lauantai 1. joulukuuta 2012

Tuuli puhaltaa ja pauhaa ikkunan takana. Se muistuttaa minua vanhasta sadusta Poika ja pohjatuuli, jossa jättiläismäinen pulleaposkinen tuuli teki pojalle palveluksia. Voisin nousta katolle ja puhaltaa tuohitorveen itsekin ja käskeä tuulta viemään vastuksinani pyörivän siskon auton välittömästi hänen pihaansa, niin minun ei tarvitsisi huomenna väännellä sen kulunutta avainta virtalukossa kohmeisin sormin ja toivoa vain, että sitkeydellä se osuu kohdalleen ja auto käynnistyy.

Kuu on kutistunut ja vetäytynyt sameana korkealle, kauas tästä myrskystä. Maa on kuivapakastettu, kolean kova ja hengetön. Matkalla huoltoasemalle maahan on ripoteltu pitkällä matkalla sormuksenmallisia perunalastuja kuin Hannun ja Kertun leivänmuruja. Seuraan niitä, ja mietin, että jos linnut syövät ne, kuolevatkohan ne janoon.

Kerran vuosikausien ihastukseni lähti saattamaan minua junalle takaisin pohjoiseen, ja koska en voinut saada häntä, letkautin, että minulla oli poika pohjoisessa odottamassa, vaikka se huvipoika oli jo mennyttä viikko sitten. Hän oli valheestani yllättynyt. Sanoin, että "Voi, katso nyt, meidän junat lähtee eri raiteilta, ja kulkevat ihan eri suuntaan." Siihen ihastukseni totesi sarkastisesti, että "Se on kohtalo.". Ja niin totisesti olikin. En olisi muistanut tätä tänään, jos en olisi nähnyt hänestä unta viime yönä. Vuosia kuluu ja sitten aina välillä näen hänestä yhden unen, ja joka kerta se tarkoittaa jotakin. Viimeksi unen nähdessäni havahduin lopettamisajatusten täyttämien pitkien kuukausien jälkeen ja palasin harrastukseni pariin, ja olen sitä siitä asti jatkanut. Siksi, että unessa hän sanoi minulle, että missä olet, mikset tule jo.

9 kommenttia:

  1. Eilen aamulla työntelin lumikolaa pihalla niin ylhäältä kuului torvien törähtelyä. Komeassa muodostelmassa parikymmentä joutsenta autereessa, enempikin, nämät pohjoisesta matkalla etelään. Täällä Helsingin taivaalla! Joutsenet ovat siitä kivoja, että ne ilmoittavat tulostaan ja mennessään vielä jättävät kaihon viestin.

    Taidan ruveta juttujasi lukemaan, aivoistasi huolimatta! Ehkä se sopii?

    Hannu

    VastaaPoista
  2. Hei hannuhoo,

    Kerran nuori joutsen otti ja lensi suoraan korkeajännitelinjaan kesämökin järven yllä. Isä sattui näkemään ja souti niin maan nopeasti sen raukan järvestä hakemaan. Näin siis tapahtui oikeasti, se ei ollut peitetarina. Koska linnun sai hävittää poliisin mukaan haluamallaan tavalla, se syötiin sitten jouluna.

    Tämä resepti on juuri sinua varten:
    http://ahmija.blogspot.fi/2011/11/aivokakku.html

    VastaaPoista
  3. Kiitos Annikki,

    Talletin reseptin odotuslistalle Politiikka-osioon. Heti kun Rakia saan pyydän Outia avuksi ja sitten, no, eilen harjoittelimme keittiössä saksalaista paraatimarssia, tahdissa jalka suoraksi, sitten vaihtoaskel ja hyppy. Neljä askelparia tuntuu sitten on käännyttävä. Ehkä . . ?

    Joo, elämä on raadollista. Oudolta tubtui sekin kun sotilas ja kirjailja Wolf Halsti teetti pystykorvansa turkista rukkaset koiran kuoltua. Mitä se Lipponen sanoikaan!

    Ettet vain olisi medisiinari?

    VastaaPoista
  4. Jos hän halusi pitää sen lohduttavan pehmeän karvan lähellään aina?

    Tai sitten kyseessä on niin kova kontrolloija, ettei koira pääse kuolemassakaan pakoon, vaan jää hyödykkeeksi ikuisiksi ajoiksi.

    Kyllä minä olen sellainen. En välitä enää piilotella sitä niin paljoa kuin aiemmin, ehkä se alkaa kasvaa minuun kiinni. Aiemmin olin luonnontieteilijä, ja siitä oli vaikea luopua.

