tiistai 22. toukokuuta 2012

Sirkus kohosi lammentakaiselle rannalle yhdessä yössä. Musiikki raikaa ja telttakankaat lepattavat ohuiden kevätkoivujen takana. Melkein voin haistaa tahmean hattaran tuoksun.

17 kommenttia:

  1. Sirkusteltat ovat minulle nostalgiaa. Lapsuuteni kauppala oli niin pieni (isompi toki kuin Siilinjärvi) ettei sinne kunnon Sirkus eksynyt (paitsi harvoin), tuli vain Humbuukiteltta. Siellä oli ruletti jossa akoilta viettiin 20-penniset kun ne yritti voittaa Kahvipakettia. Ei ne voittaneet koskaan. Joskus jos pelaamassa oli joku nätti pikku-rouva niin ruletin pitäjä jarrutti salaa ruletin pyörimistä, ja se voitti. Me pikku-naskalit kerättiin tyhjiä limpsapulloja, ja kun niitä oli tarpeeksi, annettiin ne niille, saatiin ampua varvi (= viisi laukausta) ilmakiväärillä. Ammuin kerran kaikki pläkkitölkit alas ja sain palkinnoksi valita otanko Bostonaskin vai pakkauksen Sultaneja? Valitsin niistä toisen. (Mitä minä Sulttaaneilla olisin tehnyt, puhallellut niistä ilmapalloja. En tiedä? Nyt me, koko skidikööri, mentiin polttelemaan poskareita erään ladon alle.)

    Sirkukset ovat kivoja. Kerran - olin silloin jo muutaman vuoden, mutta en kovin paljoa, vanhempi, niin rakastuin yhteen tyttöön joka pomppi yhdessä esityksessä yhden ison pallon päällä. Kurkin häntä telttakankaan alta; ei minulla ollut varaa maksaa piljettiä moneen kertaan, rahani olivat loppuneet ensi-illan esitykseen. Yöllä hiivin (kun en saanut unta), poika parka, märän niityn yli ja tungin (oli elokuuta) kirjeen hänen asuntovaununsa oven alta. Tunnustin siinä "palavan" rakkauteni häneen. Mutta... koska en (siihen aikaan, enkä nytkään) osannut kieliä, kopion koulun laulukirjasta "The Yellow Rose of Texas'sin"; ajattelin että hän maailmankansalaisena osaa myös englantia. - Ps. En saanut kyllä häneltä mitään vastausta, sain vain kamalan köhän - varmaan siitä märästä heinikosta. Jota pitkin hänen luo ryömin.

    Kevät on kivempaa aikaa. Puut, joissa on lehdet, ovat vaalenvihreitä, vasta. (Aivan, kuin he olisivat ujoja.) Kesässä se on kivinta kun se ei ole ihan vielä, läsnä.

    VastaaPoista
  2. Ei Siilicity ole pieni! Ja sinne tulee sitä paitsi sirkus.

    Mikko olet kuin se mies elokuvasta Big Fish, joka kohtasi jättiläisiä ja sirkuslaisia ja varsinkin kauniita tyttöjä vähän siellä ja täällä. Kauneimmalle tytölle hän hankki kokonaisen niityllisen narsisseja, ja kukapa ei heltyisi niityllisestä kukkia.

    Laitoitkohan oman osoitteesi siihen kirjeeseen. Tuli minulle kyllä mieleen. Minä laitan aina kirjeisiin tarkasti oman tilinumeron. Se on nykyään vähän hankalaa, kun on ne pitkät IBANit.

    Pienen pienistä lehdistä olen samaa mieltä: ne ovat parasta, ja se, että kesä on juuri tuloillaan, mutta ei vielä tässä.

    VastaaPoista
  3. La Strada on elokuva jossa minulle on kaikki. Bergmanin elokuvissa on myös kaikki. Tarkovski on kolmas... on kamalasti hyviä elokuvia! On paljon hyviä elokuvia ja -ohjaajia, erittäin paljon. Värikkäistä "actioneista" en pidä, minusta elokuva on essee. Eikä se, jos on hyvä, ole tylsä. (Esseet ovat yleensä tylsiä.)

    VastaaPoista
  4. Minulla ei taida vielä olla elokuvaa, jossa olisi minulle kaikki. Voin siis vielä etsiä.

    Värikkäässä actionissa on puolensa, jos sankarilla on amerikkalainen unelmavartalo ja tiukat trikoot. Supersankari on aina psyykkisesti vaurioitunut elämässään pettynyt puolihullu. Niistä naiset tykkää, siis minäkin.

    Aika hyvä tarina on merille kertomani Heavenly Forest, se on kerronnaltaan hyvin rauhallinen ja vähäeleinen. Tykkäsin siitä, että ymmärsin asiat vasta myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Pidät siis Tarzanista: sillä on timmi kroppa ja repaleiset alkkarit. Hyvä niin. Minustakin Teräsmies ja Batman ovat kummallisemmin vaatetettuja... samoin Aku Ankka. No, toiset pukevat alushousut päällyshousujensa päälle, toiset vetävät housut jalkaan vasta silloin kun menevät uimaan... Mikäs siinä, ei mun mielestä siinä ole mitään. (Paitsi kummallista.).

