torstai 27. joulukuuta 2012

Tunnelmallinen joulu luonnon helmassa tarkoitti hyytävän kylmää ulkohuussia 30 asteen pakkasessa ja käsien pesua avannosta nostetulla järvivedellä. Haistakaa maaseutunostalgikot pitkä paska heti, kun se tunkio sulaa keväällä.

19 kommenttia:

  1. Nostalkigoista en tiedä, itse olen kansakoulunopettajan poika, meillä oli (jokaisella opettajaperheellä) oma 2-reikäinen ulkohuussi. (Siis semmoisessa kerrostalomaisessa tötterössä niitä oli 4 x 2, koska oli 4 kansakoulunopettajaperhettä.) Koululaisille oli noin 10 reikäinen puucee. Jossa he välituntisin ähkivät.

    Tämä koulukompleksi oli rakennettu tsaarin aikana; koulun eteisen kakluuniuunissa oli 1917 sodan kiväärinluodinjälkiä. (Opettajan päiväkirjan mukaan "kasakat yöpyivät luokkahuoneissa. ja varastelivat kaikki mahdolliset syötävät opettajien kasvitarhasta". Luin tämmöisiä kaunokirjoituksellisia päiväkirjoja vuosilta 1914-1917. Linikkalasta.)

    No, siis siihen aikaan nuo "vessat" olivat varmasti edistyksen huippua. Mutta eivät enää 1960-70 luvulla. Kun pakkasta oli -30, siinä muukin kuin pallit paleltuivat. Toisaalta, kesällä kaikki taas oli toisin. Muistan, kun kerran sytyttelin paskapapereita (ei ne mitään Serlan pyllyä hyväileviä papereita silloin olleet, enempi leivinpaperia) palamaan ja pudottelin ne alakertaan. Jonne oli matkaa monta metriä. Jossain vaiheessa koko alakerta alkoi kyteä... hyvä ettei koko huussi syttynyt palamaan! Minä juoksin koulun pihalla, taisin olla kuuden vanha, ja huusin "KAKKA KYTEE!".

    Taas sain selkäsaunan. Voi, hitsi.

    VastaaPoista
  2. Niin kauan, kun muisteloista jätetään kynttilänhehkut ja "maaseudun rauha" ja sellaiset ylisanat kuin ihana, tunnelmallinen, alkujuurille paluu ja kuvakorttimainen pois, kyseessä ei ole nostalgisointi.

    Tekisi mieli tehdä tästä sellainen Batman- ja Robin -kuvameemi, jossa Robin sanoo: "olisi ihanaa viettää joulu mökillä!" ja Batman sanoo, että "EI!" samalla, kun läiskäisee Robinia naamaan.

    VastaaPoista
  3. Pikkupoikana mietin, että jos joku henkilö - sanottakoon häntä vaikka rouva B:ksi - syö 1000 grammaa suklaata, niin miten hänen painonsa voisi lisääntyä enemmän kuin n. 900 grammaa? (Laskin että siihen syömiseen kuluu energiaa n. kymmenen prosenttia.) Äiti ei osannut vastata, naurahti vain, ja isältä en viitsinyt kysyä.

    Ei ihme, että useampiasteisten yhtälöiden laskeminen tuottaa minulle edelleenkin suunnattomia vaikeuksia.

    VastaaPoista
  4. Loppu painonnousu on varmaan kertynyttä nestettä. Kilossa suklaata on n. 5100 kcal, ja rasvakilossa taas n. 9000kcal, joten laskennallisesti kilosta suklaata ei pysty lihomaan kiloa rasvaa, mutta kun otetaan koehenkilö A, joka on keski-ikäinen nainen, joka kertoo hänellä olevan aineenvaihduntaongelmia, hän pystyy lihomaan vain puolella kilolla suklaata ainakin kolme kiloa joulun aikana. Kaikki tietävät, että suklaan lisäksi koehenkilö A on syönyt pakostikin myös kinkkua ja laatikoita.

    Semmoista se on se psykologia.

    VastaaPoista
  5. Kyllä kai.

    Mutta raskaana olevalta koehenkilö C:ltä - joka hänkin on nainen - pitää kyllä vähentää vauvan paino pois. Mieluummin ennen ja jälkeen punnituksen; näin saadaan samalla selville myös se, paljonko vauveli syö.

