i was fortunate enough to meet him
4 tuntia sitten
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Plastinoidut vainajat näyttelyssä olivat yksityiskohdiltaan kauniita. Kokonainen hermosto rihmoineen oli asetettu rikkumattoman ehjänä lasiarkkuun, hartiapunos erkani ja yhdistyi ja erkani uudelleen käden hermoiksi. N. musculocutaneus kiemurteli köynnöksenä pöydällä. Ranteen luut olivat pikkuruiset, herneluu kaikista pienin. Juoksijan valtavat reisilihakset näyttivät eläviltä, räätälinlihas kiersi jalkaa kuin miekkavyö. Omassa huoneessaan lepäsivät äiti ja lapsi, ikuisesti toisissaan kiinni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Opin tänään - sattumalta - mitä tarkoittaa skolioosi. Tätä 'sairautta' voidaan hoitaa poppakonstein, tai sitten ei. En usko poppakonsteihin.
VastaaPoistaJussi Timgren on fiksu ihminen.
Poppaskonstit - suosikkini.
VastaaPoistaMitä sinä muuten nykyään opiskelet, jos saa udella, vai valmistuitko jo? Aikaisemmin tykkäsit kirjoitella runollisesti soluista, mutta nykyään et.
VastaaPoistaEn ole vielä valmistunut, mutta en tykkää tehdä numeroa opislekualastani. Jos joku sen arvaa, se on ihan ok, muuten se ei ole blogini aihepiiriä juuri ollenkaan.
VastaaPoistaNyt ei ole tullut soluja vastaan vähään aikaan. Nykyään ajattelen, miten paljon ne muistuttavat planeettoja. Sellaiset suuret pyöreät solut pintarakenteineen. Koska tämä on päiväkirjani, kirjoitan siitä, mitä eteen sattuu: soluista, biojätteistä, ikkunoista, valosta, junamatkoista, polkupyörästä, vieraista ihmisistä ja sen sellaisesta. Jos solut kiinnostavat, niin Cooperin & Hausmanin the Cell, Campbell & Reecen Biology ja Lehninger ovat hyviä kirjoja. Mikroskoopeista ja muista pienistä asioista taas kirjoittaa runoja Kristiina Wallin kokoelmassaan Murtuneista luista.