the cruelest month
18 tuntia sitten
perjantai 16. elokuuta 2013
Muodoton suuri puolikuu katselee sateen läpi, ja kosteus huokuu hiljalleen ikkunalautaa pitkin sisään. Japanilainen daruma seisoo jalallaan ja tuijottaa mustin silmin toiselta ikkunalaudalta. Olen ottanut tavakseni pyytää siltä joka ilta. Onegai, onegai. En tiedä, milloin toiveet kuluvat umpeen. Tähän asti hän on kuullut minua aina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
annikki
VastaaPoistakuu ikkunan takana on mitä parhain sisustuselementti. ei ihminen niin hirveästi sen lisäksi kalusteita tarvitse. meillä lännessä tyhjä tila ei ole mitään, mutta se juuri onkin! me havainnoimme objektia, vaikka tila sen ympärillä on vähintään yhtä tärkeä.
t. meri
Jostain syystä soluasunnon tyhjä tila ei ole yhtä kaunista kuin huolellisesti suunniteltu tyhjä tila varakkaassa asunnossa tai juuri sopivasti vanhassa talossa.
VastaaPoistaMinun asuntoni ei ole soluasunto, mutta ei tämä ole tyhjänä aistikas silti. Muovimaton päällä on kotikutoiset matot, pöydillä lojuu paperitavaraa, jota en koskaan saa järjestykseen.
No voihan kummallista.
VastaaPoistaMinä asuin lapsena Linikkalan Kansakoulussa. Luin kerran Opettajattaren Päiväkirjasta että "eilen tänne majoitettiin kasakoita"... (luki siinä paljon muutakin, tavattoman kauniilla kaunokirjoituksella. Mutta kun en muista, en halua "keksiä" mitään. Sen vaan muistan että opettajatar oli - muutama päivä sen jälkeen - kirjoittanut että "kasakat varasatelevat puutarhasta hedelmiä"...
Veijo Meri tulee mieleen, hänen romaanit. Minä en tiedä minne nämä Päiväkirjat on joutuneet? Sen minä muistan itse että siinä koulussa oli kakluuneja joissa oli lommoja, eli luodinjälkiä. - Hitsi, sehänoli 1918. Eli minä olen nyt siis 95 vanha? Yhmy.