Tänä aamuna vetomitta tipahti tiskikaapista puurolautaseeni ja räiskäytti puurot pitkin naamaa, rintaa ja reittä. Voi tiskikaappi, miksi vihaat minua.
Kauhea lautashaavani on vihdoin parantunut, arpi on pieni, vaaleanpunainen ja viaton.
Unet eivät ole viattomia, kauan sitten taakse jättämäni kasvot palaavat niin kuin kaikki etäisyys, jota olen päättäväisesti kirinyt tässä aika-avaruudessa, olisi tyhjää vain, eikä ketään ole tullut tähän väliin. Nukkuessani olen ansassa, ja kun herään, mustat kukat köynnöstävät lakanoilla hengityksen tahtiin. Suljen silmät, ja palaan siihen yksinäisyyteen, jota olen huolella kutonut lapsesta asti. Ja niin kuljen tyhjiä katuja, tyhjiä raiteita riisipellon vieressä, matkustan tyhjillä laivoilla, uin tyhjissä lammissa, ja ihmiset käväisevät kuin maisemalavasteet, eivätkä ole koskaan läsnä.
kindred spirit
4 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti