sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Samat suppeat ajatukset kiertävät hidasta rataansa, pysähtyvät natisten ja palaavat taas uudestaan. Japanin varis sanoo kaa kaa, meidän kraa kraa. Tuleekohan variksen raakuntaan R meidän kielestämme, vai R meidän kieleemme varikselta. Minusta se ei ole ollut ollenkaan selvää sen jälkeen, kun kuulin variksen Kanazawan keväässä, eikä se raakkunut.

Naakan ääni on rasittava, koska en pysty sitä konsonanteilla ja vokaaleilla kuvaamaan. T:ssä tai K:ssa pitäisi olla sakara, kuten ŋ-äänteessä. Naakkavokaalissa on kaikki, paitsi O.

Kerran oli jokin uusi ajatus. Sitten menin nukkumaan ja heräsin vanhoihin ajatuksiini. Tosin tämäkin ajatus minulla on ollut jo aiemmin.

24 kommenttia:

  1. Annikki, ajatusten kanssa on just noin. Mutta hankalinta on se, että ei koskaan etukäteen tiedä mikä ajatus on kestävää kamaa.

    Unet ovat niin voimakkaita että ne jyräävät ihan oman mielensä mukaiseen järjestykseen ihmisen ajatukset.

    Ai niin, piti sanomani, että tänä vuonna poistui tuosta naapurikorttelista vanha varis, joka aivan selvästi tervehti meitä kun tallustettiin kauppaan. Se lensi siihen lähimpään puuhun ja raakkui. Me raakuttiin vastaan.

    Mutta koskaan ei annettu sille mitään ruokaa. Luulen että se on kuollut, se oli sentään tuossa viitisen vuotta ihan yöt ja päivät, vaikutti reviiriltä. Joku kertoi että oli nähnyt merikotkan kaupungissa. Kotka saattaa pistää poskeensa variksenkin.

    VastaaPoista
  2. Minusta naakka sanoo ihan selvästi naak. Siitähän se nimi tulee.

    VastaaPoista
  3. Yhdyn Mymskään. Mustakin ne naakattaa.

    VastaaPoista
  4. Ripsa,

    ei todella tiedä. Olen jo kyllästynyt miettimään haarukoiden silmiä ja piikkejä, ja miten jotkut sanovat, että haarukka on kolmipiikkinen ja jotkut, että se on kaksisilmäinen. Mango-sarjan haarukat ovat takuuvarma triggeri, joka laukaisee saman ajatuksen joka ikinen kerta.

    Unissani olen monesti kahlittuna jo kauan sitten loppuneeseen suhteeseen ja tunnen epätoivoista kauhua. Eikö se ikinä lopu.

    Minun lähivarikseni pisteli suihinsa kyyhkysen. Sen jälkeen varis ei ole ollut ihan niin sympaattinen lintu. Se vain odottelee, että kaatuisin minäkin ojaan ja se pääsisi nokkimaan parhaat palat päältä.

    VastaaPoista
  5. Mymskä ja Tiina,

    haastan teidät kuuntelemaan naakkoja tarkemmin. Niillä on hyvin omituinen ja vaihteleva ääni, eikä naak ole kuin tavunpuolikas koko kirjosta, nirskeestä ja narskeesta ja tiukahtelusta.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi1/24/2012

    "Ruotsalaisilla ei ole historian valossa omaa kieltä, vaan he ovat oppineet kielensä kuuntelemalla tanskalaisia, norjalaisia ja koiria (ja puhumaan pistämällä kuuman perunan suuhun). Poikkeuksen muodostaa kuitenkin sana bra, jonka he ovat oppineet variksilta."
    -- Hikipedia vanhaa vitsiä kierrättäen

    VastaaPoista
  7. Eikös se kuuma peruna ollut tanskalaisilla? Variksesta en yhtään epäile, etteikö se tietäisi, mikä on bra. Braata on hesen paperiroskat, raadot, lihapiirakat ja varpunen jouluaamuna.