    VastaaPoista
  6. Tarzanilla ei kyllä ole niitä trikoita ja sillä on se ärsyttävä apina. Johnny Weissmuller oli kyllä Tarzan paikallaan, vaikka nykyajan miehillä ei saa olla enää niin tanakka vyötärö.

    Sitten oli päivä, jolloin erehdyin katsomaan Tarzanin pojan ja minulta meni vuosia päästä siitä hämähäkkikauhusta irti, kun kymmenet tarantellat ryömivät mustavalkokuvassa niin perin inhottavasti. Tai no ehkä en ole päässyt siitä yli vieläkään. Jos tarantellan löisi littuun, siitähän jäisi aivan valtava kasa massaa lattialle. yök.

    VastaaPoista
  7. Ajattelen asioita niin (tai ajattelisin jos olisin 8-jalkainen hämähäkkieläin) että jos Annikki olisi juuri viemässä vadelmahillopurkkia kellarin kylmäkomeroonsa - että... onneksi hän ei iske minua liiskaksi noilla korkokengillään. Kyllä se näin, Annikkiseni, on että me (metsän uumenissa lymyävät eläimet) pelkäämme enemmään Sinua kuin Sinun tarvittee pelätä meitä.

    VastaaPoista
  8. Tottahan se on, että minua ja Raid-pulloa kannattaa pelätä. Kamala kesä tuo taas vaaksiaiset asuntoon.

    Kylmäkomeroromantiikka loppui kyllä lyhyeen, kun muutin Tampereelta pois ja esittelin seuraavalle asukkaalle sitä hienoa komeroa, josta löysin omia vuoden tai parin vanhoja muumioituneita omenoita, joista olin unohtanut keittää hilloa. No, omenat ovat sellaisia, että ne hilloutuvat ihan itsekseenkin, jos ne jättää vaan sinne komeroon. Sen jälkeen en ole edes teeskennellyt säilöjähenkistä emäntää.

    VastaaPoista
  9. Hahaa. Enpä ole uskaltanut mennä sinne kylmäkomerolle enää sen jälkeen.

    VastaaPoista
  10. Ei kai siellä enää mitään ole... tai ehkä laskin sen varaan ja raahasin sinne sen jälkeen ruumiin.

    VastaaPoista
  11. Sanoit minulle kerran että "et sinä osaa laskea neljännen asteen yhtälöitä". En osaakkaan. Nyt sanon sinulle, kullannuppuseni, että "et sinä pysty raahaamaan ruumiita kellarikomeroon".

    VastaaPoista
  12. Vaaksiaiset ovat muuten hyvä keskustelunavaus. Kerran iskin yhden kiltsin, muistaakseni Virtasalmella, kun aloin esitelmöidä hälle Coccinelloista. Eli Leppäpirkoista. Hän innostui niistä niin että halusi vielä aamullakin kuulla niistä. (Mutta en minä jaksanut, enää.)

    VastaaPoista
  13. Mikko,

    kyllä minä voisin sellaisen ylvään tilanteen kuvitella kuin Tuulen viemäässä, jossa nälkiintynyt Scarlett ampuu iljettävän jenkin Taran portaikkoon ja raahaa ruumiin sitten kylmäkomeroon seuraavan asukkaan riesaksi. Sellaista voi sattua ihan kaikille naisille.

    olisihan se nyt ollut kohteliasta keskustella niistä pirkoista edes vähän seuraavana aamuna. lieventäisi mukavasti sitä karua todellisuutta.

    Lupus,

    moro! tai siis wuuuu!, kuten teidän kielellä sanotaan.

    VastaaPoista
  14. Ai, jaa. Jos teillä naisilla on "tapana" raahata ex-mieystäviänne kylmäkomeroon... mää rupeen pelkään teitä. Yks vaihtoehto on tietysti muuttua homoksi, se vaan sotii antikristillistä vakaumustani vastaan. Toinen vaihtoehto on kysyä Suojelusenkeliltäni että mitä mieltä hän on...? Tosin, taidan tietää mitä mieltä hän on. (Kun juuri vei klasin nenäni alta pois.)

    Ps. Naisissa ja Suojelusenkeleissä on jotain samaa eletöntä ilkeyttä.

    VastaaPoista
  15. Toisaalta... sekä naiset että Suojelusenkelit ovat pehmeitä. Se on heissä hyvä piirre.

    VastaaPoista
  16. Mikä estää homoakaan raahaamasta entistään kylmäkomeroon, kyllä nämä ovat universaaleja raahaamisasioita. Mutta ei se kyllä mikään ex-mies ollut se jenkki, vaan ryöstelevä sotilas. Ei pidä tehdä kaikesta intohimorikosta, kas kun on olemassa sodanjälkeisiä retiisipeltoja, kuoliaaksi piiskattuja hevosia ja verhoista ommeltuja pukuja.

    Eleetön ilkeys on varmaan sitä sisäsyntyistä hienoista halveksuntaa pulloa ja kaikkea sitä mieselämän surkeutta kohtaan, jota tyytyväinen ja hyvinsyönyt kissaeläimen sukuinen ei voi ymmärtää.

    VastaaPoista