    VastaaPoista
  5. Ei, ei ollut sen tyypin kontrolloija ollenkaan, lempeä mies kuten isot miehet usein. Hyvä kirjoittaja. Oli sodan aikana Turjan lehdessä Pekka Peitsen 'edeltäjänä' jossa ominaisuudessa kirjoitti riittävän terävästi että joutui hetkeksi Marskin epäsuosioon etc. Taisi olla Haanpäänkin ystävä. Jos kiinnostusta riittää niin hän antaa muistelmissaan hyvän ja hauskankin kuvan sodistamme keskitason johdon näkökulmasta, esim Linnan vastapainoksi.

    Hups, menipänytsotilaalliseksitämä!

    Kevyt sarkasmi + aivojen leikkuu,on se oiva yhdistelmä, pakko myöntää!

    Niin, luopumisen tuska koskettaa minuakin paitsi ikäni niin tyttäreni vuoksi joka joutui kanssasi samanlaisen valinnan eteen. Tekstiilisuunnittelijoille ei Suomesta juuri markkinoita löydy. Nyt hän on päätynyt Kemian laitokselle ja tenttejä riittää, aika kovaa!

    Ok, hyvää yötä!

    VastaaPoista
  6. Oi joi, nyt ei varmaan kannata sanoa, että tunnen yhden kemistin, joka väitteli tohtoriksi ja harkitsee nyt alan vaihtoa farmasiaan töiden toivossa, mutta siinähän sen ehdinkin jo möläyttää. Kemian tenteissä on sentään se hyvä puoli, että kun on laskunsa laskenut sitä mukaa, kun niitä tulee, tentit menevät aika kivuttomasti. Laskualoilla on myöhäistä alkaa pari päivää ennen tenttiä huhhailla, että mitähän sitä tekisi sen eteen. Silloin on jo myöhäistä, joten asiat tulee hoidettua ajallaan.

    Tunneratkaisu se sellainen lemmikin rukkasiksi laitto. Minun rotukissani on valkoinen, pehmeä ja hyvin pörheä (ja se asuu vanhempien luona etäkissana, mikä on erittäin kätevää, koska vaatteissani ei ole näin karvoja ollenkaan ja joku muu siivoaa jossain muualla sen hiekkalaatikon), mutta se on niin pieni, ettei siitä saisi kuin yhden rukkasen. Ehkä siitä voisi tehdä sellaisen muhvin?

    VastaaPoista
  7. Pehmeän muhvin, jo vain muistan sen ajan, äidillä ja suvun tädeillä oli niitä. Joillakin oli kettupuuhkakin, sellainen jonka leukaa sai lapsena lonksuttaa, sotaa edeltävän ajan rikkauksia!

    Senkun möläyttelet, koskaan ei tiedä mistä tiedonpalasta vielä on iloa! Heti kysynkin, että minkä puolen kemisti tohtorisi on, orgaanisen vai epä? Tämä meidän Heinimme on nyt toisella opintovuodella ja joutuu kaiketi pian valitsemaan. Orgaanista kemiaa tuo on miettinyt but, but? Farmasia, joo? Taikin aikana hän oli Sandissa töissä ja kyllästyi (naura vain!) paikan älylliseen tasoon.

    VastaaPoista
  8. Epäorgaanisen kemian. Orgaaninen on kuulemma aika suosittua, ja työllistääkin paremmin. Ainakin tutkimusryhmiä on enemmän sillä puolella.

    Sand on varmaan joku vaatemyymälä, jollaiseen en ole astunut jalallanikaan koskaan? Puolet ihmisistähän on mediaania tyhmempiä, joten huoli pois: älyllisen tason kehnous on yhtä yleistä kuin jauheliha. Pian yliopiston ruokalassa ja luentosaleissa huomaa pettyvänsä myös niiden paikkojen älylliseen tasoon, ja siitä vielä vähän aikaa eteenpäin alkaa omakin taso valjeta. Sen jälkeen kaikki on paljon helpompaa. Jos on onnea, niin huumorintaju kehittyy valtavasti ja pettymyksiin alkaa suhtautua ilahtuneesti.

    Kerran menin filosofian alkeiskurssin luennolle ja petyin paikalla olleiden opiskelijoiden älylliseen tasoon niin paljon, etten kyennyt menemään sinne enää uudelleen. Myöhemmin menin kvanttimekaniikan alkeiskurssille, kuten opintoihini oikeasti kuului, ja ymmärsin, ettei minusta tule teoreettista fyysikkoa potkimallakaan. Unelmat murskautuivat.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Annikki! Tuo vahvistaa käsitystämme tilanteesta.

    Sand on asemoinut itsensä luxussijoille Aleksin ja Espan välikadulle. Sooon jotakin! Tai oli, en tiedä nykyisestä.

    VastaaPoista