    VastaaPoista
  8. Oletkos sinä, sushilintu, jäänyt nalkkiin karuselliin kuten elokuvassa "Kolmas mies", jäi? Siinä karuselli pyörii hidasta rataansa kunnes pysähtyi natisten. Kerran, kun kävelin Kauppatorilla, sen eteläistä reunaa, niin yhden nuoren popliinitakkisen miehen kimppuun iskeytyi (ainakin) 5-6 lokkia. Tämä mies nosti hädissään salkkunsa niiden ja itsensä väliin ja huusi: "Linnut, linnut!..." Ajattelin Hitchcockkia.

    VastaaPoista
  9. http://www.hs.fi/kulttuuri/Hitchcockin+Linnut-elokuvan+taustalla+ollut+mysteeri+ratkesi/a1305552300137

    Jossakin ikuisuusloopin äärellä tässä selvästi ollaan.

    */
    public class InfiniteForLoop {

    public static void main(String[] args) {

    for(;;)
    System.out.println("Mango-haarukkamysteeri");

    }
    }

    Voisin kyllä kuvitella olevani siinä elokuvassa, jossa on pieni japanilainen poika keskellä ruohotasankoa yksin ja kulkee ja kulkee vain. Ketään ei ole missään. Eräänä päivänä taivaanrannassa näkyy valoräjähdys, joka valkaisee kaiken ja sokaisee hetkeksi. Jostakin löytyy urheiluareenan tapainen hylätty kompleksi, jonka aukio on kasattu täyteen mitä kummallisimpia esineitä, ne ovat ihmisten, joita ei enää ole.

    VastaaPoista
  10. Itse, jos äkkiä olen jonkun mysteeriksi revenneen rotkon äärellä, en tee u-käännöstä. En tee mitään, olen cool. Sitten alan kävellä takaperin. Tiedän, että ei sillä tavalla takaisin pääse sinne mistä lähti, mutta ei sev väliä. Parempi tusina pyitä pivossa kuin pari oksalla, keikkumassa.

    Noihin matemaattis-filosofisiin kaavioihisi en ota kantaa. Alakansakoulun opettajattareni turhautti minut kun en osannut lausua oikein Kierkekaartin nimeä. (Ikään kuin se nyt siinä väittelyssä olisi ollut tärkeintä: Søren Aabye Kierkegaard.) Ps. Sama opettajatar moitti pannulappuani jota olin virkannut äidilleni äitienpäivälahjaksi. Hän sanoi ettei "tommosta voi kellekkään antaa".

    Taivas meitä, sinua ja minua, varjelkoon!

    VastaaPoista
  11. Nainen tarvitsee rotkoa (tai retkua) varten avomallisen amerikanraudan, ystävän ja huulipunaa. Sitten hurautetaan rotkoon (tai retkuun) pieni vaihde silmässä renkaat sutien.

    Minun ala-asteen opettajani moitti ja ojensi minua koko luokan edessä, kun yllytin ykkösluokan tytöt kapinaan rällättäviä ja kiusaavia poikia vastaan ja sain koko sakin ajamaan pojat metsään, niin että heikoimmat itkivät kauhuissaan. Tytöt eivät oppineet joukkovoimasta mitään, ilman johtajaa ne hajaantuivat taas kiusankohteiksi. Minä päätin pysyä erossa politiikasta.

    VastaaPoista
  12. Siinähän se on etten ole koskaan ymmärtänyt naisia. Enkä pikkupoikana ymmärtänyt pikkutyttöjä. Samaa mieltä on nyt tämä Stephen Hawkingkinkin. (Enkä ihmettele.) Avaruus + muu maailmankaikkeus on paljon helpompi käsittää kuin likkalauma joka ajaa poikaparkoja metsään, sen siimeksiin. Ps. Jos siihen aikaan olisi ollut sukupuolitasa-arvovaltuutettuja, olisin ottanut yhteyttä.

