maanantai 14. lokakuuta 2013

Ihon kimmoisuutta testataan kuulemma kädenselän ihosta. Ihoa nipistetään sormien väliin ja päästetään irti. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä hitaammin iho palautuu, kunnes lopulta se saattaa jäädä  ryppyyn siitä kohtaa, mistä sormet puristivat. Omani palautuu vielä välittömästi. En ole vielä nahastani vanhentunut.

Murtunut kruunu on kaunis sanapari sille kipeälle, mikä minun hampaalleni on käynyt. On tullut läpipääsemätön muuri entisen ja nykyisen välille, ja lyön siihen välillä päätäni yhtä kipeästi kuin lattiaan. Minusta sellaiset rajat menneen ja tulevan välillä ovat aina olleet raastavia. Ja sitten aika kuluu. Ei vielä. Mutta pian se kuluu.

2 kommenttia:

  1. Nahastasi saisi ehkä hyviä mokkasiineja. Kirjoitat ylimalkaan viehkosti, mikä on yleisarvioni viimeisistä postauksistasi, jos kannanotollani mitään merkitystä on.

    VastaaPoista
  2. Annikinnahkamokkasiinit.

    Viehkosti kirjoittaminen tuntuu sujuvan, kun muuten on asiat vähän huonosti. Ilmeisesti vähän makeaa tekee kitkerästä hyvää (kuten tumma suklaa on).

    Kyllä sinun kannanotollasi on merkitystä.

    VastaaPoista