Yöt ja päivät

Nukuin sitten komiat 13 tuntia.

Toissa yönä vain valvoin ja valvoin. Valo vaihteli väriä tummasta aamun hopeaan, ja minä vain valvoin. Katselin seinässä verhon varjoja ja valvoin. Katselin katon vanhaa harmaata ja valvoin. Menin peitteen alle piiloon ja valvoin. Lopulta viiden aikaan nousin sängystä ja asettauduin ylväästi lattiapielukselle lukemaan runoja - ja jo kohta pikku alamaiseni luikertelivat ympärille kuuntelemaan ajatuksiani: yössä olivat hereillä vain minä ja sokeritoukat.

Tiedättehän unilaulun? ...ja metsässä kultainen puu -- ja linnulla kultainen suu?

Minun satuni oli hopeaa, sillä sen väristä oli aamuviiden valo, ja sen väristä olivat nuo pikkuotukset... -sekä niistä jäänyt märkä läntti, kun kiljaisun nielaisten jysäytin mokomat runokirjalla litteiksi.

Päätin oitis korjata unirytmini toiselle mallille, ja eilen iltateen kanssa kaivoin unilääkkeeni laatikosta ja valitsin hyvän annoksen. Niin hyvän annoksen, että makasin kanttu vei yli kellon ympäri ja nukuin jälleen niin myöhään iltapäivään, että saatan jakaa aamuhetken jos toisenkin armoitettujen yön eläinten kanssa. En tainnut ottaa huomioon sitä seikkaa, että lääkkeiden vaikutus pitkän tauon jälkeen on hieman suurempi kuin jatkuvassa käytössä.

Minä en taida oppia elämästä yhtään mitään, pelkään.