    VastaaPoista
  13. Tämä annikki joskus minua surettaa:

    http://www.youtube.com/watch?v=RAgbR4npwow&feature=related

    elämä on meillä aina, tässä. äkkiä kaikki on toisaalla. en osaa sanoa mitä tarkoitan, ei sillä ole väliä. kaunis laulu, turhan kaunis.

    VastaaPoista
  14. Eihän siinä ole mitään vaikeaa: pojat kiusasivat pienempiä tyttöjä ja tytöt sai ylipuhuttua voimannäyttöön, jolla oli erinomaiset tulokset. Jos ne pojat olisivat viitsineet käyttäytyä, niin niille ei olisi tarvinnut antaa sakinhivutusta.

    Mitä muuten tulee tyttöihin, niin olin vähän vääränlainen palikka siihen kasaan pienenä. Lastentarhassa istuin Antin kanssa leikkimässä brion puujunilla sillä aikaa, kun tytöt tekivät, mitä nyt tekivätkään. jotain tylsää ja kimaltavaa varmaan. Tarhan esityksessä jouduin Ruususen linnan torniksi sellainen aasinhattu päässä, ja Antti pelasti typerän nukkuvan vaaleatukkaisen prinsessan, joka tykkäsi kai barbeista. Prinssien pitäisi karata susien kanssa, eikä vinkuvien prinsessojen!

    VastaaPoista
  15. Minulla on kaksi muistoa lastentarhasta (jota inhosin).
    1) piti maata ultraviolettilampun (?) alla alasti
    2) isojen tyttöjen kanssa piti leikkiä "lääkärileikkiä" eli ne pisti tikulla pyllyyn
    3) hiihtokilpailussa yks jätkä sano mulle 'päästä mut ohi' ja mä päästin ja sain sen takia hopeaa

    Näitä siis oli enemmän kuin kaksi, ikäviä kokemuksia, niitä oli varmaan kaksisataa. Minusta tuli aika itseeni sulkeutunut. Aina, tai en aina mutta toisinaan, kun kävelin tarhasta kotiani, ajattelin että hyppään tohon Ankkalammikkoon ja hukuttaudun. Mutta en sittenkään... tietenkään.

    VastaaPoista
  16. "Mikkis-hiiri mättähältä mättähälle käy, ja Ankkalampeen vilkahtaa. Hän huoletonna liikkumatta pohjaan asti käy ja ilmakuplat kohoaa..."

    Ja koskaan ei lakkaa lapsuus ihmistä särkemästä.

    http://www.youtube.com/watch?v=XZ4iOmt3xdU

    VastaaPoista
  17. Muistaakseni sinä inhoat Myyriä..?
    Mikkis-hiiressä on sekä hyviä että huonoja puolia, toisia enemmän. No, rotat ovat rationaalisempia kuin ryymät. Eikä heille lapsuus ei ole lapsus.

    VastaaPoista
  18. En ihan kaikkia myyriä, mutta sitä Myyrää kyllä. Siinä on niin ärsyttävä pieni paskahousu, että jokainen Myyrän kyynel on kuin kimmeltävä helmi minulle.

    Hyviä asioita lapsuudessa: polttavan kirkkaat värit kesäpäivänä, orapihlajan alta hämärästä löytyvät lemmikit pienine ystävällisine kasvoineen, mato-onginta laiturilla ja pienet kiisket, jotka päästettiin takaisin järveen, rauhalliset kimalaiset, hyvät kiipeilypuut, muhkeat kastemadot kasvimaassa, täydellisen saippuoitu kaakeloitu kylpyhuone, jossa saattoi ottaa kokovartaloliukuja, sormesta metsäsienen pintaan tullut painauma, metsämansikat ja karviaismarjat, isän grillaamat luut, olkien polttamisen tuoksu ja eväsvoileivät.