    VastaaPoista
  6. Raskaana olevia ei saa käyttää koehenkilöinä. Ja muutenkin sellainen koejärjestely, jossa asiaan vaikuttavia seikkoja ei ole vähennetty minimiin, tuottaa epämääräistä dataa ja on huono ennustearvoltaan. Siinä on muitakin ongelmia kuin sikiön paino, kuten lapsiveden määrä ja istukan koko ja hormonaaliset kudosmuutokset kehossa, kuten rintakudoksen kasvu. En siis hyväksyisi suklaakokeeseen ollenkaan suklaanhimoista tulevaa äitiä. Pelkästään aikuisen terveen ihmisen, joka saa kilon suklaata päivässä, ja lisäksi vettä tarkasti sen verran, mitä virtsaamalla, hikoilemalla ja hengittämällä menettää, eikä mitään muuta.

    VastaaPoista
  7. Annikki&Mikko

    Minä en ole maaseutunostalgikko, mutta ei mulle ole koskaan ulkohuussi eikä avantovesi tuskanparahduksia tuottanut. 14 ensimmäistä elinvuottani ne olivat itsestäänselvyyksiä ja myöhemmin vein jopa omat pienet tyttäreni muutamaksi vuodeksi oppimaan sellaistakin elämää: Eivätkä ole aikuisinakaan minua siitä moittineet (eivät ole uskaltaneet/hennoneet/raaskineet...)

    Oikeastaan toivoisin sydämestäni, että (Annikin lisäksi:) )jokaikinen nykykansalainen vähintään viisi talvea elämästään viettäisi sellaisissa oloissa, joissa ei yhtään näitä luonnon ekologiaa ja tasapainoa muuttavia ja vääristäviä vesiklosetteja ym. "mukavuuksia" olisi.

    Vesiklosetin keksiminenhän on todettu jo aikoja sitten ihmisen rikoksista yhdeksi suurimmista.

    Tähän vessajuttuun saa kyllä aikatavalla kontrastia afrikkalaisesta käytännöstä kun lukee Eero Paloheimon "Minun Afrikkani"-kirjan.

    Paino-ongelmista:

    Elikä siis henkilön, jolla on ongelmia painonsa kanssa, matematiikkakin on psykologiaa.

    VastaaPoista
  8. Hyvä on, opettaja.
    Tästä lähin kokeidentekijätiimimme ei enää pane tulevia koehenkilöitä paksuksi. Päin vastoin, opetamme heille päivän aluksi ja lopuksi jiu-jitsua.

    VastaaPoista
  9. http://www.youtube.com/watch?v=fhNrqc6yvTU

    Tähän loppui erään sukupolven nuoruus. Eikä suinkaan alkanut.

    VastaaPoista
  10. Valto-Ensio,

    ajatteles niitä määriä, mitä tällainen kaupunkilaismisuli kusee ehkäisypilleri-estrogeenia suoraan vesistöihin niin, että kaloillakin on nykyään lisääntymisongelmia, kun niiden munat kehittyvät väärin hormonikylvyssä.

    vesivessa ei ole se unelmieni kohde, vaan lämmin vessa ja lämpimähkö käsienpesuvesi. sisävessan määritelmäksi tässä riittää potta, jos se on sisällä. jostain syystä ihmiset eivät ole mukavuuksista samaa mieltä kanssani ja mökillä ei ole minulle posliinipottaa, vaan aivan perkeleellisen hirveä ja helvettiäkin kylmempi huussi. pyh. en huoli.

    paino-ongelmista: aivan totta!

    mikko,

    voi hellanlettas, kun tuossa pätkässä oli nuorena sellaisia miehiä, jotka nykypäivänä näyttelevät televisiosarjoissa komeita harmaantuneita panttereita. Ainakin Everwoodin Treat Williams oli hämmästyttävän sileä ja maitopartainen. Jotkut miehet sitä ovat kuin suklaata naisille. Harmi vain niitä miehiä, jotka ovat enempi no, mitä niitä halvempia merkkejä nyt on, Rainbown Marie-keksejä.

    seuraavan sukupolven taisi pilata Persianlahden sota ja sitä seuraavan Irakin sota. aina tuntuu riittävän lisää porukkaa teuraalle.

    VastaaPoista
  11. Valto, Annikki ja Mikko

    Olavinlinnassa on Suomen ensimmäinen ja ainoa oikea ekologinen vesiklosetti; siellä on huone jossa on lattiassa reikä ja josta pökäleet pärskähtävät noin 3kymmenen metrin korkeudelta Kyrössalmeen.

    Ps. On siinä kalaparoilla ihmettelemistä.

