tiistai 21. heinäkuuta 2020

Minulla on unikaupunkeja, jotka pysyvät samoina ja tunnistettavina, vaikkeivat ne vastaa mitään oikeaa kaupunkia maailmassa. Niissä saattaa kuitenkin olla osia oikeista kaupungeista, kuten pohjakartta tai rakennustyyli tai kaupat, mutta joskus niissä on sellaisia asemia ja temppeleitä, joita ei ole missään, missä olen käynyt. Uni saattaa kuukausia myöhemmin jatkua samassa kuvitteellisessa kaupungissa, jonka katuja suunnistan pyrkien aina jonnekin. 

On aasialainen kaupunki vuoren rinteellä, kadut ovat jyrkkiä ja mutkittelevia ja jossakin korkealla on leijakauppa ja temppeli. On eurooppalainen kaupunki, jossa kadut ovat pitkiä ja suoria, reunoilla on harmaita kivitaloja 1000-luvulta. Eräältä museon sisäpihalta pääsee kivisen linnan alimpiin kerroksiin, ovet ovat paksua lankkulautaa rautaheloin, mutta sieltä ei pääse enää eteenpäin. Sitten on merenrantakaupunki, Helsingin tapainen, mutta ranta on pitkä kapea lahti, joka mutkittelee kuin joki ja sen rannalla on puisto, jossa kasvaa kukkivia vesikasveja ja kirsikkapuita. Siinä kaupungissa on aina kiire junaan. On vuoristokylä, jossa kylän ulkopuolella tie haarautuu oikealle ylängölle, josta näkee yli vihreiden huippujen ja vehreiden laaksojen, mutta jos ei kiipeä ylöspäin, vaan kulkee tietä alas, siellä on ruusupuutarha ja luostarinrauniot, joista on vain päätyseinä jäljellä.

Sitten on vielä hopeinen kaupunki valkohiekkaisella aavikolla, mutta sinne en ole päässyt enää koskaan uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti