sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Näen toistuvaa painajaista - en jatkuvasti, mutta vuosien kuluessa samaa aina uudestaan. Unessa seurustelen edelleen ensimmäisen poikaystäväni kanssa, ja ajattelen, että miten minä olen taas tässä tilanteessa ja suhteessa, eikö tämä ollut jo ohi, ja teen eropäätöksen aina uudestaan. Uni toistuu aina samana. Unen kaupunki ja asunto voi vaihdella, mutta aina olen ansassa suhteessa, jossa ei ole mitään sisältöä, pelkkä tapa ja totunnaisuus, kaiken yllä on kuristavaa uhkaa.

Olen miettinyt monesti, mikä tämän unen takana on ja miksi näen sen aina uudestaan. Minun piti aikuistua, jotta pystyin tekemään ratkaisun ja vapauttamaan itseni. Kaikki oli mennyt pieleen siitä hetkestä lähtien, kun muutin kotoa pois ja sain kuunnella huutamista ja raivoamista monta vuotta, enkä ymmärtänyt nuoruuttani, että se ei ollut hyvää ja normaalia. Tästä on nyt jo 17 vuotta aikaa, ja aina löydän itseni samasta paikasta, josta minun pitää pyristellä irti. Herätessäni olen helpottunut, että se kaikki on jo menneisyyttä. Miksi siis joudun palaamaan siihen aina takaisin, loputtomaan luuppiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti