Annikin

Lapsuusmuistot ovat katoamassa, ennen niin kirkkaissa kartoissa on nyt tyhjiä kohtia. En muista enää, mihin lempipolkuni päättyi, vaikka juoksin sitä satoja, tuhansia kertoja. Kinnusen metsän yksityiskohdat haalistuvat, en muista puiden järjestystä. En muista enää, miten leikkimökin katolle kiivettiin pihlajaa pitkin. Monet risteykset ja hiekkatiet ovat kadonneet. Mummolan metsää on vaikea muistaa. On vain hajanaisia paloja jäljellä.

Olen viisivuotias, istun kyykyssä naapurin orapihlaja-aidan alla ja katson paljaassa mullassa kasvavia lemmikkejä. Hämärässä niiden sininen tuntuu melkein hehkuvan.

Olen kahdeksan. On myöhäinen kevät, aurinko paistaa matalalta lämpimänkeltaisena, ja silti on vielä kantohanki. Kävelen hangen päällä kohti pajuja ja pajunkissoja, kun hanki pettää ja talvikenkä jää syvälle kiinni. Kävelen ilman kenkää kotiin.

Olen kolme tai neljä. Istun punaisessa pulkassa ja Sanna vetää minua pitkin lumista tietä. On pimeää ja tähdet näkyvät, katuvaloja on harvassa. Pakkanen polttelee poskia. Kauempana on kirjastoauto, olemme matkalla sinne. Minulla on huopikkaat ja punaiset rukkaset.

Koira on taas karannut, se on minun pieni sekarotuinen koirani ja juoksen sitä kiinni. Jahtaan sitä läpi metsän, kunnes tulemme kaurapellon reunaan. Kaura on jo kypsää ja koiralta loppuu puhti nopeasti. Kaura yltää minua vyötärölle. Olen seitsemän tai kahdeksan.

Olen kaksivuotias. Istun veljen huoneen lattialla ja olen löytänyt sakset. Napsin kai sillä punertavanvaaleat kiharani irti. Auto ajaa pihaan, äiti tulee kotiin. Saksista ja hävinneistä kiharoista tulee melkoinen huuto.

Olen viisivuotias. Esitämme lastentarhassa prinsessa Ruususta. Rakkain ystäväni Antti on kuusivuotias (hän on jo esikoulussa) ja prinssi. Minä olen osa linnanmuuria ja minulla korkea ruskea pahvitötterö päässä, kuten muilla muurin osilla. Prinsessaksi on valittu joku kamala pieni vaaleatukkainen tyttö. Katson katkerana, miten Antti pelastaa tuon väärän tytön. Minulla on nyt vaaleanruskea polkkatukka, kiharoita ei ole enää.

Kiipeilemme kallioilla, minä, pikkusisko ja serkkupojat. Sieltä ei putoa, kun pitää verkkoaidasta kiinni. Se pureutuu kipeästi aina sormien ihoon. Vaarallisen kallion jälkeen alkaa satujen leikkipaikka, kallioinen ranta, jossa kasvaa kuusia ja mäntyjä. Poimimme rantavedestä lokkien tyhjentämiä näkinkenkiä, niiden ulkopinta on ruma, karhea ja vihertävän ruskea, sisäpinta taas hopeinen, sileä ja säteilee sateenkaaren värejä auringonvalossa. Vesi on kylmää, humuspitoista ja mustaa. Kalliot ovat niin lämpimiä paljaiden jalkojen ja käsien alla.

Olen neljä- tai viisivuotias, minulla on pieni sininen Pony-merkkinen polkupyörä. Se on jo liian pieni minulle, polkimet ovat niin matalalla, että isovarpaat osuvat asvalttiin, jos jalkaterää ei pidä suorassa. Ajan mansikkaojan vieressä pyörätiellä, ja pikkusisko ajaa kolmipyöräisellä perässä. Hidas sisko ärsyttää minua ja poljen lujempaa. Pieni sisko huutaa perään, että "Odota!", mutta minä vain lisään vauhtia. Varpaat osuvat taas maahan.

Päiväkodin porkkanakeitto on suurinta herkkua. Äiti yrittää kotona tehdä minulle porkkanakeittoa, mutta se on makeaa, ei suolaista, niin kuin se paras keitto. Heitän lusikan lattialle ja saan raivarin.

Minulle on ostettu askarteluliikkeestä uunissa paistettavaa muovailuvahaa. Teen siitä käppyräisiä joutsenia, niin kuin mielileikissäni Joutsenlammessa. Isä tai äiti paistaa joutsenet uunissa, ja kun ne jäähtyvät, yritän leikkiä niillä. Joutsenet ovat kovia, eikä niiden kaula enää liiku. Saan raivarin ja heitän joutsenet seinään, kovat kaulat katkeavat. Olen ehkä neljävuotias.

On talvi, ja isä tulee iltapäivän hämärässä hakemaan meitä päiväkodista. Isällä on ruskeankirjava villakangastakki ja harmaa suikkamallinen karvahattu. Isän vieressä on joku vieras nainen ja säikähdän. Kun nainen tulee lähemmäksi, se onkin äiti, joka on käynyt kampaajalla ja laittanut permanentin ja tummemman värin.

Olen kouluikäinen ja istun automatkalla pimeässä takapenkillä. Äiti ja isä riitelevät kovaäänisesti ajaessa. Istun ihan hiljaa kyyryssä ja itken katkerasti. Suuria kyyneleitä valuu pitkin poskia, ja en päästä ääntäkään.