keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kädet tärisivät vyökokeen jälkeen vielä 15 minuuttia. Kun istuin viimeisen osan jälkeen alas, yökkäsin tyhjän vatsani nurin ja nieleksin sen takaisin. Ja niin se oli ohi.

--

Ihmisen perusolemus on hänen käsissään, tai ainakin harjoittelijoiden sisin on niissä. Taitotason lisäksi niissä on luonnetta. Tartun käsivarteen ja tiedän pian, millainen ihminen sen takana on. Usein siellä ei ole ketään. Sellaiset ihmiset pitää vain sivuuttaa. Parhaista tietää sillä samalla hetkellä, keitä he ovat ja miten he ovat. Syntyy sanaton ymmärrys siitä, miten kommunikointi kulkee eri otteiden ja kosketuspintojen välillä. Sellaisen kehittymiseen menee vuosia, mutta nykyään muistan harjoituskumppanin paremmin ottamalla hänestä omalla kädellä kiinni kuin puhumalla hänelle tai katsomalla. Nämä kädet olen tavannut ennenkin. Muistojen kasauma kulkee käsien kautta, ja viime viikonloppuna putosin uudestaan 24-vuotiaaksi: siitä oli niin kauan, kun viimeksi olin pidellyt juuri näistä käsistä kiinni ja hetki palasi välittömästi. Inhoan kovakouraisia pihtikäsiä, hyvistä käsistä pidän ja kaipaan niitä jatkuvasti. Huomaan muistelevani eri ihmisten otteita silloin tällöin. En tiedä, mitä se merkitsee, mutta joissakin niissä on jotakin, mitä tahdon oppia. Toistaminen vain on vaikeaa.

13 kommenttia:

  1. Anonyymi2/13/2013

    mulla on ystävä, joka on itseoppinut maalari. hänen maalauksissaan kädet ovat keskeinen tunteiden viestimisen väline suun jäädessä usein neuvottomaksi ja silmien tyhjiksi tai häikäistyneiksi.

    valamon luostarissa tykkäsin katsella, miten kirkkokansan kädet lepäsivät ristissä sylissä tai kulkivat otsasta rinnalle ja olkapäille ristinmerkkiä tehden.

    yhdestä elokuvasta muistan oikeastaan vain sen, miten harlemin slummikorttelissa asuvan päähenkilön eloisat, nuoren naisen kädet halkoivat kissanpissan ja siivottomuuden hajuista ilmaa.

    VastaaPoista
  2. En tiedä voiko kuvailemaasi tilannetta verrata esim. tanssiin, henkevään sanailuun sen nokkelimman ja verbaalisimman kanssa tai parisuhteeseen, mutta minusta tuntuu että näissä kahdessa viimeisessä aika tekee tehtävänsä: jotakin on kadonnut, kosketus menettänyt taikansa.

    Joten jos käsissä tai mielessä on vielä uteliaisuutta, siitä kannattaa iloita. Ehkäpä Herakleitos ei ollutkaan sataprosenttisen oikeassa.

    VastaaPoista
  3. Kristian,

    kyse on yksilön suhteesta tanssiin tai keskusteluun tai aikidoharjoitteluun, ei kehenkään tiettyyn toiseen ihmiseen, tiettyyn suhteeseen tai tiettyyn kikkailuun. Oma suhde harjoitteluun on se asia, mikä pitää koko jutun pystyssä ja mielenkiintoisena. Sitä sisäistä mielenkiintoa joko löytyy tai ei löydy, se voi säilyä tai olla säilymättä.

    Siinä mielessä se ei muistuta mitään noista, ja kuitenkin vähän. Tekninen osaaminen on vain yksi kerros, mutta se kantava ajatus on siellä Dō:ssa, tai Taossa. Ei siihen mitään mystiikkaa liity, vain hyvin pitkä harjoittelu, joka syvenee ja laajenee aina uudelle tasolle, eikä loppua tule vastaan. En usko, että se kuluu minusta loppuun. Minun pitäisi itse muuttua jotenkin radikaalisti, jos niin kävisi. Tiesin heti alussa, että tämä harrastus jää, ja sen jälkeen on välillä ollut vaikeita kausia, ja silti se on jatkunut, nyt 10 vuotta ja näillä näkymin ainakin toiset 10 tai 15, sen verran eteenpäin on helppo nähdä jo nyt. Ja miksipä lopettaa sen jälkeenkään.

