tiistai 12. maaliskuuta 2013

Päivän kirkkaus käy talvisilmiini, mutta käännän silti katseeni valoon. Ei mikään ole pian enää yhtä kirkasta.

24 kommenttia:

  1. siilit, nuo fossiiliset erakot, heräävät kohta ja haukottelevat. alkavat sitten äkkiä tuhista

    VastaaPoista
  2. Ps. Minäkin haluaisin Talvisilmät. Kuvittelen nimittäin niin että talvisilmillä ei näe turhanpäiväisyyksiä, eli tarpeetonta. - Sen takia kai monet kevätjäille rynnänneet pilkkijätkin, vaikka niillä aurinkokakluunit silmillään, plumpsahtelevat veden varaan? ( mutu-tutkimus )

    VastaaPoista
  3. Äh, tiivistän kommenttini: jos pilkkijä - jolla on talvisilmät ja niiden päällä kalliit polaroid-lasit, eikä hän siitä huolimatta avannosta saa muuta kuin vain (etäisesti siilejä muistuttavia) piikkikampeloita - niin, hän harmistuu. (Ainakin minä näin itsekseni tekisin. Ja onkisin vain kesäisin, pehmein, likinäköisin Kesäsilmin!)

    Annikki, oot Kiva!

    VastaaPoista
  4. Pss. Minä olen kova juttelemaan itekseni. Mut mun onnekseni sitä muut ei huomaa!

    VastaaPoista
  5. Totisesti. Näin kaiken mikä valossa oli mutta punaisena. Maisema kotona sisällä oli aniliinilla laveerattu. Niinpä, syyn ja seurauksen laki: Silmälääkäri, vastasatanut lumi ja kotiin jääneet aurinkolasiat.

    Pidän hänestä. Hän pysyy tiukasti roolissansa, ei lähde mukaan tavanomaiseen potilaan pikku jutusteluun vaan hoitaa työnsä keskittyneesti. Mutta olemme tavallamme tuttuja jo monen vuoden takaa ja niinpä lähtiessäni vaihdamme jonkun, aina merkitsevän sanan. Kaksi ihmistä. Toisissa oloissa ..?

    VastaaPoista
  6. mikko kettulainen,

    luin ensin, että siilit alkaisivat ensiksi ulista, ja ajattelin, että enpä ihmettele tässä maailmanlopun maailmassa. Talvisilmillä voisi ainakin nähdä Mateen ulkoisen rumuuden läpi sen sisäiseen herkullisuuteen. Tänään en nähnyt mitään, koska satoi tiheääkin tiheämpää räntämäistä märkää lunta. Joku pudistelee pilviä todenteolla.

    hannuhoo,

    niin, missä on potilas-lääkäri -romantiikka? Siinä oftalmoskooppi putoaisi hämmennyksessä lattialle, rooli rakoilisi hetkittäin, mutta urheasti romanttinen lääkäri saisi itsensä kasattua ja ojentaessaan joko reseptiä tai lähetettä hän hetken epäröisi ja pitäisi paperista kiinni kaipaavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei made ole ruma. Se on vaan sen näköinen.

      Poista
  7. Mattoja joku pudistelee, Annikki kulta, ei pilviä. Ystäväni Pekka Parkkinen kirjoitti aikoinaan runon jossa hän rakasti jotenkin "päivi pilvi pälveä" tms., ja täytyy tunnustaa nyt - siis minun - että een muista tuosta runosta mitään? Voi olla, ettei semmoista ole edes olemassa? - Pekka oli kova ottaa grogeja. Jos minä otin kaks, se otti viis. Jos minä otin viis, se otti 11. - Hieno runoilija, erittäin.

    Jos minä maatani rakastaisin
    polttaisin sen lipun
    ja antaisin tuulen vapaasti
    hulmuta ilmassa.

    VastaaPoista
  8. Kuvittele lasipallo, jonka sisällä lumisade
    peittää pikkuruiset talot

    Kuvittele kätesi valta kun ravistat,
    kun maa järisee pyry sakenee ovi aukeaa
    ja kadulle lennähtää peukalonkyntesi kokoinen mies

    VastaaPoista
  9. No voi Hyvänen Aika kun minun ei tarvitse tätä kuvitella, tämä on lapsuuttani!

    Olin pieni poika, alle kouluiän, naapurissa asui opettajatar jolla oli pyöreä lasipallo jonka sisällä oli kylä jonka päälle satoi lunta, kun pisti sen pallon toisinpäin. Voi että, se kiehtoi minua. Varmaan pari tuntia pyörittelin sitä pallo toisin päin... ei ollut mitään YouTubeja siihen aikaan. (Ja vaikka olisi ollut, en usko...) ...voi että lumisade kiehtoi minua! Irja Liinaharja, se oli sen opettajan nimi. (Kiva nimi.)

