maanantai 20. toukokuuta 2013

Lehdet puhkesivat viikossa hopeisista pisaroista nuoriksi lehdiksi. Vielä hetki ja oksat katoavat näkyvistä. Toukokuun kuu näkyy keskellä päivää valkoisena ja ihanana.

Kaikesta tekemisestä ei ehdi toipua edes silloin, kun se kaikki on jo ohi ja istumme milloin milläkin porukalla sairaalan kahviossa hämmentämässä ryöstöhintaista teetä. Kolme vuotta jo tätä, uusia ystäviä ja uusia asioita. Tuntuu oudolta vain nuortua vuosi vuodelta, aika kulkee takaperin ja minua naurattaa. Sekin, kun juutun ovenkahvaan kiinni taskustani tai hihastani - aina uudestaan ja uudestaan.

Ostin uuden pyörän. Kuvittelin, että ongelmani pyöränhuollossa loppuvat ainakin vähäksi aikaa ja että levyjarru kuulostaa kätevältä. Kävi ilmi, että säätäminen ei suinkaan loppunut, vaan sain opetella sitä lisää. En heitellyt ruuvimeisseleitä pitkin seiniä, mutta kirosin ja kirosin, ja tunsin valtavaa vitutusta jatkuvasti, kun kuulin jarrun laahaavan äänen polkiessa. Sitten eräs ilta raahasin pyörän sisälle, istuin eteisen matolle ja aloin säätämään. Onhan se hienoa ja itsenäistä olla nainen, joka osaa ainakin yrittää, mutta typerä valintahan se on maailmassa, jossa on niin paljon ihania miehiä meisseleineen vain odottamassa sitä hetkeä, jolloin naista saa auttaa.

11 kommenttia:

  1. Suosittelen, että viet pyörän Rissaselle, jos tulee ylitsepääsemättömiä ongelmia. Sairaalaa siunasin, kun minulta häädettiin helicoa kolmella antibiootilla. Kun pyöräilin keskustasta yliopistolle, oli jo sairaalan kohdalla kiire vessaan.

    VastaaPoista
  2. Jaahas, ai että ei naapurin pojat laittaisi pyörää kuntoon ilmaiseksi, jos asettuisin tuonne sopivalle paikalle pihalla ja näyttäisin avuttomalta? vaan ihan rahaa pitäisi Rissaselle kantaa? :)

    VastaaPoista
  3. "...ihania miehiä meisseleineen..." Kun täällä pitää ruveta pyöriä "säätämään" tarvitsen pakillisen meisseleitä enkä kyllä itseäni ihanaksi silti tunne. Kuusi polkupyörää huolsin viime viikolla useamman päivän iltana, että sillä tavalla itse tehtynä se kannattaa jos laskee, mitä maksaa minkä tahansa seutukunnan "rissasille" niitä alati raahata. Yhdessäkään ei ole levyjarrua, mutta silti nekin on kulutuksen mukaan säädettävä, ja kun vaihtaa nastarenkaat kesäisiin. Tuntitaksa on 50 euroa Kajaanin kolmessa pyöräkorjaamossa jokaisessa.

    Vituttaa minuakin toisinaan kaikenlainen korjausrassaaminen. Mieluummin taloja tekisin kuin pyöriä, autoja tai muita vempeleitä korjaan.

    VastaaPoista
  4. Ihanuus tulee siitä, kun ei tarvitse itse tehdä, mutta on joutunut joskus tekemään. Muutenhan se olisi itsestäänselvyys.

    Minäkin raahaisin pyöräni rissasille joka kerta, kun jotakin pitää tehdä - jos vain olisi varaa. Jos olisi tarpeeksi varaa, pitäisi yhtä palkattua pyöräpoikaa jatkuvasti päivystämässä. Hänen tehtävänsä olisi näyttää komealta ja korjata pyörää kartanoni pihalla ilman paitaa. Rikas nainen jos oisin.

    VastaaPoista
  5. Yhdyn edellisen kirjoittajan ensimmäiseen kappaleeseen.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi5/21/2013

    http://avaxsearch.com/avaxhome_search?q=bicycle+repair&commit=Go

    Nainen meisseli kädessä on ihana näky.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5/21/2013

    annikki

    ei mitään meisseleistä eikä pyöristä, vaan lehdistä!

    parasta on tuo alkuviherrys ja se, kun kasvi siirtää lehtivihreän talvisäilöön. minusta on ihmeellistä, miten kullakin kasvilla on oma luonteenomainen ruskavärinsä, josta useita kasveja voi tunnistaa kaukaakin. katsopa vaikka sananjalan ruskeutta, maitohorsman punaista, juolukan sinipunervaa tai avosoiden tupasluikan hehkuvaa kultaa.

    sekin on ihmeellistä, että lehti on vain kesän kestävä kertakäyttötuote.

    VastaaPoista
  8. anonymski,

    youtuben ilmaiset pyöränhuoltovideot ovat nekin poikaa, tai tyttöä, miten se nyt nykyään sanotaan.

    meri,

    kerrankin vähän poikkesin luontolinjastani, ihan vain hiukan.

    alku ja loppu, ne ovat parhaita. mikähän siinä on, mutta niin se on. en välitä keskikesän lehdistä minäkään.

    tänään näin pihlajien pieniä tupsuja ja niiden välistä alkukesän sinistä taivasta, ja ajattelin, että missä minä olen ollut, kun en ole ollut tätä näkemässä.

    VastaaPoista
  9. Keskikesään ehdotan katettua dzonkkia, madrassia ja kunnon kaislikkoa. Jo vanhat kiinalaiset jne. Niin, onkivapa!

