Törmäsin sellaiseen historialliseen tietoon kuin, että Katariina Suurella oli hänelle henkilökohtaisesti tehty Wedgwoodin 944-osainen sammakko-astiasto. Käsittämättömän ihanaa. Vaakunoituja sammakoita - sehän on parempaa kuin Kiikalan kultainen heraldinen nauris.
Minulla on jostain syystä jokin syvä ja salainen rakkaus sammakoihin. Lapsena näin Tukholmassa osto- ja myyntiliikkeen ikkunassa pienen istuvan keraamisen sammakon ja lumouduin. Se oli hyvin pieni, hyvin vihreä ja hyvin sopusuhtainen, sorjat kinttuset, pullea olomuoto, miellyttävä ilme... En saanut sitä sammakkoa, enkä ole lopultakaan nähnyt missään samanlaista.
Pienessä runotytössä Emilia saa japanilaiselta prinssiltä vihreän akaattisammakon. Se vaikutti maagiselta lahjalta. Kukaan ei koskaan keksisi, että pitäisin kauniista sammakosta ja että elämäni määrittävä suru ja "the one I never had" on pieni keraaminen sammakko.
Beatrix Potterin museosta ostin vedoksen Jeremias Rimppakintusta istumassa ja haaveilemassa lumpeenlehdellä nappaskengissään. Jeremias ei oikeastaan ole sammakko, vaan rupikonna; mutta ei näissä asioissa pidä olla niin tarkka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti