perjantai 14. toukokuuta 2010

Yhtäkkiä näin taivaalla kuumailmapalloja. Kohosin itsekin.

4 kommenttia:

  1. Pidän näistä fragmenteista, tästä varsinkin. Tiiveitä, itsetietoisia, aistikkaita. En osaa sijoittaa näitä, ehkä jotain Petri Tammista muttei niin kuivakkaa. onko tämä pelkkää treeniä vai rakentuuko näistä jokin isompi kokonaisuus?

    (dazed) ...and confused, Led Zeppelin!

    VastaaPoista
  2. Sattuman oikusta näitä nyt.

    Ajelin autolla ja kuuntelin ruotsinkielistä kantri-asemaa (muita ei kuulunut), ja ajattelin juuri hankkijan lippiksen ostamista, kun näin ne. Kuumailmapallot! Tunnelma vaihtui epäuskoisen absurdista hartaaksi. Viis kantrista.

    PS. kävin kirjastosta sirkka turkkaa. se on koiraihmisiä, tai ainakin voi samaistua sellaisiin.

    VastaaPoista
  3. Tuosta tarinamaanantaista - eihän tarinalla tarvitse olla juonta, kyllä sinne varmaan voi kirjoitella fragmentteja, tuokiokuvauksia ja välähdyksiä.

    VastaaPoista
  4. Niin, pitääkö sitä nyt olla niin rajoittunut, että tarinalla pitäisi olla jotain henkilöitä ja juonia. Ei elämälläkään ole, paitsi henkilöitä, tai en ole siitäkään niin varma.

    Toisaalta minua ärsyttää tällainen moderni (vai monesko post se on jo menossa [vai joko siitä otettiin kaikki postit pois, koska moderni ei mennytkään vielä ohi?]?) fragmentoituminen, mutta toisaalta taas tämä tuntuu oikeammalta kuin joku perinteisempi kerronta. Olen pelkkä fragmentti itsekin.

    Käyn kyllä vilkaisemassa noita haastejuttuja. Kuvan vain pitää tuntua siltä, että siitä saa sanakuvan. Yleensä sen näkee heti. Niin kuin se sinun sohva kalliolla.

    Joistakin taas näkee heti, mutta sanat ovatkin vaikeita. Kuten äänettömät valkoiset linnut yötaivaalla sisäpihan kuilun yllä. Valo heijastui niistä aivan erityisellä tavalla. Se kääntyy herkästi jotenkin lällyksi. En ole saanut siitä vieläkään sellaista kuin sen pitäisi olla. Mutta se on vain yksi pala. Tulee toisia.

    VastaaPoista