    VastaaPoista
  10. " ... Tuntuu oudolta vain nuortua vuosi vuodelta, aika kulkee takaperin ja minua naurattaa. ... "



    MAANTIELTÄ HÄN LÄHTI

    Maantieltä hän lähti kävelemään suoraan eteenpäin yli peltojen ja ojien, ohi latojen ja läpi ojassa kasvavien pensaitten. Pelloilta hän meni aidan yli metsään, ja hän käveli kuusien ja petäjien, katajapensaitten ja kivien vierestä ja tuli metsän laitaan ja suolle. Hän kulki suon yli ja meni läpi suolla olevien metsäsaarekkeitten, jos ne sattuivat olemaan sillä tiellä, jota hän kulki. Hän jatkoi menoaan nopeasti yli jokien, läpi metsien, yli merien ja järvien ja läpi kylien, ja hän tuli lopulta samaan paikkaan maantielle, josta oli lähtenyt kävelemään suoraan eteenpäin.
    Samalla tavalla hän kulki kohtisuoraan ensimmäistä suuntaa vastaan ja lisäksi muutamia kertoja näitten suuntien väliltä. Joka kerta hän aloitti maantieltä, ja aina hän tuli lopussa maantielle samoinpäin kuin oli ollut lähtiessään. Kierroksilla ollessaan hän pysähtyi aina jonkin matkaa kuljettuaan ja katsoi ylös, ja joka kerta kun hän katsoi hän näki taivaan ja auringon, tai kuun ja tähtiä.
    Hän seisoi maantiellä ja alkoi muuttua pienemmäksi. Maantien sora muuttui kivikoksi, ja kivet kasvoivat ja tulivat yhtä suuriksi kuin hän, ja pölyhiukkaset, jotka kulkevat ilman mukana, muuttuivat hänen kokoisikseen, ja tulivat yhä suuremmiksi. Hän muuttui vielä paljon pienemmäksi, ja hän näki lopulta ympärillään myllyjä, jotka pyörivät itsensä ja toistensä ympäri. Niitten välissä oli paljon tilaa hänelle. Hän pieneni ja pysytteli myllyjen osien vieressä nähdäkseen hyvin. Kun osat muuttuivat yhä suuremmiksi, ne alkoivat tulla hämäriksi ja läpinäkyviksi, ja kun ne vielä kasvoivat, ne hävisivät kokonaan. Hän jäi lopulta yksin ja liikutteli jalkojaan ja käsiään, eikä hän pudonnut mihinkään koska ei ollut mitään.
    Hän alkoi kasvaa takaisin ohi myllynosien ja myllyjen, ohi pölyhiukkasten ja hiekansirujen. Hän kasvoi ohi maantien soran ja oli pian maantiellä oikean kokoisena.
    Hän oli maantiellä ja alkoi muuttua suuremmaksi. Hän kasvoi korkeammaksi kuin suuret puut, jotka olivat maantien vieressä, ja hänen päänsä ulottui polvien yläpuolelle. Hän näki pian pallon muotoisena paikan, jossa hän asui, ja kasvoi kohti aurinkoa ja kuuta. Hän otti jalkansa pois maapallolta, ja hän kasvoi ohi auringon kohti tähtiä. Hän huomasi, että hän ei saavuttaisi tähtiä, sillä lähellä maata olevat jalat kasvoivat suuriksi, mutta yläpää jäi paljon pienemmäksi. Mutta hän muisti suhteellisuusteorian ja alkoi kasvaa oikealla tavalla. Hän saavutti tähdet, jotka olivat ympäri kiertäviä kylmiä ja kuumia pisteitä. Tähdet jäivät hänen alapuolelleen, ja hänen kasvaessaan kaikki katosi lopulta kokonaan. Hän jäi yksin ja liikutteli jalkojaan ja käsiään eikä pudonnut mihinkään.
    Hän kasvoi vieläkin ja alkoi nähdä kohta myllynosia ja myllyjä. Hän kasvoi ohi myllyjen ja pölyhiukkasten, ohi hiekansirujen ja maantien soran. Hän oli pian maantiellä oikean kokoisena.
    Hän lähti maantieltä ja hän melkein itki. Hän käveli taloonsa ja otti pöydältä grapen ja halkaisi sen ja otti lusikan ja alkoi syödä. Hän tunsi grapen maun, joka muistutti tuoreen pajun parkkia ja männyn neulasia. Tämä oli muodostunut hedelmäksi. Ja kun hän söi, hänen mieleensä tuli kirkas syksy, jolloin pakkanen on puhdistanut joen veden ja pojat pyytävät koukuilla mateita, ja jolloin pakkanen on kypsyttänyt puolukat metsissä ja karpalot soilla, ja jolloin ilma on sellaista, että kun sitä hengittää, osa kaikesta siitä menee ihmisen sisälle ja tekee olon vaikeaksi. - Antti Hyry

    VastaaPoista
  11. hannu hoo,

    Ema Saikoo (1787-1861) kirjoitti päiväkirjaansa:

    "Veden pinnalla puhaltava tuoksuva tuuli
    kahisuttaa osmankäämien pitkiksi venyneitä versoja.
    Istuinmattoni kuin Xiangvirran poikittaiset aallot,
    suitsutusastiani kuin sumuinen Bovuori.
    Kesän tullen juomiseni on vähentynyt:
    kevään mentyä ei tee mieli pitää hauskaa.
    Torkahdan, havahdun, lammen partaalla on aivan hiljaista;
    huudan lapsille, että päästävät ankanpoikaset veteen."


    Mikko,

    oi oi! :)

    VastaaPoista