    VastaaPoista
  12. I feel ya sis! Meil oli tunnelmallisessa mökissä niin paljon sokeritoukkia, että ne työnsi itsensä myös sänkyyn. Näinkin ötökkäkammoiselle ihmiselle oli outoa kyetä kuitenkin "nukkumaan" kyseisessä paikassa kolme yötä. Siitä sängystä, jossa ötökät majailivat, muutin kyllä toiseen, eli sohvalle.

    VastaaPoista
  13. mikko ja mikko,

    sellainen vessa on hieno! sen nimen on oltava Hotelli Lokki.

    ai kauhea, mutta tuli melkein heti tuosta vessasta mieleen, että rikkaillehan voisi laittaa samanlaisen vessan vaikkapa hotelli Torniin, ja sieltä voisi sitten paskoa köyhien päälle.

    gata,

    On väärin, että vaikka on talvi, niin silti voi olla ötököitä. Pienenä kuvittelin aina mielessäni, miten jostakin ilmestyy valtava lintuhämähäkki heti ryömimään käteeni, jos jätän sen roikkumaan sängyn reunan ulkopuolelle. Vasta ihan viime vuosina pelko on haihtunut. Kesäisin siinä huussissa tietysti ryömii valtavia sontakuoriaisia ja toisinaan kasa alkaa olla jo niin korkea, että alkaa jo tuntua siltä, että kuoriaisen tarvitsisi vain loikata, niin se iskee takapuoleen kiinni.

    VastaaPoista
  14. Väittäisin, tosin vain siltä osin kuin tunnen Niveljalkaisia, ettei heistä kukaan ole kamalan kiinnostunut loikkaamaan ihmisen takapuoleen. Ei, vaikka ahteri olisi vähän leveämpääkin mallia.

    VastaaPoista
  15. näinhän se on aina perusteltava itselleen, ennen kuin istuu.

    harva sitä kadullakaan on kamalan kiinnostunut hyökkäämään kimppuun, mutta on se silti joinakin syksyöinä ikävä klipsutella juhlakengissä pimeässä kotiin. sama koskee kuoriaisia. myös niistä on ikävä klipsutella syksyöinä kotiin, ei koskaan tiedä, kuka lyö karikelapiolla päähän.

    VastaaPoista
  16. Jos ihminen uskaltaa istua autoon, pannat turvavyöt ympärilleen, ja lähteä liikenteeseen... Niin mitä ihmettä hän sen lisäksi pelkää?

    Liikenne tappaa. Siis eniten. Siis tavallisia ihmisiä. (Eipä juuri muu/t.)

    VastaaPoista
  17. Annikki

    Olen kyllä hyvin valistettu yhdyskuntien jätevesien lääke- yynnä muiden myrkkyjen vesistöihin ja niiden eliöstöön vaikuttavista jäämistä. Hulluuttakaan ei ole kaloissa vuosikymmeniin tavattu, eikä päänsärkyä...

    Talvivaaran muutaman viikon mittainen ryöpsähdys on pientä sen rinnalla, mitä vaikkapa New York on meriin olemassaolonsa aikana päästellyt. Puhumattakaan Itämerestämme, jota ovat saastuttaneet kaikki se rantavaltiot. Ja nämä päästöt, joiden raaka-aineet pääosin maasta ovat revityt, ovat vain kerenneet kiertää ihmisten- ja yhteiskuntien suoliston kautta (mm. maatalous).

    Raskaanaolevien naisten koekaniiniudesta:

    Kyllä heitä(kin) on käytetty kaikenlaisiin kokeisiin niin kauan kuin tiedettä on harrastettu. Ja käytetään yhä.

    Neuvolajärjestelmän kautta kulkee tietoa raskauden sujumisesta, sen ongelmista, toimenpiteistä, synnytyksistä jne. tilastoihin.

    Samoin sairaaloissa on aina otettu veri-, papa- ja virtsanäytteitä, arvioitu riskejä ja tarjottu lääkkeitä ja seurattu niiden vaikutuksia äideiksi tuleviin ja myös sikiöihin; istukkakin viedään synnytyksen jälkeen kiireesti peltivadissa poikkeuksetta koepalan ottoa varten labraan (6 silminnäkijähavaintoa minulla).

    Tämä on vain niin huomaamatonta "tutkimusta", ettei siihen kukaan osaa reagoida ja kieltää itsellään sellaista tehtäväksi; lomaketta ei allekirjoitettavaksi toimiteta.

    Eikä näitä oheistutkimuksia laiteta sellaisten otsikkojen alle, että "tutkimuksissa on todettu raskaanaolevien naisten..." Tai ehkä onkin laitettu, mutta huomaamattomasti, osoittelematta.

