lauantai 17. tammikuuta 2015

Tykkylumiset koristesypressit näyttävät surkuhupaisilta. Pieni luonnonmullistus kukkaruukussa.

9 kommenttia:

  1. Anonyymi1/17/2015

    Tylyäkö?
    No.
    Totta kai olisi kivempaa kun ihmiset karistaisivat kukkaruukusta mullat päähänsä, alkaisivat laulaa tai olisivat laulamatta, raapisivat vaan itseään. Ja ajattelisivat mitä kaikkea elämässä voi jättää tekemättä.
    - m

    VastaaPoista
  2. Olette oikeassa, Annikki ja Anonyymi. Ihmiset on luvattoman kummallisia (minä tietenkin mukaan luettuna).

    Minulla on aavistus, aavistus vaan, että sinä, Annikki et tykkää minusta ja surkeista, pitkistä jutuistani. Mutta minä tykkään sinun lyhyistä, mutta hyvistä, painavista sanoistasi. (Sana vaan, niin pysyttelen poissa.)

    Joskus minulla on tunne kuin olisin käki, joka käy munimassa toisten pesään. Siitä tunteesta en itsekään pidä.

    VastaaPoista
  3. Muistan Annikin kahdesta kamalan kivasta asiasta...
    toinen, kun saippuoidut pikkulikat tuuppivat toisiaan kaakeloidussa kylppärissä... je hei, en ole pedofiili.En. Ajattelen tätä kuin elokuvana, Fellinin tekemänä.

    Ja toinen mitä Annikista muistan, mitä hän on kertonut, on kun siskokset kävelevät helsinkiläistä katua pitkin, Kalliossa kai, ja heidän jalkansa jammaavat... jumps jum jum jsumps vaan he kävelevät. Ja ilta-aurinko juuri on laskemassa. - Ihanan felliniläisen elokuvapätkän siitäkin saisi! (Voi että.)

    VastaaPoista
  4. annikki1/19/2015

    Hei harvat lukijani.

    Minä vain en ole täällä paikalla kuin kerran kahdessa viikossa, kolmessa. Tekstit ovat täällä, mutta minä en. Pitämisellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. En ole ollut nyt kolmeen viikkoon kotonakaan.

    Joten sen sijaan, että ajattelisitte, että tämä on talo, jossa on ikkunaluukut kiinni, enkä vain suostu niitä avaamaan, voisitte ajatella, että tämä on puutarhan nurkassa puolihylätty pieni paviljonki, jonne käyn ripustamassa silloin tällöin pienen lapun. Ketään ei ole paikalla, mutta outo pieni elämä jatkuu omaa verkkaista tahtiaan. Kaikenlaiset linnut ovat tervetulleita näille oksille kukkumaan ja laulamaan. Etkä sinä Liisu ole mikään käki, ehkäpä urpiainen - pieni ja arka, ja hyvin tervetullut.

    Mikikselle minulle on tarina, jossa kiipesimme aina leikkipuiston korkeimpaan kuuseen siskon kanssa. Niin korkealle, että sieltä näkyi oksien välistä kauas kattojen ylle. Siellä sitten istuimme ja haistelimme pihkantuoksua, ja katselimme, miten oravat juoksivat kaukana alhaalla räystäitä pitkin pienet varpaat rapisten. Se ei taida olla Felliniä, mutta Lindgreniä ehkä.

    VastaaPoista
  5. Pidän sinusta Annikki, etenkin kirjoituksistasi.

    VastaaPoista
  6. " ... etenkin kirjoituksistasi" ... tyhmähkösti sanottu. Minä tarkoitinkin että sinun ajatuksistasi minä olen kiinnostunut. Olen huomannut, että ne ovat mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
  7. Tämä ei ole Felliniä. Ei ole. Ei ole. Vaan on ... kaunis kertomus siitä mitä opettajien huoneissa spekuloidaan.


    https://www.youtube.com/watch?v=23DcKBVmyJ0

    Ps. Minusta Iines (siis Inesikkuna) on sympaattinen ihminen. On aika kohtuutonta että hänelle ilkeillään. Ja ethän sinä sitä teekään.

    Annikki ,toivon että elämäsi olisi sellaista, mitä tahdot. Ihminen saa sen, mitä tahtoo. Ei aina. Mutta olen aika varma että sinä. (Vedonlyönti prosenttini olisi 63:37.) Ja sit kun sen saa, mitä saa, sit sen jälkeen kaikki onsamaa kuin ennenkin, mutta helpompi kestää. Linja-auto ja soratie. I know.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen helpottunut ja pidän kovasti kirjoituksistasi, Annikki! Olet erikoislaatuinen ihminen (sivumennen sanoen).

      Poista
  8. annikki1/22/2015

    Iinekselässä aina välillä joku ilkeilee, mutta ohihan se aina menee lopulta.

    Minäkin toivon, että elämäni olisi sellaista kuin tahdon, mutta en ole ihan vielä päättänyt, mitä tahdon. Luulen, että sitä varten minun pitäisi tehdä pitempi kävelyretki.

    VastaaPoista