    Ps. Sillä oli myös Raamattu jossa oli karmeita kuvia. Eniten ihmettelin alastomia ihmisiä jotka kiemurtelivat erilaisissa tilanteissa. Ajattelin, että "huh huh". (Olin n. 6 v.)

    VastaaPoista
  10. Voinhan minäkin edelleen kuvitella nakkisämpylän, vaikka olen joskus sellaisen syönyt. Tanskassa on aika hyviä.

    no, mutta runo jatkuu:

    kuin Ihmemaan Liisa kuin lapsi
    uskomatta, mitä on kirjoitettu aineen tiheydestä ja viiltohaavoista,
    astut pallon sisään. Lasin plastinen pehmeys ihollasi
    tartut peukaloisen käteen, kuljet sinne

    missä meri on jäätä, metreittäin kovaa ja kylmää ja tuuli
    jäätä, jolle lasipallon sisällä on tuhansia nimiä.
    Peukaloinen tuntee niistä jokaisen,
    tuntee nahassaan veden jähmettymisen prosessin eikä naura,
    kun kerrot kuinka kielesi jäätyi kiinni mattotelineeseen

    kerran, kolmekymmentä vuotta sitten

    lasipallon peukaloinen sanoo vakavasti
    niin kuin vakavasti sanovat ne, joiden silmien edessä
    vesi saa jääkideneulan, ahtojään muodon

    että jään alla meri kelluu lintujen huudossa

    kuvittele ja jää


    Tykkäsin kyllä enempi pelkästä alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän nyt on... tunnistin tämän... tämä on, mitä voi olla.
      (Jonathan Swift on kans hyvä.)

      Poista
  11. Minun mielestä runo pitää käsittää kokonaan... voin olla väärässä, en väitä muuta. Aina, kun luen runoja (tai ei nyt aina mutta melkein aina) kun luen runon, ajattelen, ai - se loppui? - Siinä mielessä en ole "fiksu lukija". - Mutta sanoja minä rakastan! siks mun mieleeni ei ees juolahda alkaa ite runoilla.

    Ps. Kerran Forssassa myin runoja ovelta-ovelle erään runoilijan kanssa. (Tai tämä runoilija myi; minua pakkas niin naurattaa että menin melkein aina hissin taa, hihittelemään.) Meiltä oli rahat loppu, kamala jano vain oli, ja tämä toinen persoona keksi että myydään runoja... tota noin, siis ihmisille. Monistettiin niitä aimo nippu. Sitten mentiin kerrostaloihin ja soitettiin ihmisten ovikelloja; jotkut osti. (Ne olivat muuten kaikki naisihmisiä, jotka ostivat. Ja aina ne valkkasivat ne pisimmät runot.) Miehet eivät ostaneet. Eräskin äijä kuunteli Simon pitkän myyntipuheen, oli ihan hiljaa koko ajan, mutta Simo pääsi esittelemään että "... täällä olisi tälläinenkin"... niin se karjaisi: "Minä en runoja ostele!". Ja paiskaisi oven kiinni niin että hyvä ettei meidän kummankaan nenä jäänyt oven väliin.

    Kyllä mee aika monta kaljaa niillä Simon runoilla kumminkin Kultajyvässä saatiin. (Ja myöhemmin tietysti naiset alkoivat sponsoroimaan meitä.)

    VastaaPoista
  12. Tanskassa muuten kerran kun söin pölseriä yhdellä huoltoaseman takapihalla niin siihen tuli lokkilintu joka sanoi minulle että "anna määkin haukkaan". Annoin. Mutta se katosi se punainen makkara sen siliän tien, taisi lentää Lofooteille asti. - No, parempi niin.

    VastaaPoista
  13. Minäkin voisin ostaa runoja ovelta, jos, jos vaan avaisin ovea kellekään, vaan kun en avaa. Yhden kerran ovi on jäänyt auki, kun tulin kotiin, enkä vetänyt sitä kunnolla kiinni ja silloin tuli naapuri huhuilemaan oven rakoon ja käveli lopulta sisälle asuntoon katsomaan, miksi ovi on auki. Se oli kauheaa.

    Parempi punainen nakki omassa mahassa kuin lokin, mutta minä en olekaan mikään vasemmistolainen.

    VastaaPoista
  14. Harmi, Annikki.

