpi kantautuu asteikkoja ja harjoituskappaleita. Voihan se olla alttoviulukin. Ei minua tosin häiritse, soittaja voisi olla huonokin ja seinät pehmentävät äänet. Istuksin itse hiljaa ja kuuntelen toisella korvalla - onhan se vaihtelua putkiston kohinaan, joka vaihtelee sen mukaan, aukaistaanko jossakin hana vai ei.

Sitten on käytävänmutkan takana asuvia korkokenkäisiä (-saappaisia) naapureita, jotka kulkevat töihin tai kouluun aggressiivisesti kolisten, ja iltapäivällä takaisin. Kuulostavat junilta, joiden raiteiden alle en haluaisi jäädä. Toivon salaa oikeastaan aina, etteivät ne gestapo-askeleet pysähtyisi oman oveni kohdalle. Enhän ole mikään hiiri, mutta joutuisin keräämään selkärankani sohvannurkasta ja valmistautumaan taisteluun, jos niin kävisi.

Ensimmäisessä kerroksessa on yhden asunnon ovessa Julia Vuoren Sika ja teksti "unelmakämppä". Pyhiinvaellusmatkoillani roskakatokseen ajattelen sen nähdessäni joka kerta, että tuossa on tuo onnellinen ovi - ja jos ovi on onnellinen, niin ovatkohan asukkaatkin?