torstai 20. syyskuuta 2012

Vastapäisen talon ikkunalaudalla istuu pieni laikukas koira ja ulvoo. Kuono painuu ikkunaan, ja välillä se hyppää verhot heiluen pois ikkunalta palatakseen kohta takaisin vahtipaikalleen.

Idässä laahautuu sumuinen sadepilvi etelään. Järven päällä sataa niin rankasti, että pilvi tuntuu kompastuvan helmoihinsa. Vielä menee viikkoja, että puut pääsevät nahistuvista lehdistään ja alkaa oksien aika.

Aamuisin taivas on vielä kirkas ja sininen, tuuli puhaltaa ikkunasta sisään. Hetken kuvittelen, ettei tarvitse mennä minnekään.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi9/21/2012

    annikki

    tiedäthän sellaisen sotkuisen risupallon koivun oksassa. sitä kutsutaan tuulenpesäksi. sinne voisi todellakin kuvitella tuulen illalla rauhoittuvan koko päivän oksistossa liehuttuaan.

    sekin on kaunista, että yksi kuusen oksa voi olla uskomattoman monen selkärangattoman koti.

    VastaaPoista
  2. Lapsena luulin toiveikkaasti, että jokainen tuulenpesä on harakanpesä, mutta sitten karu totuus paljastui, että siinä on vain sieni. Silloin tuuli ei tuntunut riittävän kiinnostavalta oliolta lintuun verrattuna. Nyt on sentään toisin.

    Tuota jälkimmäistä ajattelenkin aktiivisesti sitten jouluna.

    VastaaPoista