keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kun olin pieni, isä oleili enimmäkseen auton alla. Tunkilla oli nostettu Volvo kenolleen ja siellä moottorin alla isä ähisi. Silloin autoja pystyi vielä itse korjaamaan.  Kun kukaan ei ollut katsomassa, veivasimme pikkusiskon kanssa Volvon sivuikkunan alas ja kiipesimme edestakaisin oravina tähän pesäpuuhumme ja veimme sinne säilöön karviaismarjoja, jotka olivat olevinaan pähkinöitä. Pienet multaiset varpaanjäljet auton kyljessä paljastivat oravat ennen pitkää.

7 kommenttia:

  1. Kiva muistikuva sinulla. Onneksi tunkki pysyi pystyssä, kun niillä on usein tapana kaatua, ja siitä voi sitten lukea lehdestä.

    Minulla on myös muistikuva pihasta, jossa seisoo auto, joka on myös tunkilla nostettu ilmaan, ja sen alta on näkyvissä neljä jalkaa. Kaksi pitempää ja kaksi ihan lyhyttä. Samat jalat olivat aina samassa touhussa, jos tehtiin remonttia tai korjattiin paikkoja. Se oli liikuttava näky.

    Mutta nyt olen (salaa) onnellinen, kun ne lyhyet jalat ovat kasvaneet pitkiksi ja uutta autoa on turha yrittää itse korjata, kun siinä on tietokone, joka saa sen liikkeelle. Neljää jalkaa tarvitaan enää renkaiden ja öljyn vaihdossa. Ja saan hengittää vapaasti ilman pelkoa. :)

    VastaaPoista
  2. Mitä Annikki muuten sun sille karmeelle autolles (joka jämähti sinne parkkipaikalle) nykyisin kuuluu? Kysyn vain uteliaisuuttani, en muuten.

    VastaaPoista
  3. Moi Liisu,

    onko auton korjaaminen todella niin vaarallista?

    mikko,

    Se karmea Nissan meni vaihdossa, kun vanhemmat ostivat itselleen uuden auton. Nyt olen autoton ja pyöräilen vaan. Pyöräkin tosin alkaa olla jo vanha ja temppuilla. En tykkää siitä. Vihaan pyöränkorjausta.

    VastaaPoista
  4. selailin sua tänään töissä pitkät pätkät, alkuun asti. etsin alastomia puita. joskus kysyin, piirtäisitkö mulle perhosia ja unohdin sitten koko jutun. nyt (tai no vuosi sitten ja monta kertaa sen jälkeen) olen alkanut kaivata iholleni lehdettömiä puita, koska ne on kaikkein kauneinta, ainakin pariisin lehdettömät puut. sun puut on kauniita myös. lueskelin välistä joitain tekstejä, asioita joita en ollut koskaan huomannutkaan tai en ainakaan muistanut.

    VastaaPoista
  5. Sieltä alusta olenkin siirtänyt luonnoksiin suuren osan, sellaisia asioita, joihin ei enää tarvitse palata. Olin joskus hyvin sairas ja väsynyt, nykyään voin hyvin. Mahtoi olla pitkä työpäivä. :)

    Puiden sijaan olen kaivertanut grafiikassa nyt verisuonia, vaikka hyvin samanlaisia oksastoja ne ovat.

    Ehkä sinun pitäisi nyt ottaa se tatuointi, kun olet miettinyt sitä jo niin pitkään.

    VastaaPoista
  6. hyvä, jos ei tarvitse palata. ja hyvä, että voit hyvin. kaikkien soisi.

    minulla on ranteessa maailman sinisimmät verisuonet, jotka näyttävät kyllä ihan syksyyn kuolleelta puulta.

    aionkin, tatuoinnin. otin ensimmäisen 11 vuotta sitten ja sen jälkeen olen haaveillut. nyt aion toimia, mutta ensin pitäisi keksiä minkä kaikista niistä ideoista tekee. tai minkä tekee ensimmäiseksi. perhoset vai alastomat puut, vai sanat vai mitä niitä vielä on. toteuttaminen sopii tähän hetkeen, siihen että aloittaa tekemisen ja muuttamisen sieltä, mistä edes vähän osaa. sanovat, ettei itseään pääse pakoon, ei vaikka sillä että piirtää ihoonsa jotain viivoja. mutta se on helpompi toteuttaa, sitä on helpompi muuttaa kuin vaikka pakoilevaa rakkautta.

    VastaaPoista
  7. On se ihan mukavaa sanoa, että on parantunut. Tein kyllä sikana töitäkin sen eteen, ei sellainen tyhjästä tapahdu. Ja niin, mieli ei ole enää kuin karrelle palanut, vaan vettä, rasvaa ja synapseja, pulleita hyvinvoivia pyramidaalisoluja niin kuin sen kuuluu ollakin.

    Ota kaksi kerralla. :)

    http://www.youtube.com/watch?v=oghj7y4hluU

    VastaaPoista