    VastaaPoista
  18. No mutta Valto,

    eihän raskauden seuranta ole ollenkaan sama asia kuin lääke- tai muu tutkimus raskaanaolevalle naiselle. sitähän se koekaniini oleminen minusta tarkoittaa, ei mitä tahansa koetta. Tutkimusta ja koekaniiniutta ei tässä määrittele käytetyt menetelmät, vaan se, mihin niitä käytetään.

    mikset ole kysynyt, mitä sille istukalle tehdään, niin ei tarvitsisi spekuloida mitä Frankenstein-tutkimuksia istukasta ryöstetyille kantasoluille mahdetaankaan tehdä. No en tietysti luule, että sinä luulisit, että niistä riivitään kantasoluja. Se oli kauhein skenaario.

    Kantasoluja voidaan toki kerätä, mutta sitä tehdään vain kahdessa sairaalassa Suomessa, ja siihen liittyy kyllä lupalappu. Yleisin tutkimus istukasta on verinäyte, josta katsotaan mm. kilpirauhashormonien määrä, ettei lapsi vaurioidu synnynnäisestä hormonipuutoksesta, jos hänellä sellainen vajaatoiminta on. Koepala taas on sitä varten, jos lapsi syntyy huonossa kunnossa, jolloin istukasta voidaan määrittää, onko kyseessä infektio tai jokin kasvuhäiriö tai istukan sairaus, joka selittäisi lapsen tilaa.

    Tämä ei minusta vaikuta miltään luvattomalta tutkimustoiminnalta, vaan ihan tavalliselta rutiinihuolenpidolta. Terveysdataa kerätään, mutta ei sitä saa kuka tahansa käyttää mihin tahansa, vaan sitä varten pitää anoa lupa, joka käy eettiset toimikunnat ja sun vaikka mitkä byrokratiat läpi. Minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että tietoja kerätään ja niitä käytetään tutkimukseen. Se on minusta oikein.


    --

    Henkilökohtaisesti paras ympäristötekoni on ollut tietysti se, etten ole saanut yhtäkään lasta. Valitettavasti se ei johdu hyvyydestäni, vaan siitä, ettei ole ollut tilaisuutta pyöräyttää yhtä, kahta tai kolmea länsimaalaista lisää pissimään putkistoihin. Mutta minä en olekaan samaa mieltä ihmisen saatanallisuudesta, en ollenkaan.

    VastaaPoista
  19. Niin, miksi en tosiaan ole kysynyt..? No, tuleekohan siinä hektisyydentilassa minkäänlaiset kysymykset muutkaan mieleen? Sitä paitsi olen minä lukenut niistä istukkatutkimuksista, että pientä tietoa päässä on enkä pahana ole sitä pitänyt.

    Enhän minäkään sanonut, etteikö saisi tutkia ja syynätä; miksipä tämä ihmisen kulku täällä enää muuksi muuttu vaikka sen elämää ja fysiikkaa käänneltäisiin miten paljon tahansa? Utelias apinalajihan me vain ollaan.

    Salaliittoteorioita tms. en tutkimustietojen keräämisessä ja tallentamisissa enkä johtopäätösten teossa näe. Rodunjalostusta väistämättä kyllä jo sillä tavalla ajateltuna, että niskapoimu- ym. tutkimusten avulla voidaan poikkeamia raskaudessa havaittua, ehdottaa äidille sen keskeytystä. Sekään ei ole pahasta: on kokemusta 4:n kehitysvammaisen veljen osalta niin paljon, etten osaa suositellakaan uhrautumista äidiksi tai isäksi niiden elämänkohtaloiden edesauttamiseen.

    Toisaalta tyystin arjalainen yhteiskunta salskeine ihmistyyppeineenkin kammoksuttaa. Siihen ei kuitenkaan ikinä globaalisti voida päästä, sen verran hillitöntä ja suunnittelematonta väestönkasvu eräillä mantereilla maailmassa on.

    Tuo, ettet ole lapsia hankkinut, on terve piirre nuoressa ihmisessä. Sinulla on ollut järki hallussasi ajoissa. Minulla älyäminen on saanut vallan liian myöhään (en tosin ole lasteni saannissa ollut yksin tyhmä!) Eivätkä vanhimmat tyttäreni, 30 ja 32-vuotiaat ole isänsä toilailuista viisastuneet: yhdeksäs lapsenlapsi syntyy ensi heinäkuussa.

    Kaikesta huolimatta ja siksi juuri Hyvää Uutta Vuotta Annikille.

    VastaaPoista