    Eihän tämä ole aina vain sama harrastus, vaan aina uusi, kokoajan kehittyvä ja dynaaminen, diffuuseja tasoja on niin paljon. Kokonainen maailmankaikkeus kompaktissa paketissa. Herakleitoksen ajatuksissa on paljon yhteistä Taon kanssa.

    VastaaPoista
  4. Meri,

    nyt kun minulla on tämä käsi-ammatti, olen entistä kiinnostuneempi käsistä ja niiden käyttämisestä. Rutinoituneet liikkeet -ristinmerkit, halonhakkuu, taikinan vatkaus - ovat ilo silmälle.

    VastaaPoista
  5. Onnitteluni!

    Onnea en toivota koska onnentoivottamiset ovat vailla mitään merkitystä. (Vaikka onnea ihminen elämässään ehkä eniten kaipaa.) Sinulla on pitkä matka edessäsi mutta aivan varmasti pääset sinne, minne tahdot. (Olet niin samperin sitkeä sissi!)

    VastaaPoista
  6. Roudasta rospuuttoon!

    http://www.youtube.com/watch?v=2S6Xbbc4CIw

    VastaaPoista
  7. Tämä arvostettiin aikoinaan parhaaksi sketsiksi sen vuoden Suomessa. En kovasti ihmettele. Mustaa vyötä, mustaa huumoria, mustaa yötä.

    VastaaPoista
  8. Loukata en halunnut.

    Ps. (Tietenkään.)

    VastaaPoista
  9. Hahaa, tunnistan itseni ja monta muuta tuosta sitkeästä suomalaisesta, jonka kärsimys ja elämäntuska on eeppistä kokoluokkaa.

    Kerran 9-vuotiaana kävin kiskomassa isän pilkkihaalareista lumihangesta sisälle, kun se oli pudonnut taksista kotiin tullessaan siihen paikkaan, eikä päässyt siitä sitten enää ylös. Oli muuten painava ukko, mutta siitähän se lähti, kun kovasti raahasi. Harjoittelin 20 kg perunasäkeillä.

    VastaaPoista
  10. En tosiaankaan halunnut loukata, sinua.

    Gogol on minulle vähemmän tyly kuin joku toinen.
    Hän ei... en minä tiedä mitä hän ei tee. Tai mitä tekee. Mitä merkitystä silläkään oikeasti on, ei mitään?

    VastaaPoista
  11. No älä mene avantoon sen takia, koska en minä ole loukkaantunut. Eihän se isä nyt jatkuvasti missään hangessa ryöminyt, vaan jonkun pilkkireissun päätteeksi. Se oli ihan tavallista silloin 80-luvulla. Tai mistäs minä tiedän, mihin sen loukkaantumisen olisi tässä pitänyt kohdistua, arvelen vain että routaan ja rospuuttoon, joka meitä kaikkia kohtaa. Harva kansa vain onnistuu tekemään siitä samanlaisen spektaakkelin kuin hiljaiset suomalaiset.

    Englannissa on siitä ihan hyvä fraasi "Oh, woe is me!". Se kuuluu hinkaista mielessään sellaisella väräjävällä äänellä.

    VastaaPoista
  12. Maailmankaikkeus - joka kumartuu yllemme kuin 50-luvun kumma outo lamppu jonka alla lapset makaavat alasti mustat silmälasit silmillä - ei ole kummemmin kiinnostunut terveydestämme. Se, sairastummeko riisitautiin tai emme, ei ole kiinnostava kysymys. Eikä kukaan enää koputtele kylkiluitamme, ei kurki pikkupöksyihimme, ei kysy mitä meille kuuluu? (Niin kuin vanhan ajan koululääkärit. Jotka polttivat pilliklubia ketjussa.)

    No, mitäpäs siitä.

    VastaaPoista
  13. Sellaisen olion minäkin haluaisin nähdä ja kokea kuin terveydestä kiinnostunut Maailmankaikkeus: se huhuilisi aina vähän väliä, että terve, MK täällä, olethan liikkunut tarpeeksi ja syönyt D-vitamiinia, muistathan seurata rasva-arvoja, että saa elinvuosia lisää, aattelin vain muistuttaa, kukkuu...

    VastaaPoista