    VastaaPoista
  19. Samoja lapsuudenmuistoja oli mulla. Mutta muistan kun säikähdin - taisin olla 4 vanha - kun vappupalloni osui ruusunmarjapensaan piikkiin ja PAMAHTI. Voi vittu että säikähdin! Toisen kerran hermostuin kun opettelin ajamaan polkupyörää ja sinkouduin siihen samaan ruusunmarjapensaspesakkoon... olin yltä päältä verinaarmuilla ja ajattelin että "tämä saa jäädä nyt tähän". Ei se jäänyt. (Vähän myöhemmin ajoin rekkakortin. Ihan muuten vaan.)

    VastaaPoista
  20. Minä muuten saan - ja se minusta on upeaa - ajaa linja-autoakin. Edellyttäen, että siinä ei ole matkustajia! Haaveilen, että ajaisin tyhjää linja-autoa, kaikki valot päällä, esimerkiksi Kuopiosta Kiuruveden kautta Kajaaniin, ja lauleskelisin itsekseni. (Sellainen koppalakki päässä kallellaan...)

    VastaaPoista
  21. Tässä täytyy sanoa, että olen kasvanut kuin tyttö, koska vahdin aina vappupallojani tarkkaan, etteivät ne A) karkaa tai B) mene rikki, joten ne vain väsähtivät ja painuivat maahan sitä mukaa, kun helium karkasi vuotavista saumoista. Halusin aina samanlaisen: papukaijan. Tahdoin linnun, joka kantaa kirjeitä (mutta heliumpallo ei jaksanut kuljettaa melkein pienintäkään lappua).

    Polkupyörällä en suostunut ajamaan, ennen kuin olin ehdottoman varma, etten kaadu enää ilman apupyöriä. Se oli sellainen tummansininen Poni-merkkinen pyörä, jossa oli polkimet niin matalalla, että ukkovarpaat raapivat tietä, jos ei ollut tarkkana. Taisin kaatua pyörällä ensimmäisen kerran 22-vuotiaana ja silloinkin sivuluisussa lumeen.

    Kuopiosta Kajaaniin taitaa olla kauheaa mutkaista kinttupolkua, jota ajella. Sieltä metsistä vyöryisi tielle karhuja, jotka istuisivat pysäkillä käpälä pystyssä, jolloin ne pitää ottaa kyytiin. Sitten karhut alkavat uhkailla, että nyt muuten ajetaankin Tornioon asti, koska siellä on lohia.

    VastaaPoista
  22. Minä veisin heidät Utsjoelle, Tenolle. Karhut ovat kivoja, ja he ovat pukeutuneet lämpimästi.

    VastaaPoista
  23. " ... Sitten menin nukkumaan ja heräsin vanhoihin ajatuksiini. ... "

    Yhtenä kesälomanani menin nukkumaan perjantaina ja heräsin sunnuntaina. (Tarkastin asian lehdestä.) Olin hyvin vihainen. Kun lomani loppui, menin pomoni puheille ja sanoin että "te olette muuten mulle yhden lomapäivän velkaa". Selitin sitten mistä oli kyse: mistä kenkä puristi. Hän katsoi vähän aikaa omia kenkiään, rykäisi sitten, ja sanoi että "tämmöisestä tapauksesta ei kyllä työehtosopimuksessa puhuta mitään". Sitten hän vähän aikaa taas kröhi kurkkuaan... varmaan oli yskä tulossa. (Pomoparka.) Sitten hän lupasi että "minä otan kuule yhteyttä meidän lakimieheemme ja ilmoitan sinulle sitten"...

    Mitään koskaan kuulunut... (Se firma on edelleen mulle yhden vuorokauden velkaa.)

    VastaaPoista
  24. Ei tuo vielä mitään. Minä nukahdin kerran ja heräsin neljä vuotta myöhemmin. tai saattoi se olla viisikin vuotta.

    Sitten sain kuulla, ettei ole olemassa mitään anonyymien blackouttien yhdistystä, josta olisi saanut unikorvausta tai saanut nukuttuja vuosia takaisin.

    Sellaista se elämä on.

    VastaaPoista