    (huokailee itsekseen)

    Niin, meillä jokaisella ihmisellähän on omat - jokaisella omanlaisensa - puutteensa. Eräs tammelainen pappi oli mieltynyt kortinpeluuseen, ja vietti usein lauantai-iltansa pelaamalla kortteja hyvinkin myöhään. Eräänä tällaisena iltana papilla oli jo varmaan mielessä kotiinlähtö, kun hän pelatessaan sanoi: "Runhvia ja vielä kerrankin runhvia. Noin minä huomisessa saarnassanikin sanon." Toiset pelaajat kauhistelivat papin sanoja, ja kun siinä kinasteltiin, lyötiin tietenkin asiasta vetoa. Sunnuntai aamuna oli sitten koko kortti porukka kirkon penkissä kuuntelemassa papin saarnaa. Pappi oli valinnut saarnansa aiheeksi Jumalan lapset ja maailman lapset. Saarna oli jo miltei lopuillaan, ja miehet olivat jo varmoja voitostaan, kun pappi viimein saarnastuolistaan huudahti: "Runhvia ja vielä kerrankin runhvia huutavat maailman lapset korttia pelatessaan ja kun Jumalan lapset sen kuulevat he kauhistuvat ja rukoilevat näiden onnettomien puolesta."

    VastaaPoista
  15. Mitähän ihmettä mahtaa runhvi olla, varmaan jotain säädytöntä. Tuollaiset jutut ovat kyllä paljon mukavampia kuin nämä nykyajan two girls one cup -legendat, jotka kaikille kerrotaan ja jotka jokainen vuorollaan käy youtubesta etsimässä ja saa vain pienen pilkahduksen siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Tai tytöt ja ankeriaat, ja mitä näitä nyt on. Jossain välissä pitää vain vetää raja siihen, mitä aikoo nähdä ja pitää siitä kiinni.

    VastaaPoista
  16. Käsitän - voin olla väärässä? - että tuo "runhvi" tarkoittaa "Sitä". (Siis sitä.) (Siis tätä teinityttöjen kielenkäytön pilkkua.) (punastuu pikkaisen)

    VastaaPoista
  17. "Vittua ja vielä kerrankin vittua huutavat maailman lapset korttia pelatessaan ja kun Jumalan lapset..." Onhan se, tämä täytyy myöntää, melko säpsähdyttävä (yksityis)kohta saarnassa.

    VastaaPoista
  18. Arvasin. Harmi vaan, ettei se pappi käyttänyt reipasta suomennosta saarnassaan, niin olisi kielitaidottomillekin selvinnyt asiain laita. Olisi tullut vähän kirkkoon kuhinaa.

    VastaaPoista
  19. Lisäys: tämän jutun kertoja sensuroi (liudensi, eufemismoi) tuon sanan. Ei Pappi! Hän tosiaan saarnassaan päräytti kovaäänisesti että "se on Vittu joka meitä Maailman Lapsia vainoo". - Samalla tietysti voitti vedenlyönnin. (Ja pisti kahisevat setelit kasukkansa taskuun.)

    VastaaPoista
  20. No niin! Siinä oli reipas kansanpappi!

    Seuraavaksi löisin hänen kanssaan vetoa, että sanoisi ehtoollista jakaessaan, että "Tässä meillä on kaksi tyttöä" (osoittaa tyttöjä, naisia, mummoja) "ja yksi kuppi." (kohottaa ehtoollismaljaa).

    VastaaPoista
  21. "vedenlyönnin"...
    Jeesus se oli kova poika osteleen pimeitä viinipulloja. Vaikka Samariassa kaikki R-kioskit oli jo kiinni. Stängs.

    VastaaPoista
  22. Kaiken kummallisin vedonlyönti mitä minä tiedän - ja minähän tiedän vain osan asioista mitä maailmassa tapahtuu - oli se, kun rakennustyömaalla kuoli yks äijä. (Putos 10stä kerroksesta maahan ja POKS.) Mestari ei iljennyt mennä kertomaan tän rouvalle tästä kamalasta onnettomuudesta (hän tiesi että pari oli mennyt juuri naimisiin ja rouva odotti), hän valtuutti erään muurarin sanomaan osaanottomme rouvalle... (Mutta sitä hän ei tiennyt - ei rakennusmestarinkaan kaikkea tartte tietää - että tuo kyseinen muuri oli kamala lyömään vetoa. Mistä tahansa. Esimerkiksi jos puhelinlangalle pyrähti pari pulua, siis leputtamaan siipiään, niin tuo muurari väen väkisin nyki kanssaihmisten palttoota että "lyödäänkö vetoa kumpi noista lähtee ensin lentoon. mää veikkaan että toi vasemmanpuolinen". - No, rakennusmestari oli evästellyt tämän muurarin semmosin sanoin että "sano sille leskelle sitten mahrollisimman hianotunteisesti se että sen ukko on kuollu". Muurari muisti tämän kun soitti omakotitalon ovikelloa. Pimpsakka nainen avasi oven. Muurari kysyi "anteeksi, asuuko tässä leskirouva Päivi Virtanen?" Nainen nauroi että "olen minä toki Päivi Virtanen. Mutta en minä mikään leski ole!" Muurari vastasi siihen salamannopeasti: "Paljonko vetoa?"

    VastaaPoista