Näytetään tekstit, joissa on tunniste paskaa niskaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paskaa niskaan. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Voi vittu ja perkele

Olen ihan maassa. ja lyöty. ja masentunut.

Minun lompakko on mennyt hukkaan...

Käsi ei varmaan ole lauantaina osunut enää laukkuun tjmv ja lompakko on lätsähtänyt sille tielleen. Ei ole mitään muistikuvaa ja voi vittu kun on raastavaa. Minä en ole ikinä KOSKAAN kadottanut tavaroitani tuolla tavalla.

Sinne meni ajokortti, henkilökortti, pankki- ja luottokortti, kaikki 5 kirjastokorttia, opiskelijakortti, japanilainen health insurance -kortti (jota raahaan edelleen mukana, vaikken tiedä miksi), vaatekauppojen (turhat) kortit. No käteistä - sitä ei ollut, ei hiluakaan. Ei - oli siellä: minun japanilainen jääpalakone-kolikko. Siinä luki "Fresh", ja minä pidin siitä.

Nyt tuntuu, että olen ihan ansassa ilman mitään mahdollisuuksia päästä kotoani yhtään mihinkään ja samalla tuntuu siltä, että pitäisi lähteä jonnekin ja heti ja niin kauas kuin mikä-pippuri-se-nyt-oli, joka kasvaa. Oma lompakko on sama asia kuin vapaus, ja nyt minä olen häkissä, kamalan ahtaassa häkissä - ja oirehdin.

Sänky näyttää ansalta, ikkuna on kidutusta, tukehdun tähän koloon. Minun huolella rakentamani turva on kaikonnut, ja tämä pieni takaisku tuntuu maailmanlopulta.

Inhoan odottamista. Ja nyt joudun odottamaan tietoja poliisilta, ja odottamaan uutta pankkikorttia - sitäkin kolme viikkoa (koko kesähän on jo mennyt, tahdon pois). Järjestämään uuden opiskelijakortin. Ja tv:kin, se on rikki. En voikaan matkustaa Helsinkiin.

Kai minun täytyy mennä konttoriin nostamaan rahaa. Ja ostaa vaikka uusi lompakko, jota täytän pikkuhiljaa.

--

edit. klo 18:32

Tuoltahan se lompakko löytyi: eteisen lipaston alta. Onneks on kortit kuoletettu ja samoin nettipankki.

Täti on möyrinyt tuhannen päissään ja jostain syystä penkonut kassinsa osittain nurin matkalla vessaan oksentamaan.

No, enpähän ole koskaan kadottanut lompakkoani minnekään. Sehän se olisi se vihoviimeinen häpeä.

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Pyykkipäivän ylläri

Huomasin vasta tänään, kun laitoin viikattuja pyykkejä kaappiin, että lakanoista oli kadonnut puolet.

Laiska-paska Juho oli vienyt ne, koska ei viitsi kaupasta ostaa omia ja on kaiken kärsimyksen ja rahanmenon jälkeen oikeutettu varastamaan minun lakanat.

Ovathan ne silti vain pelkkiä lakanoita, mutta kyllä minulta itku pääsi, kun huomasin, että ne olivat kadonneet. Olin ostanut niitä kuitenkin itselleni jo jonkun aikaa, sen valkoisen neljä, viisi vuotta sitten hobby hallista ja anttilan lakanat, jotka ostin syksyllä.. Ja ne oli vain viety. Niin kuin niiden viemiseen olisi joku taivaallinen oikeus.

Ei aio palauttaa. Eikä aio maksaa.

Voitaisiin laskea visakortin kuiteista ja pankkiotteista, että kuinka paljon kukakin on maksanut ja mitä. Siihen hän on täysin valmis. Sitten siitä näkisi, kuinka paljon on kukakin jäänyt miinukselle ja jos hän on jäänyt, niin velkahan kuittaantuu varastetuilla lakanoilla ja varmaankin lopuillakin houkuttelevilla tavaroilla.

Että sellaista vääntöä olisi tarjolla, jos vaikka olisin halukas riitelemään.

Innokasta tekstiviestien vaihtoa, kuin seurustelun alkuaikoina! ehkä jopa tapaamisia iltaisin tiliotteiden ääressä, kiihtymyksestä väristen...

Ei kiitos. Pitäköön tunkkinsa. Pienisieluinen liinavaatevaras.

Sitäpaitsi, nyt voin hyvällä omalla tunnolla nakata sen viimeisen muuttosäkin suoraan sekajäteastiaan.