lauantai 12. toukokuuta 2012

Lehdet puhkeavat hyvin hitaasti: on ollut niin viileää pitkään. Eilen huoltoaseman viereinen pieni pihlaja oli täynnä tähtiä.

En ole tiskannut viikkoon, mutta eipä minulla enää ole oikein astioitakaan, kun kahden kuivauskaappikatastrofin jälkeen pääsin Iittalasta eroon. Arpea tuskin näkee enää kämmenselässä. Naputan pöytää, ja jänteet aaltoilevat ihon alla. Ehkä siivoan sunnuntaina.

Hiukset ja kynnet kasvavat kuin kuolleella, aivan kuin en olisi koskaan tukkaani syksyllä leikannut. Kokouksissa istun pörröinen yöletti päässä ja mietin laiskasti, pitäisiköhän tässä jotenkin ryhdistäytyä. Kunhan vain nukun vielä pari viikkoa, alkaa kesä ja sen aluksi kylmät sateet. Olen alkanut pitää ikkunaa auki ja hienon hieno hiekka laskeutuu rahisevaksi kerrokseksi lattialle. Kuljen sen yli paljain jaloin, ja ajattelen, miten se muuttuu dyyneiksi ja aurinko vyöryy kuumana sisään ikkunasta.

2 kommenttia:

  1. Miten mulle tuli tästä tuokiokuvasta mieleen Dyyni? Siis se Frank Herbertin kirja. Minulla ei tule hiekkaa sisään, asun sen verran metsän peitossa ettei tänne saakka pölyä tieltä kulje. Itikoita ja muita hörhiläisiä (minäkin pelkään vaaksiaisia...) kyllä eksyy sen sijaan enemmänkin. Tänään juuri etsin kaupasta sellaista hyttysverhosysteemiä ulko-oveeni.

    VastaaPoista
  2. No eihän tästä puutu enää kuin jättiläismadot, mauste ja poliittinen juonittelu.

    Ehkä minunkin kohtalon armoilla roikkuminen ja hyönteisten joukkomurhat loppuisivat, jos ostaisin vähän sellaista valkoista tiheää verkkokangasta ja laittaisin nastoilla kiinni makuuhuoneen ikkunaan.

    VastaaPoista