torstai 25. lokakuuta 2012

Voisipa viettää lokakuuta lämpimin käsin. Kurotan välillä pienen patterin puoleen, mutta eivät nämä kalpeat sormet siitä muutu.

Otin avokadon siemenen talteen, en oikein tiedä, miksi. Nyt seuraan, miten sen kuori kuivuu ja lohkeilee. Painoltaan se olisi juuri sopiva heitettäväksi jonkun päähän.

10 kommenttia:

  1. Sinut pitäisi piirtää "Kamut"-sarjikseen tammenterhoja heittelevien oravien seuraksi. ;)

    VastaaPoista
  2. Voit kasvattaa siitä uuden avokadon! Tuolla on ohjeet:
    http://www.student.oulu.fi/~hehieta/kasvit/avokado/

    VastaaPoista
  3. Valto,

    täytyy kyllä häpeäkseni myöntää, että minulla on taipumusta tavaroiden heittelyyn. Ei toki usein, mutta kerran on tuolikin lentänyt ja olin hyvin paha.

    Tiina,

    en tahdo tappaa enää huonekasveja. kaksi viimeistä ovat tulleet niin kaltoinkohdelluksi ja selvinneet siitä, että voin huoletta jättää ne kaksi, kolmekin viikkoa kastelematta ja ne vihertävät silti hyvin. Avokado tietysti vaatisi sellaista huolenpitoa, johon en kykene :D

    VastaaPoista
  4. Minusta on kamalaa kun ihmiset vetävät juureksia maan alta. Ma luulen et ne haluais olla siellä eikä tulla kattiloihin kiehumaan. Esimerkiksi retiisit tai nauriit. Hitsi, mä toivon koko mun sydämellä että joskus tulis niin iso punajuuri että se ei tuliskaan ylös vaan vetäiskin sen ihmisen maan alle. Siälä se sitten, homo humanus, sais maamyyrien kanssa vaellella niin kauan kun henki siinä pihisis.

    VastaaPoista
  5. ihana pörröinen kontiainen taputtelisi pehmeillä lapiokäsillään siinä homo humanusta, joka onnellisena vaipuisi multahorrokseen ja näkisi pohjavesistä pulppuilevia unia.

    VastaaPoista
  6. Just niin! Kontiaiset nimittäin ovat kivoja. On tietysti lento-oravatkin. Ja ahvenet ynnä muut kalat, ne vasta mukavia ovatkin. Puhumattakaan Odonaateista. Mutta nää muut siis elävät toisissa elementeissä kuin tämä ahne ihminen. (Joka tarttui punajuureen.) Ps. Kasvitkin on kivoja kun ne kiipee kuin koululaiset puolapuita pitkin ylös. Esimerkiksi herneepalot.

    VastaaPoista
  7. apua, en voi uskoa, mihin käytin varmaan kaksi tuntia elämästäni: luin 14-sivuisen viestiketjun jostain vauvatpistefiistä, miten joku naimisissa ollut mies siihen tavanomaiseen tapaan pyöritteli semmosta kaksvitosta naista. Asianomainen tahtoi tietää, miksei ihana mies tapaa häntä koskaan kotonaan, vaan aina hotellissa tai naisen luona. miksi tein sen.

    senkin ajan olisin voinut kirjoitella kontiaisista. mitä tuhlausta. en saa ikinä noita kahta tuntia takaisin.

    herneistä muistan sellaisen asian, että lapsena mässytettiin ne herneenpalot suussa mössöksi ja sitten "oksennettiin" vihreää kuolaa. siinä oli joku erityisen hyvä idea takana.

    VastaaPoista
  8. Tuosta 14-sivuisesta viestiketjusta vedit siis herneen nenääsi? Ei sev väliä. Jos tutustuisimme toisiimme, voisimme tavata vaikka linja-autoaseman vessassa. Tai junassa joka lujaa vauhtia kiitää kaikkien asemien ohi. Hylätyn kyläkansakouluen opettajienhuoneessa minä soittaisin sinulle urkuharmoonia. Ja sinä katselisit - sun ei tarttis tehdä muuta - katselisit ikkunasta ulos. Sataisi märkää lunta. Taivaalta Kointähti katselisi meitä. Ja jossain joku lintu räpisisi ja sanoisi "hu huu". Mutta ei varsinaisesti meille. (Koska se on ilkeä lintu.)

    VastaaPoista
  9. Hetkinen... nyt mulle rupes tulee kirjoitusvirheitä. Mun pitää lopettaa. Mutta keksin muruseni, Omnibusissa on tunnelmaa!

    VastaaPoista
  10. Ei kun en siitä viestiketjusta, vaan omasta ajankäytöstä. Olihan siinä ihan koukuttava draamankaari: kommentoijat yrittivät vakuuttaa naista, että vaimo sillä on, ja nainen ei "tahtonut uskoa" ja sitten kävi ilmi, että vaimo on ja sitten sitä siinä vielä itkettiin. Mutta silti, kaksi tuntia. Se on liikaa.

    Olenpas kuin olenkin muuten vielä sen ikäinen, että ala-asteella soitettiin musiikkitunnilla urkuharmoonia ja laulettiin oi Emma, Emmaa. Urkuharmooni oli semmoisessa isossa laukussa, josta se koottiin kasaan.

    Tottahan se tietysti on, että kun nainen tulee tiettyyn ikään, niin linja-autoaseman vessakin on parempi kuin ei mitään. Sitä ennen se on toisin päin.

    VastaaPoista