Katselen kateellisena ihmisiä, jotka voivat haukata hampaillaan sämpylöitä, omenoita, rapeakuorisista ravuista lihat, mitä vain. Ei siitä niin kauan ole, kun ei tarvinnut miettiä, mitä puree. Ehkä ensi syksynä implantti on siinä kunnossa, että voi puhua ja syödä tavallisesti.
Alan harjoitella seuraavaan vyökokeeseeni. Siinä menee sellaiset kaksi vuotta. Minulla on mielikuva, miltä se tulee näyttämään ja tuntumaan, ja luulen, että se menee hyvin. Opettaminen oli ensin todella työlästä, kun aloitin sen kaksi vuotta sitten, mutta nykyään pidän siitä eniten. Tai siis eniten pitäisin siitä, että voisin juoksennella ympäri Suomea leireillä, eikä raha tai aika rajoittaisi. Koska kuitenkin olen sidottu pääosin tänne, opettaminen on lähimmäksi sitä, mitä haluaisin tehdä, ja se vie minua eteenpäin.
Vuoden vaihduttua kaikki hiljaa itseltäni piilossa hautomani asiat tulevat yksi toisensa jälkeen pintaan, kuin kirkkaat kuplat sameasta lammesta. Jokainen niistä ilahduttaa: ai tuollaisenkin asian olen päättänyt; eikä mikään niistä tunnu ikävältä tehdä. Kaikesta on hyvä aavistus.
mostly epigrams
3 tuntia sitten
Yhden poskihampaan tuossa joskus tapoin, pöljyyttäni. Hyvä lääkäri oli ja kesällä sitä pitäis taas mennä näyttämään. Ei se ikinä tule olemaan niin hyvä ku geenit siitä teki.
VastaaPoistaHei Juhkuz,
VastaaPoistaainakin sinulla on vielä hammas.
...ainakin on vielä: jalka, käsi, työpaikka, terveys tallella, vaimo, läheisiä, katto pään päällä, ehjät sukat, rahaa ruokaan...
perussetti.
No, siitä hampaasta suurin osa on muovia, toivon että se kestää sen 10 vuotta jolloin on varaa vaihtaa se kestävämpään, tuskin toteutuu.
VastaaPoistaMulla on kaksi jalkaa ja kaksi kättä, en ole vielä onnistunu vähentämään. Työpaikkaa ei ole, terveydestä en osaa sanoa. Katto pään päällä, heinäkuun loppuun. Ehjät sukat, vaan en minä niitä oikeasti tarvitse. Rahaa ruokaan, no jos en osta mitään muuta.
Ainakin minulla on vielä hammas.